Tois pual puutarha

BLOGIT | Tois pual puutarha

Tulinen munakoisotomaattipata

Mennyt kesä oli erikoinen puutarhalla. Kylmä ilma ja sateet aiheuttivat suurimmat ongelmat. Tuntuu siltä, ettei kesäsesonki ole kunnolla vielä alkanut, vaikka nyt jo tehdään syyshommia. Instagramista löytyvät kuvat kuitenkin muistuttavat, että satoa korjattu kiitettävästi haastavista olosuhteista huolimatta.

Yksi kesän mielenkiintoisimmista puutarhalla kasvatetuista kasveista on ollut munakoiso. Emme olleet kasvattaneet sitä aiemmin kasvihuoneen puuttuessa. Valitsemamme kääpiölajikkeen munakoisoja on innolla pidetty silmällä alusta asti ja viikonlopuksi poimimme tennispallon kokoisia, tummia palleroita pataruokaan.

Tässä padassa munakoisot pääsevät kunnolla esille tomaattien vahvistaessa makua. Padan valmistamisen työläin osa on ainesten pilkkominen ja raaka-aineet hautuvat kuin itsestään valmiiksi kannen alla. Pitkä haudutusaika onkin tarpeen, jotta vihannesten aromit pääsevät oikeuksiinsa. Tarjoilin pataa maustamattoman jogurtin ja maustetun couscousin kanssa, mutta sen kanssa käy hyvin riisi, miksei pastakin, vaikka hyvältä se maistuu ihan itsestäänkin.

Terkuin
Saara

Tulinen munakoisotomaattipata

neljälle

1 punainen sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
1 teelusikka korianterin siemeniä
1 teelusikka juustokuminan siemeniä
8 pientä tennispallon kokoista tai 3 isoa munakoisoa
150 g leikkopapuja
600 g tomaatteja
nippu tuoretta korianteria
nippu tuoretta minttua
öljyä
suolaa ja pippuria

Pilko sipuli ja kuullota se pienessä määrässä öljyä. Murskaa joukkoon valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja pilko se hienoksi. Pilko munakoisot, tomaatit ja leikkopavut. Lisää chili, korianterin ja juustokuminan siemenet sipulin joukkoon. Paahda siemeniä hetki. Varo, etteivät ne pala. Lisää munakoison palat ja sekoita hyvin, jotta ne saavat ympärilleen sipulimausteseosta. Lisää tomaatit ja anna hautua kannen alla noin 40 minuuttia miedolla lämmöllä aina välillä sekoittaen, kunnes munakoison palat ovat kypsiä. Lisää leikkopavut ja anna hautua muutama minuutti, kunnes pavut ovat kypsiä. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile maustamattoman jogurtin ja couscousin kanssa.

Muunneltu BBC Good Foodin reseptistä

Tulosta resepti

Kommentointi suljettu.