Ripaus & hyppysellinen

BLOGIT | Ripaus & hyppysellinen

Mielettömät täytetyt paprikat

Pienenä kätkin hoitopaikassa leivän päälle asetellut paprikasiivut taskuihini. Edelleenkään en saa syötyä vaikkapa salaattissa paprikan paloja ilman että virnistäisin (vähintään sisäisesti). Raaka paprika vaan maistuu suussani liian kitkerältä. Ehkä tämän vuoksi en ole käyttänyt paprikaa oikeastaan lainkaan. On siinäkin kasvissyöjä, voisi sanoa. Kaikki muuttui, kun kuulin poikani suorastaan rakastavan raakaa paprikaa hoidossa ollessaan. Pakkohan sitä oli sitten alkaa tarjoilla kotonakin.

Alkuviikosta pussillinen punaisia paprikoita suorastaan mulkoili minua jääkaapissa. Olin kyllä jo tässä vaiheessa tullut huomanneeksi, että paahdettu paprika on maultaan aivan oma lukunsa. Siispä päätin soveltaa aina niin luotettavalta BBC Good Food -sivustolta löytämääni grillattujen, halloumilla täytettyjen paprikakääröjen ohjetta näin talvisempiin olosuhteisiin – eli uuniin ulkogrillin sijaan – sopivammaksi. Tarjoilin kääröjä lounaalla ystävälleni. Maku oli aivan taivaallinen, vaikka ihan itse sanonkin.

Halloumi ja paahdettu paprika vaikuttavat sinänsä jo ihan ok-makuparilta. Mutta kun pakkaa sekoitettiin hieman chilillä, sitruunalla ja kapriksilla, makuelämys oli ihan mieletön! Yksinkertaiset ainekset, mutta ne vaan jotenkin täydellisesti sulautuivat toisiinsa. Makea, pehmeä ja mehukas kuori, sisällä ihanan pehmeää halloumia, joka kylpee sitruunan kirpeydessä ja kapristen omanlaatuisessa suolaisuudessa, ja pisteenä i:n päälle chilin lempeä potku.

Olen tehnyt näitä paprikakääröjä tällä viikolla kaksi kertaa ja pohdin juuri, tekisinkö vielä kolmannenkin kerran huomenna. Niin hyviä ne ovat. Metsästäjäkin kehui.

Mikä parasta, nämä kääröt ovat myös mielettömän helpot ja suht nopeat valmistaa! Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että näitä todella kannattaa kokeilla. Vaikka alkuruuaksi.

PS. Jos haluat pysyä ajan tasalla blogini uusimmista jutuista, tykkää Ripaus ja hyppysellinen -blogista Facebookissa!

Halloumia ja chiliä paprikakäärössä
4 punaista paprikaa

3-4 rkl oliiviöljyä
200 g halloumia, neljään osaan siivutettuna
1 kuivattu chili rouhittuna (tai vähemmän tai enemmän)
1 tl kuivattua rosmariinia
2 rkl kapriksia
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori

Laita uuni lämpiämään noin 200 asteeseen. Pese ja kuivaa paprikat. Pirskottele hieman oliiviöljyä uunivuoalle. Levitä öljy kädellä tasaiseksi ja ”hiero” sitten öljyisellä kädellä paprikoita niin, että niiden pinta tuli kiiltäväksi öljystä. Aseta paprikat kokonaisina uunivuokaan tai leivinpaperille uunipellille. Paahda muutama kerta käännellen uunissa noin 25-30 minuuttia, riippuen paprikoiden paksuudesta. Huomaa, että ne tummuvat melko nopeasti alapuolelta, joten kääntele niitä jokusen kerran paahtamisen aikana. Anna paprikoiden jäähtyä noin 5 minuuttia. Ne hieman rypistyvät tässä vaiheessa.

Tee ylhäältä-alas viilto paprikoiden kylkeen, poista vihreä kanta ja avaa paprika varovasti niitä rikkomatta leveyssuunnassa. Poista vaaleat osat varovasti. Asettele halloumisiivu pitkittäin avatun paprikan keskelle. Kaada halloumisiivujen päälle niiden kesken jaettu sitruunamehu, raastettua sitruuna, rosmariini, kaprikset ja rouhittu chili. Kääräise paprika halloumin ja mausteiden ympärille. Voit sulkea käärön paistinarulla tai hammastikulla, jotta se pysyy paremmin suljettuna. Asettele kääröt uunivuokaan tai pellille leivinpaperin päälle, jolle olet pirskotellut hieman lisää oliiviöljyä.

Grillaa uunin grillivastuksella 150 asteessa kummaltakin puolelta noin 5-10 minuuttia, tai kunnes paprikoiden pinta alkaa tummua. Nautitaan heti, jotta halloumi on lämmintä ja pehmeää.

6 vastausta artikkeliin “Mielettömät täytetyt paprikat”

  1. Susanna

    Ja tämä oli niin hyvää sinun tekemänäsi! Itse unohdin omasta versioistani kaprikset mutta hyvää oli ilmankin.


  2. Ulla

    Täytyy hakea halloumia kaupasta, paprikoita on kaapissa. Tämä on pakko kokeilla 🙂


  3. Sokerimuruja

    Ihana tämä blogisi! Löysin sen kun etsin paprikareseptejä kevyelle kesädinnerille 🙂 Tänään menee testaukseen ainakin paprika ja halloumi, ehkä sovellan hiukan, mutta näillä vinkeillä!


    • Miina

      Voi kiitos, kiitos! Omasi näyttää myös muuten mukavalta! 😉

      Toivottavasti paprika + halloumi toimi! Kyseinen yhdistelmä on (taas kerran) täälläkin viikon ruokalistalla, tosin tällä kertaa se pääsee grilliin.


Kommentoi