Makuseutu

BLOGIT | Makuseutu

Tuoretta salaattia vuoden jokaisena päivänä

Kirkas vihreys ja lämmin valo saavat hereille sitkeimmästäkin talviunesta. Kyröntarhoilla salaatit kasvavat niille optimaalisissa olosuhteissa. Kuva: Terhi Pohjanheimo.

Kasvihuoneessa tuntuu lempeän kesäiseltä ihan joka päivä. Salaatit kasvavat parhaiten tasaisessa 20 °C:n lämpötilassa ja kasvihuoneessa minut ympäröi ihana raikas vihreys. Kävin tutustumassa VihreäKeijun salaatteihin ja salaatin kasvatukseen Kyröntarhoilla Pöytyällä. Tasaisissa kasvuolosuhteissa kasvatetaan tasalaatuisia raikkaita salaatteja vuoden ympäri.

Mullasta se salaatti ponnistaa. Itäneet salaatinsiemenet kasvavat ruukuissa ja etenevät kasvun mukaan kasvihuoneen päädystä toiseen. Kuva: Terhi Pohjanheimo

Salaattien elämä Kyröntarhoilla alkaa siemenistä, jotka istutetaan kotimaiseen multaan. Yhden kuukauden aikana salaatti kasvaa täyteen mittaansa. Täysikasvuiset salaatit pussitetaan ja ne lähtevät kasvihuoneelta kylmäautossa jakeluterminaaliin. Seuraavana päivänä salaatti onkin jo kaupassa odottamassa syöjäänsä.

Salaattien pakkaaminen on käsityötä. Maija Isotalo ja Anja Sjöblom tarkastavat samalla jokaisen salaatin ja nyppäävät huonot lehdet pois. Kuva: Terhi Pohjanheimo

Suomalainen syö salaattia noin viisi kiloa vuodessa
Me syömme Suomessa salaattia keskimäärin noin 13 g päivässä. Salaattia voisi kuitenkin oikein hyvillä mielin syödä paljon enemmänkin. Salaatista saa tärkeitä vitamiineja ja kuitua, se luo kylläisyydentunnetta ja auttaa painonhallinnassa.

Tiesitkö, että Suomen kasvihuoneviljelystä 25% tapahtuu Varsinais-Suomessa? Kuva: Terhi Pohjanheimo.

Syömästämme salaatista noin puolet on kotimaista. Salaattia tuodaan meille esimerkiksi Espanjasta ja Hollannista. Pakkauskääreen Sirkkalehti-merkki auttaa tunnistamaan varmasti kotimaisen tuoreen salaatin.

Erilaisia salaatteja
Pöytyältä kauppoihin matkaavat salaatit ovat pääasiassa tuttuja ruukkusalaatteja. Ruukkusalaatti säilyy parhaiten kotona jääkaapin vihanneslokerossa vedolta suojassa. Käyttöaikaa salaatti saa vielä lisää, kun ruukkuun lorauttaa hieman vettä.

Vinkki! Ruukkusalaattia voi säilyttää jonkun aikaa myös pöydällä, kunhan muistaa kastella ruukkua. Minä napsin siitä aina ohimennen salaattia suuhun oikein hyvällä omallatunnolla.

Kuluttajien mieltymykset ohjaavat myös salaattien tuotekehitystä ja kaupasta löytyykin nykyään myös Mix-salaatteja, jolloin ruukussa kasvaa kahta erilaista salaattia. Ja vieläkin helpompaa herkullisen salaatin taikominen on salaattiseospusseilla, joista löytyy useita erilaisia salaatin lehtiä. Pussisalaatin säilymistä auttaa pussinsuun kääriminen kiinni, jolloin kosteus ei haihdu salaatinlehdistä niin nopeasti.

Ja sitten vain salaateilla herkuttelemaan! Tässä resepti yhteen minun suosikeistani:

Jättikatkarapusalaatti vie kielen mennessään. Kuva: VihreäKeiju/VihreäKeijun reseptiarkisto.
Jättikatkarapusalaatti tilli- tai ruohosipulikastikkeella

Ainekset:

1 pkt jättikatkaravun pyrstöjä
1 ruukku MIX-salaattia
1 rasia kirsikkatomaattia
3 rkl kreikkalaista jogurttia
1 ruukku tilliä tai ruohosipulia
1/2 punainen chili
1 sitruuna
1 rkl makeutusjauhetta tai ripaus sokeria
currya ja suolaa maun mukaan

Valmista kastike:
Sekoita sauvasekoittimella jogurtti, tilli, chili, makeutusjauhe ja puolikkaan sitruunan mehu. Lisää hyppysellinen suolaa ja currya maun mukaan. Anna maustua hetki kylmässä.

Valmistusohje:
Revi salaatti laakealle vuoalle.
Puolita kirsikkatomaatit ja poista katkaravuista pyrstökuori. Asettele salaattiin.
Kaada tillikastike salaattipedin päälle ja koristele sitruunanviipaleilla ja tillillä.

Tulosta resepti

Terveisin,
Vilja

ps. Katso lisää herkullisia reseptejä: www.vihreakeiju.fi

Kommentoi