Putinkia ja mansikkapastaa

BLOGIT | Putinkia ja mansikkapastaa

Totisesti paras joulunodotusjuoma

Tervehdys taas pienen tauon jälkeen! Marraskuu on ohitettu ja tässä resepti, joka kuuluu olennaisesti pikkujoulutunnelmiin ja joulunodotukseen: munatoti! Ainekset eivät äkkiseltään vaikuta kummoisilta, mutta tuloksena on maultaan jäätelöä muistuttava herkkujuoma.

Vaikka kirjan ohjeissa muuten käytetään varsin vallattomasti sokeria, joutui tähän reseptiin sitä hiukan lisäämään. Monissa jenkkiohjeissa lisäksi käytetään vaniljaa mausteena, joten lisättiin sitäkin vähän sekaan. (Lisäsimme myös rommia reilummin kuin ohjeessa oli. Jotenkin oli tunne, että puoli teelusikkaa per henki on aivan liian vähän.) Yksi reseptin hienous on myös sen nopeus. Muuan suklaakastike valmistuu mainoskatkon aikana, ja tämä lähes yhtä nopeasti. Pinnalle ripsaus muskottia ja avot!

Huom! Munatoti ei vastoin monien käsitystä ole perinteisesti lämmin, vaan kylmä juoma. Lasit voi jäähdyttää etukäteen vaikkapa jääkaapissa.

Hauskaa pikkujoulusesonkia kaikille!

P&J

Munajuomaa. – Egg nog.
Munatoti, 2-3 annosta

1 kananmuna keltuainen ja valkuainen eroteltuna

1,5 dl maitoa
1-2 rkl hienoa sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
4 cl rommia 
ripaus muskottia

Laita tarjoilulasit jääkaappiin tai pakastimeen kylmenemään totin tekemisen ajaksi. Vispaa valkuainen puhtaassa kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Sekaan ei saa mennä keltuaista. Vispaa sitten toisessa kipossa keltuainen, sokeri ja vaniljasokeri sekaisin kunnolla. Lisää maito ja rommi, sekoita. Tarkista, että sokeria on riittävästi, lisää tarvittaessa makusi mukaan enemmän. Lisää valkuaisvaahto, vispaa kunnolla sekaisin ja kaada laseihin. Ripauta pinnalle vähän muskottia ja tarjoa heti.

Yksi vastaus artikkeliin “Totisesti paras joulunodotusjuoma”

  1. Erva Leino

    Ihanaa, tättä olen jo odottanut….Kiitos!


Kommentoi

TS Hyvinvointi

TS Koti

TS Saaristo