uutinen

UUTINEN | HELI NIEMINEN |

Gastronomit tekivät valintansa: Kaskis on vuoden ravintola 2018!

Suomen gastronomien seura on myöntänyt Vuoden ravintola 2018 -tunnustuksen turkulaiselle ravintola Kaskikselle.

Vuoden ravintola -valinnasta yli 30 vuoden ajan vastanneet gastronomit perustelevat valintaansa Kaskiksen herkullisella ruoalla, laadukkaalla palvelulla ja ravintolan vaikutuksella turkulaisen ravintola-alan kehitykseen.

– Kaskis vakuuttaa sillä, että ruokatuotetta on kehitetty pitkäjänteisesti ja persoonallisella otteella. Annoksissa näkyy ja maistuu aito rakkaus ruoanlaittoon. Palvelu on rentoa, mutta asiantuntevaa, Kaskikseen ja Kaskiksen asiakkaille sopivaa, sanoo Suomen gastronomien seuran puheenjohtaja Kim Palhus.

Kaskiksen ruokafilosofia perustuu klassiseen ranskalaiseen keittiötaitoon, mutta annoksiin on saatu omaleimaisuutta uusien tekniikoiden, suomalaisten huippuraaka-aineiden ja toimivien makuparien kautta.

Kuva: TS/Lennart Holmberg

Kaskenmäen päälle neljä vuotta sitten perustettu Kaskis on vakiinnuttanut paikkansa sekä Turun että Suomen parhaiden ravintoloiden joukossa.

Se on menestynyt hyvin erilaisissa listauksissa, kilpailuissa ja äänestyksissä ja saanut jo kahdesti liimata ikkunaansa Michelin-tarran merkiksi siitä, että Kaskis mainitaan kyseisessä oppaassa.

Paikan suosiosta kertoo myös ravintolan pöytävaraustilanne: vaikka haluaisi syömään arki-iltana, varaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Kuva: TS/Mikael Rydenfelt

Kaskiksen takana ovat ravintoloitsijat Erik Mansikka, Simo Raisio ja Topi Pekkanen sanovat, että neljä vuotta on mennyt nopeasti.

– Alkuun tämä oli sellaista kolmen jätkän puuhastelua, mutta olemme kehittyneet vakavasti otettavaksi ravintolaksi. Meille on tärkeää, että ruoka on tasalaatuista ja että uusiudumme koko ajan. Asiakkaat arvostavat sitä, miltä annokset näyttävät ja maistuvat, ja että raaka-aineet ovat jäljitettävissä, kertovat Raisio ja Mansikka.

Kaskis tekee yhteistyötä lukuisten pientuottajien kanssa ja tarjoilee mielellään erikoisuuksia.

Itse ravintolatila on pieni ja vähän ahdas, ja sen sijainti kerrostalon alakerrassa aiheuttaa omia haasteitaan. Mutta kaikki se kuuluu asiaan, ja luo ravintolasta juuri sellaisen kuin se on.

– Kaskis on meille kuin rakas lapsi, jossa on toki joitain pieniä vikoja, mutta enimmäkseen hienoja juttuja, kiteyttää Pekkanen.

 

Vuoden ravintola -titteli saatiin Turkuun edellisen kerran viisitoista vuotta sitten. Silloin sen sai nyt jo lopettanut ravintola Hermann.

– Tauko on ollut pitkä, mutta niin se on ollut monen muunkin kaupungin kohdalla. Turku on ollut fokuksessa jo kauan, ja monena vuonna on ollut aivan tipalla, että voitto tulisi Turkuun, kertoo Palhus.

 

Lue pitempi juttu aiheesta huomenna Turun Sanomista ja verkkolehdestä!

Katso perusteluita ja tunnelmia Vuoden ravintola -palkinnon jakotilaisuudesta!

Millainen on vuorokausi Kaskiksessa? Lue juttu Kaskis 24 h!

Kaskis on mukana myös Turku lautasella 3 -kirjassa ja toteutti kirjan kansiannoksen. Katso video!

Kommentoi