Ripaus & hyppysellinen

BLOGIT | Ripaus & hyppysellinen

Tehokas ja reipas nuudelisalaatti

Uusi arki ja uudet haasteet. Toisin sanoen tein paluun työelämään pari viikkoa sitten kotona pikkupoikien kanssa vietettyjen vuosien jälkeen.

Kiireistähän tämä elämä nyt on, mutta alusta asti oli kuitenkin selvää, että kotiruokailusta ei tingittäisi. Ei laadullisesti, eikä ajallisesti. Luvassa siis taatusti tarinoita nopeista arkiruoista!

Tämän jutun salaatti kuitenkin syntyi ensimmäisen työviikon päätteeksi viikonloppuiltana, kun haussa oli jotain thai-vivahteista ja samalla jotain sellaista, joka auttaisi minua taistelemaan kotona riehunutta tiukkaa flunssaa vastaan. Samaten yhden pääruoka-aineista piti olla kiinankaali, joka on uusin villitykseni. Niin hyvää, niin edullista ja vielä kotimaistakin!

Tämä salaatti on todella helppo tehdä. Kastike kannattaa valmistaa ensin ja antaa sen maustua hetki ennen tarjoilua, jos mahdollista. Chilin, sitruunan, inkiväärin, soijan ja sokerin suhde kannattaa hioa maistelemalla oman maun mukaiseksi. Tätä ohjetta kannattaa siis käsitellä viittellisesti, mutta meillä se maistui aikuisten makuun niin hyvin, että sitä tuli tehtyä viitenä iltana peräkkäin. Kunnes alkoi suupieliä kirvellä. Maku on siis chilin määrästä riippuen tulinen, hyvin sitruksinen, mutta samalla myös ihan pikkuisen makea ja seesaminmakuinen. Aika mielenkiintoinen makuelämys siis.

Ja mitä niihin pöpöihin tulee, niin tämä salaatti tarjoaa niille kovan vastuksen. Tulisessa chilissä on valtavasti C-vitamiinia, sen lisäksi, että se vahvistaa vatsaa ja ruoansulatusta (niin vaikeaa kuin se onkin uskoa tämä). Sitruuna on samoin loistava C-vitamiinin lähde. Inkivääri ja valkosipuli puolestaan tukevat kehon immuunijärjestelmää ja toimivat luonnon omina antibiootteina – etenkin kypsentämättöminä nautittuina.


Nuudelisalaatti
2 isoa annosta tai neljä pienempää

Kastike:
1/2 – 1 punaista chiliä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl seesamiöljyä
2 – 3 rkl soijakastiketta
1 pieni valkosipulinkynsi
2 cm pala inkivääriä raastettuna
5-6 rkl (luomu)sitruunan mehua (n 1,5 mehukasta sitruunaa)
2-4 tl ruskeaa sokeria

Vihannekset:
100 g lasi- tai riisinuudeleita
kourallinen cashew-pähkinöitä
puolikas kurkku
1/4 kiinankaalia
75 g mungpavun ituja
1/2 tuoretta korianteria revittynä

Poista chilistä siemenet ja pilko erittäin hienoksi. Kuori inkivääri ja raasta se raastimen hienolla terällä. Huomaa myös raastimen sisäpintaan jäävä inkivääri. Kuoru ja silppua valkosipuli hienoksi. Purista pestyn sitruunan mehu. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset esim lasipurkissa, jonka voit sulkea kannella. Voit näin sekoittaa kastikkeen tasaiseksi heiluttamalla purkkia voimakkaasti kädessäsi. Anna maustua hetki.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä, kunnes ne ovat kylmiä. Jätä valumaan. Paahda pähkinät kuumalla paistinpannulle, sekoittele kunnes ne saavat hieman väriä pintaansa. Silppua kiinankaali sivuttaissuunnassa. Pilko kurkku.

Aseta vihannekset ja nuudelit kulhoon. Kaada kastike päälle ja sekoita huolellisesti niin, että kastike leviää salaattiin ja nuudelit ja vihannekset sekoittuvat keskenään. Revi lopuksi mukaan korianteri ja kaada paahdetut pähkinät salaatin päälle.

Tarkista kastikkeen ja salaatin makujen liitto. Lisää suolaa ja pippuria, jos jäit näitä kaipaamaan.

Tulosta resepti

Kommentoi