uutinen

UUTINEN | TURUN SANOMAT |

Vuoden ravintola 2015 on Spis

Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt Vuoden ravintola 2015 -tunnustuksen helsinkiläiselle ravintola Spisille. Vuoden ravintola -valinnasta jo 30 vuoden ajan vastanneet gastronomit perustelevat valintaa Spisin pohjoismaista raaka-ainetta, keittiötä ja tyyliä kunnioittavalla, ainutlaatuisen rouhealla yhdistelmällä.

Spis-ravintola palkittiin vuoden 2015 parhaana ravintolana. Kuva: Jouni Kuru
Spis-ravintola palkittiin vuoden 2015 parhaana ravintolana. Kuva: Jouni Kuru

spis

Helsingissä sijaitseva Spis rakentaa annoksensa pääraaka-aine valokeilassa ja pohjoismaisuudelle liputtaen. Spis nostaa pääosaan pohjoismaiset kasvikset, mutta tarjoaa maistelumenussaan myös lihaa ja kalaa. Pienen, 18-paikkaisen ravintolan tunnelma syntyy ruoan ohella ajatuksella rakennetusta, mutta huolettomaksi miellettävästä yhdistelmästä pohjoismaista tyyliä aina äänimaailmaa myöten.

Spis on erikoistunut raaka-aineen ja alkuperän ylistykseen. Yhdessä annoksessa voi olla esimerkiksi tuttu peruna monesta näkökulmasta esiteltynä tai porkkana kasvaa mullalta näyttävässä maukkaassa crumblessa.

– Spisissä korostuu maun puhtaus ja tuttujenkin raaka-aineiden täysin uudet puolet. Ruoka on mielikuvituksellista ja elämyksellistä, mutta ei liian kikkailevaa. Yksinkertaiselta kuulostavat annokset muistuttavat siitä, kuinka paljon raaka-ainetta kunnioittamalla voi saada aikaan. Omenaa ja jogurttia tai suppilovahveroa ja perunaa ovat lautasella jotain sellaista, joka pistää nauttijansa todella ajattelemaan sitä, mitä hän syö, perustelee Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Tiina Lähteenoja-Niemelä Vuoden Ravintola 2015 -valintaa ja jatkaa:

– On hienoa, että vuoden ravintolan valinnasta on tullut erittäin haastavaa. Se on merkki siitä, että Suomessa tehdään ulkoisista paineista huolimatta kovaa ja pitkäjänteistä työtä paremman ravintolaelämyksen varmistamiseksi. Kun maailmalla puhutaan trendikkäästä pohjoismaisesta keittiöstä, pitää Suomen olla niissä keskusteluissa mukana. Spis on siitä erinomainen esimerkki ja täyttää siten hienosti paikkansa Vuoden ravintola 2015 -tunnustuksen arvoisesti.

Arvostetun Vuoden ravintola -tunnustuksen saavuttaakseen ravintolan tulee edustaa sellaisia arvoja, osaamista ja asiakkaan huomioimista, joilla se ansaitsee Suomen Gastronomien Seuran merkittävimmän huomionosoituksen. Ravintolan tulee tarjota hyvää ja omaleimaista ruokaa sekä erinomaista palvelua, jolla asiakas tuntee itsensä arvostetuksi. Sillä on myös hyvä hinta-laatusuhde ja sen toiminta on pitkäjänteistä, tasalaatuista ja varmaa.

Vuoden 2012 alussa avatun Spisin ravintoloitsijat Antero Aurivuo ja Jani Kinanen hankkivat kannuksensa ruokakaupunkina kunnostautuneesta Porvoosta, jossa he pyörittivät Brasa ja Kullo Golf -ravintoloita. Keittiöpäällikkö Aurivuo ja keittiömestari Perttu Jokinen vastaavat Spisin keittiöstä ja Kinanen toimii ravintolapäällikkönä. Spisin juomalista rakentuu artesaaniviineistä ja pohjoismaisista pienpanimo-oluista.

Suomen Gastronomien Seura on perinteikäs ruokaseura, johon kuuluu noin 300 hyvän ruoan ystävää. Seura pyrkii vaalimaan suomalaista ruuanlaittotaitoa sekä seuraa aktiivisesti kansainvälistä ruokamaailmaa. Seuran tavoitteena on suomalaisen ruuanvalmistustaidon kehittäminen ja kansainvälisen tunnettuuden lisääminen. Suomen Gastronomien Seura nimeää vuosittain myös Vuoden Ravintolan. Viime vuonna vuoden ravintolaksi valittiin helsinkiläinen ravintola Ask.

Aikaisemmat Vuoden ravintolat

2014 Ravintola Ask, Helsinki
2013 Ravintola Chef & Sommelier, Helsinki
2012 Ravintola Muru, Helsinki
2011 Ravintola C, Tampere
2010 Ravintola Juuri, Helsinki
2009 Ravintola OLO, Helsinki
2008 Ravintola Postres, Helsinki
2007 Ravintola Savoy, Helsinki
2006 Ravintola Demo, Helsinki
2005 Ravintola George, Helsinki
2004 Palace Gourmet, Helsinki
2003 Panimoravintola Herman, Turku
2001 G.W.Sundmans, Helsinki
2000 Chez Dominique, Helsinki
1999 Ravintola Savoy, Helsinki
1998 Kanavaranta, Helsinki
1996 Lyon, Helsinki
1994 Safka, Helsinki
1993 Pamir, Strand Inter-Continental
1992 Julia, Turku
1991 Lehtovaara, Helsinki
1990 Amadeus
1989 Ravintola Henrik´s, Tampere
1988 Ravintola Bellman
1987 Ravintola George, Helsinki
1986 Celine
1985 Palace Gourmet, Helsinki

 

Juttua täydennetty klo 14.54. Listätty kuva klo 17.11.

Kommentoi