Tilli & pulla

BLOGIT | Tilli & pulla

Flow’lla on ruokafestarin elkeet

Flow-lauantai aloitettiin festaribrunssilla. Tällä kertaa suuntana oli Teurastamo ja Let’s eat together -piknik. Piknikpöydässä nautittiin mm. marinoituja herkkusieniä, speltti-korianterisalaattia, pehmeää foccaciaa ja hummusta. Viereiseltä Roslundin lihaliikkeeltä haettiin muutama makkarapaketti, jotka grillattiin kaupunkilaisten yhteisessä pihagrillissä. Juomat viilennettiin niin ikään yhteisessä, pihalle tuodussa jääkaapissa. Aivan loistava idea, tämä mahdollisuus kannattaa hyödyntää jos satutte Teurastamon nurkille.

Flow’ssa fiilistelimme hienoja puitteita ja somistuksia. Musiikkiakin kuunneltiin ja siitä herkistyttiin. Keikkojen ja taidejuttujen ohella ruoka oli merkittävässä roolissa alueella ja siihen oli panostettu. Kaikkialla oli siistiä ja minne vain saattoi istahtaa syömään lukuisilta ruokakojuilta hakemansa annoksen. Me tutustuimme Mille Mozzarellen, Sandron, Groteskin ja Pipsa Hurmerinnan valikoimiin.

Mille Mozzarellen antipasto-lautanen sisälsi kinkkua, muutaman artisokansydämen, herkullisia oliiveja ja kolmea lajia juustoa (11e). Annos oli perushyvä antipasto astetta skarpimmalla otteella. Sandron Vuohenjuusto-pinaatti-aprikoosipiiras (12e) oli tavanomaisen kuuloinen, mutta osoittautuikin jännittäväksi tuttavuudeksi. Höysteenä mausteisia, värikkäitä tahnoja, salaattia ja kuskusta. Superhyvää!

Paljon luvattua innovatiivista festariruokaa lähdettiin etsimään Groteskilta. Listalta mukaan tarttui Groteskburger (13e), joka haaleanakin toimi yllättävän hyvin. Jäätiin siihen pohdiskelemaan, että mitä lihaa burgeri mahtoi sisältää.

Groteskista ja Mille Mozzarellesta tilattiin myös juomat: burgerin kylkeen pirtelö (3e) ja antipaston mukaan ”fresh summer drink”(2e). Molemmat oli pettymyksiä, pirtelö oli jauhoinen ja mehu tiivistemäinen. Se siis ihmetyttää, ettei juomiin haluttu panostaa, kun ruokia kuitenkin tehdään kunnianhimoisesti. Juomat olivat perusfestaritasoa tällä kertaa, vaikka odotukset olivat hyvien ruokien jälkeen muuta. Baarin puolella viiniä tarjottiin muuten muovituopista, aikamoista.

Illan päätteeksi napattiin pussillinen Pipsa Hurmerinnan juuresranskiksia (5e) majoneesilla ja erikoissuolalla (gomasio). Raikasta kasvisruokaa rasvainen paperipussi ei muistuttanut, mutta miellytti kyllä pikkusuolaisuudellaan. Majoneesi oli varsin paksua suhteessa paikoin lötköihin juureksiin, joten dippaaminen vaati syöjältä sorminäppäryyttä.

Välikahvit hörpittiin Brooklyn Cafe & Brklyn Bakeryn kioskilla. Cupcaket (3,5e) valloitti mennessään, samoin hotti chilikaakao. Kuppikakuista testattiin maut red velvet, maapähkinävoi ja vanilja-toffee. Kaksi jälkimmäistä toimi erityisesti viileässä festari-illassa. Taivaallisia.

Ilahduttavaa Flow’n ruokailussa oli nopeasti liikkuvat jonot, monipuolinen tarjonta (yllämainittujen lisäksi tarjolla ainakin intialaista,  thaimaalaista, hot dogeja, sushia…) ja raikkaat raaka-aineet. Juuri mistään ei ollut tingitty. Ainoa asia, mikä jäi mietityttämään: miten annokset olisi saatu pysymään lämpiminä siitä huolimatta, että niitä oli tehty kymmenittäin valmiiksi. Burger olisi hiponut täydellisyyttä, jos se olisi ollut lämmin. Useissa annoksissa lämpötilalla ei kuitenkaan ollut ratkaisevasti merkitystä ja siksi ne katosivatkin nopeasti lautaselta.

 

festariterkuin, Lotta & Ilona

 

 

 

Kommentoi