Turun Grillikunkut

MAINOSBLOGI | Turun Grillikunkut

Täydellinen pihvi

Yksinkertainen on kaunista, mutta silloin jokainen työvaihe on tärkeä. Näillä vinkeillä onnistut varmasti. Pihvin paiston a ja o ovat hyvä raaka-aine, riittävän korkea paistolämpötila ja maltti antaa lihan levätä ennen tarjoilua.
Turun Grillikunkut valitsivat raaka-aineeksi HK:n 8 viikkoa raakakypsyneen takuumurean sisäfileen ja entrecoten.

Ota liha jääkaapista hyvissä ajoin ennen grillausta. Leikkaa entrecote noin sentin paksuiksi viipaleiksi. Sisäfileen voi halutessaan jättää hieman paksummaksikin.
Mausteeksi riittää suola ja pippuri.
Valmistele grilli suoralle, korkealle, lämmölle. Käsittele grilliritilä paistosprayllä, näin muuta öljyä ei tarvita.
Grillaa pihvejä kunnes ne ovat saaneet kauniin pinnan. Sulje kansi välillä.
Käännä (vain kerran).
Halutessaan voi tässä vaiheessa kaataa pihvien päälle lurauksen punaviiniä, viskiä tai rommia. Varo liekkien leimahdusta, mutta riski kannattaa, sillä pihvit saavat oivan säväyksen!
Tarkista lämpötila kynämittarilla. 52-53 astetta on medium miinus ja pihvit voi silloin ottaa pois.
Kääri lihat folioon ja anna levätä viisi minuuttia. Levätessään ne kypsyvät vielä 4-5- astetta täydelliseksi medium pihviksi.

Jaksossa näytetään kuinka grillaus käy niin hiilillä, kaasulla kuin grillipannullakin. Pannussa valmistettaessa tarvitaan myös kunnon kimpale voita!

Pihvien seuraksi sopii rakuunamajoneesi limellä.
Halkaise lime ja anna leikkauspinnoille väriä grillin ritilällä.
Purista lime majoneesiin, lisää kourallinen tuoretta rakuunaa ja sekoita.

Lisäkkeeksi vihannespannussa valmistuu vihreää parsaa, uutta sipulia ja Bimi-varsiparsaa. Ne ovat kaikki valmiita pannulle melkein sellaisenaan, sipuleista kannatta leikata päät ja parsoista kovin osa kantaa.
Vihannekset marinoidaan öljyssä ja limepippurissa. Uudet perunat sopivat tämän annoksen lisäksi.

Jaksossa käytetään Weber pallo- ja kaasugrillin lisäksi seuraavia lisävarusteita:
Weber piippusytytin
Weber paistospray
Weber vihannespannu
Weber Style BBQ System valurautapannu
Weber lämpömittari
Weber grillipihdit

Raaka-aineet:
HK:n takuumurea entrecote ja sisäfile
suola, pippuria, öljyä ja voita
punaviiniä (tai viskiä, tai rommia)
lime
majoneesi
rakuuna
vihreä tankoparsa
Bimi-varsiparsa
kevätsipuli

lisätietoja grilleistä ja grillaustarvikkeista sekä raaka-aineista:

http://www.k-citymarket.fi/kaupat/turku-lansikeskus/

http://www.k-rauta.fi/kuninkoja

Turun Grillikunkut 2017, jakso 1: Täydellinen Pihvi

Kommentoi