Parempi pyy padassa

BLOGIT | Parempi pyy padassa

Terveelliset omenapannukakut

Omenapannari1Eikö olekin ihanaa, kun terveellinen on myös herkullista ja yksinkertaista?

Meillä on jo pitkään tehty amerikkalaisia pannukakkuja eli pancakeseja niin aamupalaksi kuin iltapalaksikin. Lapset rakastavat niitä, ne ovat halpoja ja helppoja sekä terveellisiä ja täyttäviä. Olen tehnyt todella paljon erilaisia versioita näistä aina vähän sen mukaan, mitä kaapista löytyy.

Itse pidän myös banaaniversiosta, mutta lapset tykkäävät enemmän omenasta.

Ja omenoista sen verran, että jos et osta luomuomenaa tai käytä kotimaisia omenoita (mieluiten omasta puusta), mielestäni olisi parempi, että et osta niitä ollenkaan. Omenoissa on tutkitusti enemmän torjunta-aineita kuin melkein missään muissa hedelmissä tai vihanneksissa. Palaan tähän aiheeseen vielä tulevaisuudessa!

– Aurinkoisia aamuja toivottaen,

Leena

PS Saat helposti tehtyä nämä myös gluteenittomana!

Omenaiset pannukakut eli apple pancakes

2 luomuomenaa lohkottuna
2 munaa/ ison munan valkuaista
1½ dl mantelimaitoa (sokeroimaton)
2½ dl luomukaurahiutaleita
1-2 rkl chia-siemeniä tai pellavansiemeniä
½-1 tl tl vaniljauutetta
½ tl kanelia
1 tl ruokasoodaa
hyppysellinen Himalajan suolaa
(kookossokeria)

IMG_9697kookosöljyä paistamiseen

Laita kaikki ainekset tässä järjestyksessä tehosekoittimeen, sekoita ja anna ”seistä” viitisen minuuttia.
Paista pannulla kookosöljyssä.
Voit kaataa letut suoraan tehosekoittimesta pannulle. Tee pieniä lettuja, sillä ne on helpompi kääntää kauniisti. Kun pinta kuplii, lettu on valmis käännettäväksi.
Tarjoile letut vaahterasiirapin kanssa.

Taikinaa voi muunnella esimerkiksi käyttämällä kookosjauhoja, banaania tai kreikkalaista jogurttia.
Vinkki: tee taikina valmiiksi vaikka edellisenä iltana ja yllätä lapset pannariaamupalalla ennen kouluun lähtöä!

Tulosta resepti

 

 

 

 

 

 

4 vastausta artikkeliin “Terveelliset omenapannukakut”

  1. Eeva-Maria

    Nam! Näyttää herkullisilta. Voiko paistaa voilla vai onko tuo kookosöljy must?


    • Leena Norio

      Hei Eeva-Maria,
      Kyllä voit käyttää voita. Tämä oli nyt maidoton versio, siksi kookosöljy.
      Kannattaa ehdottomasti kokeilla erilaisia versioita ja löydät itsellesi mieluisan. Pääasia on, että taikina on melko paksua. Paljon paksumpaa kuin tavallinen lettutaikina.


Kommentoi