BLOGIT |

Mikä on maistuvin? TS Ruoka testasi 10 maidotonta jugurttia

Vinkkaa paras kasvipohjainen jugurtti jonka tiedät! Tarvitsisin uuden luottojugun!

Kirjoitin tällaisen viestin omalle Facebook-seinälleni jokin aika sitten. Olen vuorotellut Alpron maustamattoman, kookoksen- ja mantelinmakuisen jugurtin väliä vuosikaudet. Tuote on mainio, mutta rajansa kaikella. Nyt oli aika löytää uusia maistuvia kasvipohjaisia jugurtteja.

Huomasin, että samaa pohti moni muukin, ja sain tukun hyviä vinkkejä. Suosituksia saivat muun muassa Valion uudet Oddlygoodit, Mö:n kaurajugurtit ja Kaslinkin tuotteet. Yosa oli jo entuudestaan tuttu ja hyväksi havaittu.

Koska olin vuosia valinnut jugurttihyllyllä oikeastaan aina saman tuotteen, yllätyin siitä, miten paljon valikoimaa ja vaihtoehtoja nykyään on. Tajusin myös, etten selviä urakasta yksin. Onneksi joukko kollegoita lupautui mukaan makuraadiksi.

Ostin suuresta marketista kaikki purkeissa myytävät kasvipohjaiset jugurtit (rahkatyyppiset ja tai vain litran paketeissa olevat tuotteet rajasin pois). Ja sitten alettiin lusikoimaan.

Mö natural kaurajogu

(400 g, hinta 1,89 euroa)

– Onpa löysää, oli ensimmäinen reaktio, kun purkki avattiin. Myös väri on aika ruskeasävyinen.

Mö jakoi mielipiteitä voimakkaasti. Osa piti sitä vetelänä, vetisenä ja suorastaan pahana. Osan mielestä maku oli neutraali, talkkunamainen ja toi mieleen kylmän kaurapuuron.

– Ainakin tämä maistuu todella terveelliseltä!

Alpro Natural soijavalmiste

(500 g, hinta 2,35 euroa)

– Tuttu maku! Perus, olivat ensimmäiset kommentit Alprosta.

Makua kuvailtiin neutraaliksi, hieman rusinaiseksi ja jälkimakua makeaksi. Kiitosta tuote sai hyvästä koostumuksestaan ja nätistä väristään.

Alpro Natural äänestettiin yksimielisesti maustamattomien jugurttien ykköseksi.

Kaslik Aito maustamaton kauravälipala

(150 g, hinta 0,79 euroa)

– Hui, onpas makeaa, kommentoi ensimmäisenä tätä jugurttia maistanut.

Tuote keräsi raadilta kritiikkiä sekä maustaan että jotenkin liisterimäisestä koostumuksestaan. Kaslink ei noussut kenenkään suosikiksi.

Yosa Greek Style kauravälipala

(150 g, hinta 1,69 euroa)
Kreikkalaistyyppistä, kaurapohjaista Yosaa kehuttiin maultaan neutraaliksi ja varsin jugurttimaiseksi – sokkotestissä sitä voisi helposti pitää tavallisena kreikkalaistyyppisenä jugurttina! Jugurtin rakenne on myös ilmavan kuohkea, mikä miellytti raatia.

Osa koki maun vähän pistäväksi, joskin jugurttimaisen happamaksi.

Moni äänesti sen puolesta, että tuote toimisi mainiosti esimerkiksi marjojen tai hunajan kera.

Maustamattomien jugurttien sarjan kakkonen!

 

Sitten oli aika siirtyä mautettuihin jugurtteihin.

 

Kaslink Aito mansikka kauravälipala

(150 g, hinta 0,79 euroa)
– Ihan ok, ei liian makea!

Tuotteen neutraali maku tuntui miellyttävältä, mutta koostumukseltaan se muistutti testaajien mukaan enemmän hedelmävälipalaa kuin varsinaista jugurttia.

 

Mö kaurajogu mustikka-kardemumma

(400 g, hinta 1,89 euroa)
– Hämmentävä maku, parempi kyllä kuin se maustamaton!

Mö-jugurtin kardemumma puski vahvasti maussa läpi, mustikkaa taas oli mausta vaikeampi löytää. Moni mietti, että kokonaisen purkillisen syöminen voisi olla vähän liikaa, maku oli sen verran voimakas ja erikoinen. Jugurtin rakenne oli myös epätasainen.

Valio Oddly Good vadelma-kaurajugurtti

(150 g, hinta 0,79 euroa)
Valion uutuuteen tartuttiin innostuneesti, sillä siitä oli kuultu etukäteen kehuja monelta suunnalta.

Tuotteen maku herättikin positiivisia fiiliksiä, ja siinä maistui vadelma jopa niin paljon, että piti tarkistaa tuotteseloste. Lisäaineita ei kuitenkaan listassa ollut, vaan maku todellakin tulee vadelmista.

-Tällä tuotteella olisi helppo aloittaa tutustuminen kasvipohjaisiin jugurtteihin, tuumi eräs maistelija. Moni arveli että tuote maistuisi lapsillekin. Osalle sen makeus oli kuitenkin vähän liikaa.

– Tämä on todella makeaa, tulee mieleen se jäätelö… vadelma-Lipsi! Hirveän isoa annosta tätä ei kyllä söisi, kommentoi yksi testaajista.

 

Valio Oddly Good mango-kaurajugurtti

(150 g, hinta 0,79 euroa)

Tämän tuotteen kohdalla laskeutuu hyväksyvä hiljaisuus.

– Tämä on hyvää! Pidän tästä, vaikka mango ei yleensä ole mikään suosikkimakuni.

Tuote sai kiitosta siitä, ettei sen maku ole liian makea, vaan raikas.

– Tasapainoisin tähän mennessä, tätä voisi helposti syödä koko purkin.

Tämä tuote oli makuraadin suosikki maustettujen jugurttien sarjassa.

Planti soijajugurtti puolukka-vanilja

(2 x 150 g, yhteishinta 1,35 euroa)

Hyväksyvä hiljaisuus jatkuu.

– Nämähän paranevat loppua kohti! Tässä on kiva kirpeys, erittäin hyvä makuyhdistelmä!

Myös tätä tuotetta voisi erehtyä pitämään ”tavallisena” jugurttina, myös tuotteen ulkonäkö ja rakenne on jugurttimainen.

Maustettujen jugurttien kakkonen.

Happy Coco kookosvälipala

(125 g, 2,59 e)

Kookospohjainen Happy Coco paini eri sarjassa kuin muut, sillä se oli selvästi tuhdimpi ja rahkamaisempi tuote. Sen kookoksen maku jakoi mielipiteet voimakkaasti: osa tykkäsi, osa ei.
Koska maku oli täyteläinen, tuote voisi sopia esimerkiksi kakun täytteeksi tai jälkiruuan osaksi paremmin kuin sellaisenaan syötäväksi.

Entä mikä on oma suosikkisi? Kirjoita vinkkisi kommenttiboksiin!

-Heli

Taustatietoa valmistajista:

Alpro on belgialainen elintarvikealan yritys, joka on erikoistunut soijaan perustuviin tuotteisiin.

Vuonna 2001 perustettu Kaslink Foods Oy on suomalainen perheyritys, joka toimii Kouvolassa.

sai alkunsa kun kaksi maitotilalla kasvanutta sisarusta lähti toteuttamaan unelmaansa kasvipohjaisten meijerituotteiden valmistuksesta. Kaikki tuotteet valmistetaan Keski-Pohjanmaalla Lohtajalla.
Planti kuuluu Kavli-konserniin. O. Kavli AB on ruotsalainen elintarvikeyhtiö. Plantin tuotteet valmistetaan Turussa.
Valio Oy on suomalainen elintarvikeyritys. Valio Oddlygood-gurtit ja -kaurajuoma on valmistettu suomalaisesta kaurasta Valio Riihimäen ja Turengin tehtailla.
Yosaa valmistaa Bioferme oy, joka toimii Turussa Piispanristillä. Fazer osti Biofermen vuonna 2017.

2 vastausta artikkeliin “Mikä on maistuvin? TS Ruoka testasi 10 maidotonta jugurttia”

  1. Ktp

    Tottakai ne paranee loppuakohti, maidoton jugurtti vaatii muuraman maistelukerran että makuun tottuu…


    • Turun Sanomat

      Moi, olet ihan oikeassa, totuttelua ne toki vaativat, mutta nyt ei ollut kyse siitä. Muutama tuote vain oli raatimme suosikki yli muiden.

      Maistelimme jugurtit yksi kerrallaan ja viimeisen jugurtin jälkeen otimme vielä uuden kierroksen kaikkia. Mielipiteet eivät enää uusintakierroksellakaan muuttuneet (joskus niin käy).
      yst terkuin Heli


Kommentoi