Tilli & pulla

BLOGIT | Tilli & pulla

Täytetty pita on oiva eväs

Nyhtöpossulla täytetyt pitaleivät sopivat pikniktarjoiluksi suuremmallekin joukolle. Viime lauantaina vietimme pieniä kesäjuhlia yhdessä ystävien kanssa. Puistopiknikillä syötiin nyyttärihengessä ja nautittiin Suomen suvesta.

Perinteisten rapeakuoristen pitaleipien sijaan halusimme tehdä pehmeitä pitataskuja. Luottokeittokirjamme googlen avulla päädyimme tekemään kreikkalaisia pitaleipiä, joiden pehmeyden salaisuus piilee jugurtissa. Nämä pitat paistetaan pannulla ja ne muistuttavat hieman paksua tortillalevyä tai rieskaa.

Toisin kuin itse teimme suosittelemme kaulitsemaan pitoista noin puolen sentin paksuisia, paistinpannun pohjan kokoisia lettuja. Taskuksi avaamisen sijaan valmis pitalevy täytetään ja kääräistään rullaksi. Kreikkalaiset tapaavat täyttää näitä possulla, tsatsikilla ja muutamalla ranskalaisella. Me täytimme leivät jäävuorisalaatilla, Suolaa&hunajaa -blogin mainiolla nyhtöpossulla, marinoidulla punasipulilla, coleslaw’lla ja tsatsikilla. Kasvisvaihtoehdoksi valikoitui kylmäsavutofu.

Illan kruunasi hovijälkiruokaa muistuttava höyhenenkevyt eton mess sekä We Love Helsingin svengit kesätanssit.

Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa!

terkuin, Ilona ja Lotta

 

Pitaleivän voi täyttää esimerkiksi nyhtöpossulla ja marinoiduilla punasipulilla.
Taskuksi pitalle passaa vaikka suodatinpussi.

 

Pitataikinan alustamisessa voi käyttää apuna nuolijaa.Kreikkalaiset pitaleivät
12 kpl

4 dl vettä

1 dl paksua luonnonjogurttia

2 tl suolaa

1 pss kuivahiivaa

loraus oliiviöljyä

n. 1 l vehnäjauhoja

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen (+42-45 astetta) veteen huoneenlämpöinen jogurtti, suola ja pieneen määrään jauhoja sekoitettu hiiva. Lisää joukkoon loraus oliiviöljyä ja alusta jauhot taikinaan pienissä erissä käsin vaivaten. Jatka kunnes taikina on tasaisen pehmeää ja kimmoisaa. Anna taikinan kohota kulhossa liinan alla kaksinkertaiseksi puolen tunnin – tunnin ajan.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Vaivaa taikinaa 5-10 minuutin ajan. Lisää tarvittaessa vähän jauhoja. Muotoile taikinasta tanko ja leikkaa se 12:een osaan. Kaulitse taikinapallot noin puolen sentin paksuisiksi letuiksi ja anna levähtää hetki. Paista pannulla, keskilämmöllä, 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta. Pidä valmiita leipiä leivinliivan alla, niin ne pysyvät pehmeinä.

Tarjoile pitaleivät haluamasi täytteiden kanssa. Kääräise väliin nyhtöpossua, grillattua kanaa tai falafeleja, salaattia ja kastikkeita. Nauti!

Tulosta resepti

 

 

Valmiit pitaleivät, marinoitu punasipuli ja täytetty pita
Pita on hauska ja herkullinen kesäeväs.

Kommentoi