Rouva Raadelmasta

BLOGIT | Rouva Raadelmasta

Kirpeänmakeaa sitruunatorttua

Koristelin sitruunatortun vain tomusokerilla ja sitruunamelissan lehdillä. Toisenlaisen koristeluvinkin löydät täältä.

Sitruunainen suklaatorttu kuuluu Rouva Raadelman lempileivonnaisiin etenkin näin lopputalvella, koska siinä on pääsiäisen makuja, ja pääsiäinenhän taas ennakoi varsinaista kevätsesonkia.

Täyte saa mielestäni oli reippaan sitruunainen, mutta toki siitä voisi makeammankin tehdä lisäämällä sokerin määrää. Sitruunatorttu maistuu erityisen hyvältä espresso-kahvin ja Limoncello-liköörin kera.

Tuorejuustotortut ovat olleet juhlavampien kahvipöytien suosikkeja jo jonkin aikaa. Ne ovat paitsi herkullisia myös kiitollisia tarjoilun järjestäjälle, koska hyydytettävät tortut on syytä valmistaa jo päivää ennen herkutteluhetkeä. Yleensä tuorejuustotortuissa suositaan keksipohjia, mutta mielestäni kääretorttupohja toimii paremmin. Se ei murene eikä pohjaan tarvitse lisätä rasvaa.

Sitruunatorttu odottaa tarjoiluhetkeä. (vasemmalla näkyvät oliivit eivät kuulu jälkiruokatarjoiluun, vaan kreolilaiseen pataan)

Valmistin viime viikon herraklubin aterian jälkiruoaksi vain 30 annoksen kakun, sillä ruokailuun oli etukäteen ilmoittautunut suunnilleen sen verran väkeä. Suurempaa kakkua olisi ollut jo vaikeata hallitakin, joten jos joku teistä blogin lukijoista suunnittelee suurempaa annosta, kannattaa kakkuja leipoa kaksi tai kolme kappaletta.

Tällaisesta kahden pohjan sitruunatortusta saa mainiosti leivoksia, kun leikkaa sen annospaloiksi. Leivoksia on sitten helpompi annostella isommallekin ryhmälle.

Tiedän tämän kokemuksesta: valmistin kerran jälkiruoaksi isohkon mansikkatuorejuustotortun, josta kuvittelin riittävän parillekymmenelle ruokailijalle. Kauhistuin, kun ensimmäiset vieraat leikkasivat kakusta leivoslaatikon kokoiset palat, vaikka olin suunnitellut annokset yksittäisen leivoksen kokoisiksi. Onneksi kakusta riitti kaikille, joskaan ei aivan tasapuolisesti…

SITRUUNATORTTU

(n. 8 annosta)

suklaakakkupohjaan:

4 kpl kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta (pelkkää kaakaota)
1 tl leivinjauhetta

sitruunatäytteeseen:

2 ras sitruunanmakuista tuorejuustoa (à 200 g, esimerkiksi Sunnuntai )
0,75 dl sokeria
1 dl sitruunan mehua
1 kpl sitruunan kuori raastettuna
4 kpl liivatelehtiä
3 dl kermaa vaahdotettuna
2 tl vaniljasokeria

kostutukseen:

0,5 dl sitruunan mehua
0,5 dl sokeria
0,5 dl vettä

koristeluun: tomusokeria tai sitruunamelissaa tai sitruunan kuorisuikaleita

Valmista pohja: vaahdota kananmunat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut jauhoainekset. Sekoita taikina varovaisesti tasaiseksi ja levitä se leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kypsennä 225 C uunissa noin 10 minuuttia. Irrota leivinpaperista ja jäähdytä.

Valmista täyte: laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Kuumenna puolet sitruunanmehusta kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Jätä jäähtymään. Vaahdota kerma. Vatkaa tuorejuustoa hetki sähkövatkaimella, jolloin se notkistuu. Lisää tuorejuuston joukkoon loppu sitruunanmehu, sitruunan kuoriraaste, sokeri ja vaniljasokeri. Kaada jäähtynyt liivateliemi tuorejuustoon jatkuvasti vatkaten. Lisää lopuksi kermavaahto täytemassaan.

Kokoa torttu: leikkaa torttupohjasta irtopohjavuoan kokoiset palat. Toinen niistä muodostuu parista lohkosta, joten aseta se torttuvuoan pohjalle ja jätä ehjä osa kanneksi. Sekoita kostutusliemen ainekset keskenään ja sivele liuosta leivinsiveltimellä kakkupohjalle. Kaada täyte päälle ja nosta kansilevy paikoilleen. Kostuta se lopulla sitruunaliemellä.

Nosta torttu jääkaappiin ja anna sen vetäytyä seuraavaan päivään. Voit laittaa kakulle kevyen painon, jolloin tortusta tulee hieman napakampi. Koristele haluamallasi tavalla juuri ennen tarjoilua.

Raaka-aineet noin 30 annokseen

suklaakakkupohjiin:

12 kpl kananmunaa
6 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta

sitruunatäytteeseen:               

1,2 kg sitruunanmakuista tuorejuustoa ( 6 x200 g)
2,25 dl sokeria
n. 3 dl sitruunan mehua
3 kpl sitruunan kuori raastettuna
12 kpl liivatelehtiä
1 l kermaa vaahdotettuna
0,5 dl vaniljasokeria

Valmistin suuremman annoksen Tools-uunivuokaa varten, koska kotikeittiövarusteisiimme ei sisälly GN-vuokia. Kypsensin siis kakkupohjat leivinpaperilla vuoratussa vuoassa ja jaoin pohjataikinan kahteen annokseen, jolloin yhteen pohjaan meni 6 kpl kananmunia, 3 dl sokeria jne. Täytteen valmistin suoraan yhtenä isona annoksena, joskin sitruunanmehun määrän lisäsin massaa maistellen, eikä tuota koko 3 dl kulunut siihen (ehkä 2,5 dl). Koska torttu tarjottiin vasta reilusti vuorokauden kuluttua valmistamisesta ja se ehti vetäytyä kunnolla, jätin kostutuksen kokonaan pois.

Tulosta resepti

Kommentoi