Parempi pyy padassa

BLOGIT | Parempi pyy padassa

Mansikkainen Brita-kakku on perhejuhlien suosikki

 

Kuva: TS/Marttiina Sairanen
Kuva: TS/Marttiina Sairanen

Mansikan säilöntäaika on nyt parhaimmillaan, ja vielä on aikaa järjestää kesäjuhlia. Meidän perheen kesäjuhlat jatkuvat syyskuulle asti.
Ja nythän se kesä vasta alkoikin!

Uskoisin, että suurimmalla osalla meistä suomalaisista on mansikanmakuisia kesämuistoja.

Kerronpa teille nyt omani.

Kesät vietimme aina perheeni kanssa Kustavissa mökillämme. Aina kesäkuun alusta heinäkuun loppuun.
Koska niihin aikoihin ei ollut pädejä ja podeja ja telkkarista näkyi tasan tarkkaan ne kolme kanavaa, aika kului metsässä temmeltäen tai meressä uiden.

Meitä on kolme sisarusta. Minä, isosiskoni Hanna ja pikkuveli Jussi.

Kesän kohokohtia oli se, kun kävimme Kustavin keskustassa ruokaostoksilla ja soittamassa puhelinkopista. Kustavin Savipajalla kävimme jätskillä ja pupuja silittelemässä. Ja tietenkin vieraita ja sukulaisia kävi harva se viikko.

Kesän loppupuolella, heinäkuun toiseksi viimeinen viikko 18.-24. on naistenviikko. Eli viikko jolloin almanakassa on vain naisten nimiä. Minä, Leena, ja siskoni Hanna vietimme nimipäiviä peräkkäisinä päivinä 21. -22. heinäkuuta. Äiti järjesti meille nimipäiväjuhlat, joihin tuli serkkuja ja ystäviä.

Juhlissa oli aina tarjolla mansikkakermakakkua ja äitini bravuuria, Brita-kakkua.

Mansikat käytiin itse poimimassa läheiseltä maatilalta. Oli meillä joku kesä omakin mansikkamaa. Tosin suurin osa mansikoista taisi mennä räkättirastaiden suuhun.

En tänä päivänä ole perinteisen kermakakun ystävä, mutta olen kehitellyt siitä version, jota tarjoilemme edelleen kesällä siskoni ja minun lasten syntymäpäivillä, juhannuksena ja hääpäivänämme, jotka nekin ovat peräkkäisinä päivinä.

Meillä on yhteensä viisi lasta ja kolme heistä ovat heinä- elokuussa syntyneitä. Aatos 8 v. haluaa aina mangoversion tästä. Se syntyy niin, että korvataan mansikat mangolla ja lisätään rahkan sekaan vaikka yksi mangopilttipurkki.

Mansikkainen Brita-kakku

 

Brita-pohja

150 g voita
1½ dl sokeria
4 keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ dl täysmaitoa

Marenki

4 valkuaista
2 dl sokeria

Täyte

2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
10 dl mansikoita

Laita uuni kuumenemaan 175-asteiseksi.

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen ja jatka vatkaamista. Sekoita erillisessä kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauho. Siivilöi maidon kanssa jauhoseos vuorotellen taikinaan.

Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset. Tämä on tarkkaa puuha, sillä jos valkuaisten sekaan joutuu hiukankin keltuaista, marenki ei onnistu.

Aloita marengin vatkaus varmistamalla, että kulho ja vatkain ovat puhtaita ja kuivia. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri pikkuhiljaa. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää.

Tarvitset irtopohjakakkuvuoan. Vuoraa reunat voipaperilla tai voitele vuoka kunnolla.

Levitä kolmasosa kakkupohjataikinasta vuoan pohjalle ja kolmasosa marengista päälle. Paista uunin keskitasolla n 20-30 minuuttia, kunnes marenki on kauniin ruskeaa.

Tee kolme kakkupohjaa. Anna kakkulevyjen jäähtyä ja tee täyte sillä välin.

Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka ja sokerit. Laita sekaan siivutetut mansikat.

Jätä jonkin verran mansikoita koristeeksi.

Kokoa kakku niin, että laitat pohjalle kakkupohjan ja sen päälle rahkaseosta, sitten uuden kakkupohjan ja ja taas rahkaseosta. Päällimmäiseksi kaunein marenkipohja, joka koristellaan mansikoilla.

Tulosta resepti

 

Aurinkoista ja mansikanmakuista loppukesää,

– Leena

 

 

 

Kommentoi