Tilli & pulla

BLOGIT | Tilli & pulla

Salaatti x 2

Joskus on edessä tilanne, ettei mielessä ole yhtään hyvää reseptiä ja vieraat ovat jo kohta oven takana. Tähän hätään meillä on tarjota vinkiksi kaksi salaattiresptiä, joilla onnistut takuuvarmasti – ellet sitten polta halloumia karrelle tai osta ylikypsiä avokadoja. Molempien salaattien pohjana on värikäs ja maukas salaattisekoitus, joita myydään kaupoissa valmiina. Näillä resepteillä kokataan täällä suunnalla tasaisin väliajoin, erityisesti silloin kun luovuus ei iske lähikaupan hyllyjenvälejä kiertäessä.

Avokado-kanasalaatista saa ruokaisan tai kevyemmän raaka-aineita vaihtelemalla.

Kuten sanottu, näillä salaateilla on vaikea epäonnistua, kunhan raaka-aineet ovat hyviä ja tuoreita. Aineksia voi varioida omien mielitekojen mukaan: kanan sijasta sopii esimerkiksi lohi, juustoja voi vaihdella, makua tuovat aurinkokuivatut tomaatit tai säilötty maa-artisokka, jos niitä sattuu kaapista löytymään. Pähkinät ja siemenet parantavat salaattia entisestään. Ne kannattaa paahtaa kuivalla pannulla, jotta niiden maut lähtevät hyvin liikkeelle. Auringonkukansiemenistä saa erityisen herkullisia, kun paahtamisen jälkeen niiden sekaan lorauttaa tilkan soijakastiketta.

Vaikka hinnassa kirpaisee pari euroa ostaa kotimaisia tomaatteja, sen huomaa maussa. Avokado palkitsee kunhan se on juuri sopivasti kypsä. Krutonkienkaan kohdalla ei kannata laiskotella, vaan tehdä ne helposti itse vaikka paahtoleivänpalasta paistamalla leivänpaloja öljyssä, lisäämällä mukaan pilkottua valkosipulia ja mausteita.

Salaattien seuraksi sopii loistavasti pähkinäinen leipäresepti. Tässä siis helpot, hyvät ja värikkäät takuusalaatit omaan keittiöösi eteenpäin varioitaviksi.

Terkuin, Ilona ja Lotta

 

Kikherne-halloumisalaatti
Kikherne-halloumisalaattia voi höystää makunsa mukaan, vaikkapa paahdetuilla auringonkukansiemenillä.

 


Ilonan kikherne-halloumisalaatti
4:lleSalaattiainekset

1 prk kikherneitä
1 suippopaprika
1 pkt halloumijuustoa
erilaisia lehtisalaatteja
(1/2 kurkkua)
(1 rs kirsikkatomaatteja)

balsamicoa

Laita halloumijuusto (10-15min) kylmään veteen. Näin juuston suolapitoisuus hieman alenee. Kuumenna sitten paistinpannu ja paista reiluiksi siivuiksi viipaloitu halloumi kullanruskeaksi.

Huuhtele salaatit ja revi ne kulhoon. Pilko sillä aikaa paprika (halutessasi myös kurkku ja tomaatit). Valuta kikherneet siivilässä. Sekoita paprika ja kikherneet salaatin joukkoon. Lisää päällimmäiseksi paistetut halloumisiivut salaattipedille. Tarjoile heti balsamicon ja maalaisleivän kera.

Tulosta resepti

 

 


Lotan avokado-kanasalaatti
4:lle

200 g kanasuikaleita
1 punainen chili

valkosipulinkynsiä
1 avokado
fetajuustoa
1 keitetty kanamuna
salaattilajitelma
rasia kirsikkatomaatteja
pala punasipulia
kourallinen leipäkrutonkeja
oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
suolaa

Paista kanasuikaleet öljyssä, mausta paloitellulla chilillä, suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä hetken. Pilko avokado, feta ja kanamuna. Suikaloi sipuli ja puolita tomaatit. Aloita salaatin kasaaminen vireästä salaatista. Lisää mukaan muuta aineet, sekoita varovasti ja varo ettei feta, avokado ja kanamunat sekoitu mössöksi. Lorauta päälle oliiviöljyä, rouhaise mukaan hieman mustapippuria ja suolaa.

Tulosta resepti

 

Kommentoi