IIotytön pastassa maistuvat maukkaasti tomaatti, oliivi, kapris ja sardelli.
Smörissä on kunnia-asia, että myös kokit muuntautuvat keittiön perältä tarjoilijan rooliin useamman kerran päivässä käyden tervehtimässä asiakkaita pöydissä. Arkistokuva viime keväältä.
Satu Ijäs (vas.) ja Linda Theologou vaihtoivat molemmat alaa ja ryhtyivät yrittäjiksi. Ravintoloiden digitaaliseen markkinointiin keskittyvän työn lisäksi heitä yhdistää rakkaus ruokaan ja valokuvaamiseen.
Mikko Leminen on Paninin yrittäjä ja ravintoloitsija. Toisinaan hän on myös mukana lounasaikaan vastaamassa ruuan valmistamisesta.
Uunissa on nopeinta kypsentää suurikin satsi lihapullia. Annukka Kinnari-Valkama kokkaa sujuvan, kätevän ja helpon kautta.
Keittiöpäällikkö Laura Pylvänäisen mukaan Ravintola 3. Linja on ravintola, jossa lounaalla käy monen ikäiset ihmiset. Tämän pitää myös näkyä lounaslistassa.
Edessä tomaattitartar-, vieressä hedelmätäytteinen ja takana pikkublini suolakurkun, smetanan ja hunajan kera.
Toisen tarjottimella olevan ruoan kommentointi voi paljastaa yllättäviä asenteita, joita ei välttämättä itsekään huomaa. Tässä annoksessa on pestopastaa, kreikkalaista jugurttia, kidneypapuja ja muita kasviksia.
Kokki Eerikki Palomäki valmisteli annosta tarjoilija Lilli Tapiovaaran vietäväksi ravintola Sirossa torstaina. Siro sulkee ovensa pysyvästi huomenna lauantaina.
Tarjoile tahnat huoneenlämpöisinä, sillä kylminä maut eivät pääse kunnolla esiin. Viimeistele reilulla oliiviöljylorauksella, sormisuolalla ja yrteillä.
Birgitta Suursalmi on itse kehittänyt siskonmakkarakastikkeen ohjeen. Helppo arkiruoka syntyy puolessa tunnissa.
Lohilaksaan käytetään litteitä riisinuudeleita. Makua tulee kaffirlimen lehdistä ja maustetahnasta.
Kiireessä syöminen on suomalainen tapa. Etelä-Euroopassa toimitaan toisin.
Täyteläinen vege-gulassi kannattaa nauttia vasta seuraavana päivänä.
Sani (vas.), Tommi ja Satu Karjalainen ehtivät arkena harvoin saman pöydän ääreen. Siksi perheessä ruoka suunnitellaan ennakkoon ja sitä löytyy aina jääkaapista.
Keittiöpäällikkö Johannes Kauhanen työskentelee uudessa laajennusosaan remontoidussa keittössä. Taustalla on ravintoloitsija Nico Ekqvist.
Kermainen rahka puolukoilla ja kinuskiraidoilla haastaa laskiaispullan perinteiset makeat täytteet.
Lisää uutisia