uutinen

UUTINEN | HELI NIEMINEN |

Kupittaalle rakentuu 500-paikkainen ruokaelämyskeskus – ehdota sille nimeä!

Turun yliopisto on valmistellut jo parin vuoden ajan Pohjoismaiden mittakaavassa ainutlaatuista kokonaisuutta, ruokaelämyskeskusta, joka tulee sijoittumaan rakenteilla olevaan Medisiina D -uudisrakennukseen Kupittaan kampusalueelle.

Suunnitelmissa vilahtelevat älykkäät ruokaratkaisut, palvelurobotit, ja biometriset testilaitteet – uusi ruokakeskus nimittäin avaa mahdollisuudet monenlaiseen akateemiseen ja kaupalliseen tutkimukseen.

– Tämän myötä Turusta tulee ruoka-alan testilaboratorio Suomessa, iloitsee kehityspäällikkö Mari Norrdal Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksesta.

Kokonaisuutta vetää Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus, ja suunnittelussa ovat mukana Vaasan yliopisto ja VTT. Norrdal korostaa, että uusi hanke tukee ja vahvistaa sitä ruokatutkimusta, jota Turussa on tehty jo pitkään. Juuri tämän taustan vuoksi keskus saatiin nimenomaan Turkuun.

 

Syksyllä avautuvan keskuksen ydin on 500-paikkainen lounasravintola, jossa voi päivittäin ruokailla noin 1 500 henkilöä.  Sen lounasruuat tuottaa Sodexo.

Ravintolatilaan erotetaan noin 1400 neliön alue, joka toimii moniaistillisena ravintolasalina. Sen seinille heijastetaan liikkuvaa kuvaa, ja tilan valaistusta, äänimaailmaa ja tuoksuja voidaan säädellä. Tarjolla voi olla vaikkapa linnunlaulua, metsämaisemaa ja havun tuoksua. Samalla päästään tutkimaan sitä, miten ympäristö vaikuttaa siihen, miten ruoka koetaan.
– Tavoitteenamme on, että kuluttajat saavat miellyttävän kokemuksen – hyvää ruokaa viihtyisässä miljöössä.

Tutkimusta varten kootaan noin 700–800 hengen suuruinen, vapaaehtoisista koostuva yhteisö, jonka ruokavalintoja ja ruokailutottumuksia päästään seuraamaan.

– Merkittävin etu, jonka nyt saamme, on kaiken aitous.  Asioita voidaan nyt testata luonnollisessa ympäristössä, jossa ihmiset tekevät oikeita valintoja. Kyseessä ei ole laboratorio-olosuhteissa tehty koe, vaan todellinen elämä lounasvalintoineen, Norrdal kertoo.

Hän uskoo keskuksen kiinnostavan sekä akateemista tutkimusta että yritysmaailmaa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Yrityksillä on muun muassa mahdollisuus testata tuotteitaan ennen niiden lanseeraamista.

 

– Elämyskeskuksessa tullaan käyttämään paljon uutta, vasta kehitysasteella olevaa teknologiaa, kertoo projektitutkija Juhani Naskali Turun kauppakorkeakoulusta. Hän vetää projektin teknologiapuolta.

Ravintolasalista löytyy esimerkiksi älykäs ruokalinjasto, jonka kautta kuluttaja voi saada tietoa muun muassa annosten energiamääristä ja vaikkapa rasvojen ja hiilihydraattien määrästä. Jatkotutkimuksissa voidaan seurata sitä, miten ruokavalinnat vaikuttavat terveyteen, vaikkapa sykkeeseen ja veriarvoihin. Myös jätepiste on varustettu teknologialla, ja se pystyy kertomaan jopa asiakaskohtaisen hävikin.

Ruokaelämyskeskuksen päärahoittaja on Turun yliopisto ja Norrdal luonnehtii, että kyseessä on merkittävä satsaus alan tutkimukseen.

Kesällä 2018 valmistuva Medisiina D tulee Turun yliopiston, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja Turun ammattikorkeakoulun yhteiskäyttöön. Rakennuksen omistaja on Suomen Yliopistokiinteistöt Oy.

Mikä uudelle ruokaelämyskeskukselle sopisi nimeksi? Turun yliopisto toivoo nimiehdotuksia – kirjoita omasi tämän jutun kommenttikenttään!

91 vastausta artikkeliin “Kupittaalle rakentuu 500-paikkainen ruokaelämyskeskus – ehdota sille nimeä!”


  1. Tarja Lappalainen

    Ruokkis


  2. K. V. Meininki

    KUISIN (Kupittaa Universities’ International Showroom for Innovative Nutrition)


  3. sirpa helle

    uuden ruokapaikan nimeksi sopisi. Illuusio


  4. Vasa

    Cuisine tai tois puol jokkee


  5. Margot Wikström

    Kuppis


  6. Marjukka Kangasniemi

    Kuppis


  7. Seppo Saarinen

    Syli. Kupittaan Syli.


  8. S. S.

    Foodgasp (niin hyvää ruokaa että pitää haukkoa henkeä)


  9. Lännistö Mia

    Apetitoso


  10. Ann-Christin Antell

    Aterium


  11. Lari Hakanen

    Culinarium


  12. Marjukka Kangasniemi

    DeliKuppis


  13. Lauri Silanterä

    Ruokala


  14. Rauno Mäkinen

    Gastrocenter


  15. Leo Gammals

    Turpa voisi olla kelpo nimi keskukselle.


  16. seija koponen

    BIOATERIX


  17. Kandi

    Candio, käyttäjät arvostaisivat paikalla vuodesta 1959 palvelleen perinteikkään kampusravintolan nimen säilyttämistä entisellään!


  18. Skynet

    Robotti Ruttunen


  19. Kalle

    Varsinais-Suomen suurten herkkujen mukaan Silli ja peruna.


  20. Tero

    FoodCity. Kun meillä on myös DataCity 🙂


  21. Imar

    Prosessoidun ruoan edunvalvontakeskus


  22. Calle Wasenius

    Kuppis Food


  23. Ritva-Leena Ilkka-Wahteristo

    Vellikello
    Turburger


  24. Marja S

    Sirkkala, Sirkkalan Sali


  25. Jokke

    Koska kysessä tutkimuskeskus ja ruoka on elämän elixiiri niin nimeksi Ambrosia. Nimi on helppo lausua monilla kielillä!


  26. Elina Mämmi

    Ravintomaailma


  27. Anne Kuusisto

    Food Park


  28. ripuliina rapuli

    CANDIO


  29. Sauli seittenranta

    Candio


  30. Teemu Yli-Laurila

    Mättölä


  31. Raija Salkolahti

    Tarttis


  32. Janne

    Candio, ei mitään syytä vaihtaa perinteikkään vaikkakin nyt kasvavan ravintolan nimeä.


Kommentoi