Putinkia ja mansikkapastaa

BLOGIT | Putinkia ja mansikkapastaa

Hidas häränpaisti


Kun kesä alkaa vähitellen näin syyskuun puolivälissä vihdoin kääntyä syksyyn, on hyvä aika kääntää uunin nupit kaakkoon ja tehdä pitkään hellässä uuninlämmössä haudutettuja uuniruokia. Tämäkin paisti valmistuu käytännössä itsestään. Valmiissa paistissa liha on niin pehmeää, ettei paljon veistä tarvitse käytellä.

Lihalkaupassa suositeltiin tähän oikeastaan mitä tahansa paistia. Kirjan ohjeessa puhutaan naudan reisilihapaistista ja noin 5-6 paunan eli 2,5-3 kiloisesta lihanpalasta. Pienemmänkin voi toki tehdä, mutta kun liha on pitkään uunissa, niin samalla sitä nyt sitten tekee kerralla vähän enemmän. Tai aika paljonkin enemmän tässä tapauksessa, oikeastaan. Nyt söimme tätä itsetehtyjen lohkoperunoiden kanssa. Ohje on superhelppo ja perunat valmistuvat lihan vetäytyessä, kunhan lohkot ovat riittävän ohuita. Meillä paistivuoasta sai kyllä aivan riittävän tiiviin parilla reilun kokoisella folion palalla, mutta tarvittaessa paistia kannattaa valella paiston aikana. Tähdelihojen käyttöön on kirjassa monia ohjeita erikseen kanalle, naudan lihalle, riistalle jne. Ehkä palaamme niihin joskus toiste. Itse tykkäämme käyttää paistin jämät esim voileipiin piparjuurituorejuuston kanssa, salaattiin tai vaikkapa wokkeihin.

Tunnelmallista syksyä! terv. P&J

Uunissa haudottua häränlihaa. – Braised Beef.
5-10 hengelle

2,5-3 kg painoinen naudanpaisti
porkkanaa kuutioituna
lanttua tai naurista kuorittuna ja kuutioituna
sipulia pilkottuna
varsiselleriä pilkottuna
1 pkt pekonia
5 dl lihalientä
1/2 tl suolaa
n. ruokalusikallinen vehnäjauhoa
laakerinlehti, kokonaisia pippureita, muutama kokonainen neilikka, muutama persiljan oksa

Ota liha lämpenemään huoneenlämpöön ainakin pari tuntia ennen aloittamista. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Laita juureskuutiot ja pilkottu pekoni uunivuoan pohjalle. Kutakin vihannessorttia tulee noin pari desiä. Pyyhi liha ja aseta se juuresten päälle. Ripottele lihan päälle vehnäjauhoa. Laita paisti kuumaan uuniin ja paista noin 20 min niin, että liha ruskistuu. Ota sitten liha uunista, alenna uunin lämpötila noin 100-120 asteeseen. Lisää lihaliemeen suola ja kaada se uunivuokaan, lisää mausteet. Voit nostella lihan päälle hiukan vihanneksia. Peitä tiiviisti foliolla tai kannella. Laita uuniin ja paista 4-5 tuntia. Jos folio ei ole tiivis, kannattaa paistia valella kypsymisen aikana liemellä ja tarvittaessa lisätä nestettä. Anna vetäytyä vähintään vartti ennen tarjoamista. Leikkaa siivuiksi poikkisyin, tarjoa juuresten ja esim. punaviinikastikkeen kanssa.

Punaviinikastike

noin 3 dl paistinlientä siivilöitynä
noin 1 dl punaviiniä
tuoreita yrttejä: esim. rosmariinia, timjamia, lehtipersiljaa
1 rkl voita

Kaada lientä kattilaan, kaada sekaan kunnon loraus punaviiniä. Laita yrtit kokonaisina mukaan. Keitä kokoon kovalla lämmöllä muutama minuutti. Poista yrtit, lisää voita ja kaada viipaloidun paistin päälle vadille.

Tulosta resepti

Kommentoi