Penan loki

BLOGIT | Penan loki

Ruokaisat krepit

 

 

Krepeiksi kutsutaan Euroopassa ohuita räiskäleitä, joita saa makeilla tai suolaisilla täytteillä. Kreppi on suora suomennos ranskankielisestä sanasta crêpe.

Vastaavia lättyjä saa Unkarissa nimeltään palacinka. Kuulusia ovat Gundelin ravintolan valmistamat makeat suklaa palacinkat.

Olin itse virkamatkalla joskus 60-luvulla Hollannin Rotterdamissa. Tunnollisena virkamiehenä päätin tallettaa oppimani asiat sanelulaitteelle. Palattuani kotimaahan huomasin, etten ollut saanut talletettua laitteelle kuin Crêpes Suzetten reseptin, jonka maun muistan vieläkin. Tämä maailmankuulu räiskäle tehdään liekittämällä Grand Marnierilla.

Avioliittoni alkuaikoina tein usein iltapalaksi sienimuhennoksella täytettyjä kreppejä. Jostain syystä ne tulivat uudelleen mieleeni ja päätin kokeilla maistuisivatko ne yhä samanlaisilta yli 50 avioliittovuoden jälkeen. Vaimoni mukaan tunnelma oli ehkä hiukan arkistunut, mutta krepit maistuivat kuulemma samanlaisilta. Tässä ylöslämmitetty resepti, jota kukin voi mieleisekseen muunnella.

 

Krepit

 

½ l punaista maitoa
2½ dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 munaa
paistamiseen voita tai öljyä
suolaa

Vatkaa kulhossa maito ja jauhot. Lisää vatkaten munat ja n. 1 teelusikallinen suolaa mausteeksi. Paista voilla tai öljyllä sopivan kokoisella paistinpannulla räiskäleet kummaltakin puolelta kullan ruskeiksi. Pinoa valmiit räiskäleet vadille odottamaan täytettä.

Täyte:

50 g voita
½ l tuoreita herkkusieniä
3 rkl vehnäjauhoja
1 sipuli
5 dl kermansekaista maitoa
suolaa, valkopippuria, paprikajauhetta

Kuumenna voi paksupohjaisessa kattilassa. Käristä hienonnetut herkkusienet nopeasti kuumassa rasvassa. Lisää pilkotut sipulit ja jauhot. Kun sipuli on hiukan kypsynyt lisätään vähitellen kermansekainen maito koko ajan sekoittaen. Hauduta muhennosta n. 20 minuuttia ja lisää lopuksi mausteet. Kun muhennos jäähtyy se paksunee sopivaksi täytteeksi.

Lisää kullekin krepille n. ruokalusikallinen täytettä , kääri se rullalle ja pane voideltuun uunivuokaan. Raasta pinnalle runsaasti juustoraastetta (Emmentalia tai muuta vastaavaa). Kuumenna krepit uunissa n. 10 minuuttia 225 asteessa.

Tulosta resepti

 

Voit muunnella täytettä mitä kaapistasi löydät.  Lihanhimoiset voivat täyttää krepit kinkulla tai jauhelihalla, mutta tämä sienimuhennos sopii hyvin vegetaristeille. Vegaanit, jotka eivät nauti maitoa tai munia, eivät voi näistä krepeistä nauttia.

 

Löysin viinikaapistani uusi-seelantilaista Pinot Noiria nimeltään Sileni. Viini oli vuodelta 2011 ja valmistettu Hawke´s Bayn alueella. Rypäleelle tyypillisenä viinin väri oli melko vaaleata, alkoholipitoisuus 12 % mutta sopi hiukan viilennettynä hyvin sienikreppien kera.

Kommentoi