Makuammuntaa

BLOGIT | Makuammuntaa

Syntisen hyvä paholaisenhillo

Eräässä ravintolassa tarjottiin paholaisenhilloa, josta paholainen oli ilmiselvästi karannut. Ihan hyvä tomaatti-paprikahillo, mutta chiliä ei ollut mukana nimeksikään. Koska chilisato on alkanut runsaana, päätimme kokeilla omaa paholaisenhilloa.

Isoja ja oransseja Aji Amarilloja.

Nopealla haulla netistä löytyi monta paholaisenhilloreseptiä, mutta suurin osa niistä pohjautui Dan Sukkerin ohjeeseen. Ilmeisen hyvä ohje, vaikka siinä käytetty hillo- ja marmeladisokeri hieman epäilytti. Kun Pastanjauhantaa -blogissa todettiin, että lopputuloksesta tuli liian marmeladimainen, päätimme käyttää omaamme hillosokeria.

350 grammaa tulisuutta – ei mitään tarvetta paprikalle!

Oranssin paholaisenhillon raaka-aineena käytimme keltaisia tomaatteja ja Aji Amarillo -chilejä. Paprikat jätimme pois, samoin oreganon (ei pizzakastiketta, kiitos!), jonka vaihdoimme basilikaan ja rosmariiniin. Etikkaa käytimme huomattavasti vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, koska halusimme hillon sopivan myös jälkiruokiin. Lopputuloksena syntyi aika erilainen paholaisenhillo, mutta ah, niin herkullinen!

Tomaatit kaltataan hilloa varten.

Hilloon käytettävät tomaatit kaltataan, etteivät kuoret tunnu kovina valmiissa hillossa. Tomaatteihin tehdään ristiviillot ja ne upotetaan noin minuutiksi kiehuvaan veteen. Kuori irtoaa vetämällä. Chilien käsittelyssä suojahanskat ovat tarpeelliset.

Pilkotut ainekset laitetaan paistokasariin.

Hillosokerilla saatiin aikaa ihan täydellinen koostumus: pehmeän juokseva. Juuri tuollainen hillo on helppo kuvitella esimerkiksi vaniljajäätelön päälle. Ja croissanttien kanssa oranssi paholaisenhillo oli aivan nappivalinta! Mutta niistä croissanteista lisää ensi viikolla… Sillä välin tässä vielä kuva valmiista hillosta:

Paholaisen herkkua!

Oranssi paholaisenhillo

(reilu litra valmista hilloa)

1 kg (12 kpl) keltaisia tomaatteja
350 g Aji Amarillo -chiliä
1 pieni punasipuli
6 valkosipulinkynttä
1½ rkl basilikasilppua
½ rkl rosmariinia
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl etikkaa
500 g hillosokeria

1. Kalttaa tomaatit ja pilko ne lohkoihin. Laita lohkot paistokasariin.
2. Ota suojakäsineet ja perkaa chilit. Pilko chilit pieniksi kuutioiksi ja laita paistokasariin.
3. Pilko punasipuli ja valkosipuli pieniksi kuutioiksi ja lisää kasariin.
4. Lisää mausteet, paitsi etikka. Laita kasari miedolle lämmölle, kunnes tomaateista irtoaa nestettä. Keitä 30 min.
5. Lisää etikka ja hillosokeri. Keitä 10 min.
6. Purkita pestyihin ja uunissa kuumennettuihin hillopurkkeihin. Säilytä jääkaapissa. Kokeile rohkeasti eri ruokalajien seurana ja nauti!

Tulosta resepti

 


Kommentoi