Tilli & pulla

BLOGIT | Tilli & pulla

Paprikakeittoa tutuille ja tuntemattomille

Olemme Apukokki Ii:n kanssa nyt viidesti osallistuneet Let’s Eat Together -illallisille. Kahdesti isännöintivuorossa ja kolmesti vieraiden ominaisuudessa. Tällä kertaa kutsuimme tuttuja ja tuntemattomia illanviettoon ”Paprikaa, parmesania, pelejä, bruleeta…” -houkuttimella. Facebookissa jaettuun tapahtumaan mahtui mukaan seitsemän ensimmäiseksi ilmoittautunutta.

Tarjolla oli japanilaisen Hoshito-ravintolan alkuruokaa mukailevaa paprikakeittoa. Parmesanilla höystetty soppa saa erityislaatuisen makunsa misotahnasta. Kyytipojaksi leivoin elämäni ensimmäisen foccacian. Jätän kuitenkin kyseisen leipälajin vielä hautumaan, ja odottelemaan seuraavaa teehetkeä blogin parissa. Lotta kun on oikea foccacia-ekspertti.

Jälkiruokana maistelimme creme bruleeta mustikoiden ja mansikoiden kanssa. Ihanan makea ja kermainen paahtovanukas sai rapsakan sokeripinnan kaasupolttimen liekin alla. Tähän herkkuun palataan vielä myöhemmin.

 

Foccacia
Vastapaistettu foccacia on oiva seuralainen lämpimälle keitolle. (kuva: Ilona Lehto)
Paprikakeittoa
Keitto on näppärä ruoka suuremmallekin syöjämäärälle. (kuva: Ilona Lehto)

 

Paprikakeitto
5:lle

0,5 dl öljyä
3 paprikaa (punaista ja oranssia)
1 sipuli
2 kypsää tomaattia
2 porkkanaa
2 dl parmesania
1 pss (18g) misokeittotahnaa
1 kasvisliemikuutio
7-8 dl vettä

Kuullota silputtua sipulia, kuutioitua paprikaa ja viipaloitua porkkanaa kattilassa n. 5-10 minuutin ajan. Lisää joukkoon tomaattikuutiot. Kaada joukkoon kasvisliemi ja mausta seos misotahnalla. Anna kiehua n. puoli tuntia tai kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää joukkoon raastettu parmesan-juusto. Kuumenna keitto kiehuvaksi, niin että juusto sulaa joukkoon. Lisää joukkoon halutessasi ruohosipulia.

Tarjoile keitto ruohosipulin, parmesanlastujen ja kuutioidun tomaatin ja paprikan kera.

Tulosta resepti

 

Lautapelien kunkku: Mad
Aika kultaa muistot: hauska Mad toimii edelleen, vaikka olikin parikymmentä vuotta takaperin ”hullunhauska”. (kuva: Ilona Lehto)

Tapahtumakutsussa luvattiin pelejä ja pitihän lupaus lunastaa. Muistatko vielä Mad-sarjakuvalehden punatukkaisen Alfred E. Neumannin? Monopolin käänteisversiossa pyritään pääsemään annetuista rahalappusista eroon. Mistään suuremmasta taktiikkapelistä ei ole kyse, vaan suurin valta on kanssapelaajilla, joiden tehtävänä on mm. arvioida, osaatko esittää kiveä tai kanaa riittävän hyvin.

Mainio illallisseura ja uudet tuttavuudet ovat tulleet pysyväksi osaksi meidän arkea. Tilli & pulla kutsuukin teidät mukaan tekemään arjesta juhlaa.

 

Liity Turun Let’s Eat Together ryhmään:
http://www.facebook.com/groups/lets.eat.together.turku/?ref=ts&fref=ts

Liity Helsingin Let’s Eat Together ryhmään:
http://www.facebook.com/groups/lets.eat.together.helsinki/?fref=ts

 

terkuin,
Ilona

Kommentoi