Rouva Raadelmasta

BLOGIT | Rouva Raadelmasta

Keittiössä vihertää: pinaattilasagnea!

Kevätpäiväntasaus on tänään. On siis syytä valmistaa vihertävää ruokaa – pinaattilasagnea!

Ihastuin erään tavarataloketjun kanta-asiakasesitteen bistroruokaohjeista ja aivan erityisesti pinaattiravioleista. Siispä lehdykkä mukaan ja ostoksille.

Vähän kyllä ihmettelin pinaatin määrää reseptissä: 800 grammaa on aikamoinen kasa vihreää ihanuutta. Ostinkin sitten vain 600 grammaa pinaattia.

Kotiin tultuani huomasin esitelehden jääneen jonnekin ja hain reseptin kaupan nettisivuilta. Mutta mitä ihmettä! Ohjeessa pinaattia olikin vain 80 grammaa! Painovirhepaholainen oli tehnyt tepposet.

Hetken asiaa pohdittuani päätin valmistaa ravioliaineksista lasagnea, sillä olin varmuuden vuoksi ostanut tuorepastalevyjä isomman määrän. Niihin kun niin harvoin törmää kauppareissulla. Pinaatit kutistuivat kuumentuessaan kohtuulliseksi määräksi ja alkuperäisannosta varten varaamani juustotkin riittivät hyvin. Niinpä meillä nautittiin unelmapehmoista pinaattilasagnea – tosin räntäsadetta katsellen.

Mitään kevyttä kasvisruokaa tämä lasagne ei ole, mutta sitäkin maistuvampaa.

Pinaatti-ricotta-mozzarella-parmesaanilasagne

n. 500 g tuorelasagnelevyjä

pinaattitäytteeseen:
600 g tuoretta pinaattia
1 kpl sipuli
2 kpl valkosipulin kynttä
n. 2 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 dl kuivaa valkoviiniä
n. 1 dl basilikan lehtiä hienonnettuina

juustokastikkeeseen:
25 g voita
0,5 dl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
250 g ricotta-juustoa
muskottipähkinää
suolaa ja mustapippuria myllystä

lisäksi:
2 palloa mozzarella-juustoa (à n. 125 g)
2 dl vastaraastettua parmesaania
oliiviöljyä

Huuhtele pinaatit ja poista niistä lehtiruodit. Kuori ja paloittele sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuumenna laakeassa paistokasarissa tilkka oliiviöljyä. Kuullota siinä hienonnetut sipulit. Mausta ne kevyesti suolalla. Lisää kasariin vähitellen pinaatit. Sekoita ja lisää pinaattia kunnes koko määrä on kuumentunut ja tilavuus kutistunut. Mausta myös pinaatit suolalla, mausta koko massa mustapippurilla ja kaada kasariin valkoviini. Kiehauta ja jätä odottamaan. Lisää hienonnettua basilikaa hieman jäähtyneeseen täytteeseen.

Valmista juustokastike. sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon jauhot. Kiehauta jauhot voissa ja lisää sitten kattilaan maito. Kiehauta kastike jatkuvasti sekoittaen. Hauduta kastiketta kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen. Lisää kastikkeeseen ricottajuusto, mausta kastike ja tarkista maku.

Leikkaa mozzarellat paksuiksi viipaleiksi ja raasta parmesaani.

Voitele lasagnevuoka. Kokoa lasagne: laita vuoan pohjalle pinaattitäytettä. Pietä se lasagnelevyillä. Levitä niille kerros juustokastiketta, kerros pinaattitäytettä ja muutama mozzarellaviipale. Ripota parmesaaniraastetta pinnalle ja levitä päälle uusi lasagnelevykerros. Jatka näin, kunnes kastikkeet on käytetty. Jätä tilkka juustokastiketta lasagnen pinnalle. Ripota sille vain parmesaania.

Peitä vuoka leivinpaperilla ja foliolla. Nosta vuoka 200 C uuniin. Kypsennä noin 30 minuuttia. Ota sitten suojapaperi ja folio pois lasagnen pinnalta ja jatka kypsentämistä vielä noin 10 minuutin ajan tai kunnes lasagnen pinta on kauniin ruskea.

Anna lasagnen vetäytyä hetken aikaa ja tarjoa sitä sitten valkoviinin kera keväisellä aterialla. Koristele halutessasi vielä basilikan lehdillä.

Tulosta resepti

 

 

 

Kommentoi

TS Hyvinvointi

TS Koti

TS Saaristo