Kantapöydän plokkari

BLOGIT | Kantapöydän plokkari

Kymmenen vuotta Ohrantähkää

Kuudentenatoista marraskuuta vuonna 2004 kokoontui Ravintola Kiitoradalla ryhmä turkulaisia oluenystäviä tarkoituksenaan perustaa Turkuun olutseura. Paikalle tulikin kourallinen innokkaita turkulaisia oluen ystäviä ja uusi olutseura näki päivänvalonsa.

Nimestä väännettiin suomalaiskansalliseen tyyliin peistä ja ehdotelmia olivat mm. Maltaan Ritarit ja Mallassankarit. Ensimmäinen oli jo rekisteröity toiselle olutseuralle ja jälkimmäisen kieltäisi viranomaiset nykyään. Ai juu – olihan Turun Palloseurankin nimelle vastaehdotus – Turun Pallonuijat, mutta se on kokonaan toinen tarina. Tulokkaan nimeksi päätettiin Olutseura Ohrantähkä nykyisen puheenjohtajan eli tapin aloitteesta. Kelpo nimi olutseuralle, sanottakoon.

Historiansa aikana Ohrantähkä on osallistunut sen seitsemään erilaiseen olueeseen liittyvään tapahtumaan. Matkoja panimoita taikka ulkomaan kaupunkeja äimistelemään on tehty parhaimmillaan usean retkikunnan voimin jopa vuosittain. Matkat ovat suuntautuneet Keski-Euroopan perinteisiin olutkaupunkeihin mm. Tsekinmaalle ja viime kesänä Puolan Krakovaan.

Lisäksi seuran jäsenet ovat taajaan käyneet ihmettelemässä kotimaisten pienpanimoiden toimintaa ja tekemässä tärkeää maistelutyötä, jotta olutseuroihin kuulumattomat kansalaisetkin voitaisiin ohjata hyvien oluiden äärelle. Ohrantähkä lyötiin vuoden olutseuraksi vuonna 2007.

Marraskuun 22. päivänä kuluvaa syksyä kokoontui reilu kaksikymmentä ohrantähkäläistä Turun keskustaan jäsenpariskuntamme omistamaan etevään juhlahuoneistoon viettämään Ohrantähkän kymmenvuotisjuhlaa. Alempana hiukan kuvallista tunnelmointia.

Kuvassa vasemmalla bloggari ja ohrantähkäinen sekä oikealla Suomen Olutseuran varapuheenjohtaja Lari    Junkkari, joka toi oman tervehdyksensä juhlaväelle.
Kuvassa vasemmalla bloggari ja ohrantähkäinen sekä oikealla Suomen Olutseuran varapuheenjohtaja Lari Junkkari, joka toi oman tervehdyksensä juhlaväelle.
Tarjolla oli kaikenlaista hyvää seuran jäsenien laittamaa sekä kaupasta ostettua. Oli ruokaa kaikenlaista ja palanpainiketta tottakai.
Tarjolla oli kaikenlaista hyvää seuran jäsenien laittamaa sekä kaupasta ostettua. Oli ruokaa kaikenlaista ja palanpainiketta tottakai.
Bileissä oli yhtenä ohjelmanumerona myös hauska sanaleikki, jonka saldona ilmeni myös aiheeseen liittyvää terminologiaa.
Bileissä oli yhtenä ohjelmanumerona myös hauska sanaleikki, jonka saldona ilmeni myös aiheeseen liittyvää terminologiaa.
Iltamien saldoa hiukan. Ja kyllähän olutseuran kymmenvuotisjuhlista aina jää jokunen tyhjä astia.
Iltamien saldoa hiukan. Ja kyllähän olutseuran kymmenvuotisjuhlista aina jää jokunen tyhjä astia.

Kaikenkaikkiaan Olutseura Ohrantähkän kymmenvuotisbileet sujuivat mukavissa ja lupsakoissa merkeissä. Paikallaolijat loivat omalla letkeällä asenteellaan illasta ikimuistoisen ja mieleenpainuvan. Kenellekään ei jää epäselväksi se, että kymmenen vuoden päästä kokoonnumme taas notkuvan juhlapöydän ympärille viettämään seuraavaa mailipaalua, mutta se onkin sitten jo kokonaan oma lukunsa.

Juhlahuoneistosta ohrantähkäläiset jalkautuivat Turun yöelämään olutravintoloiden antimista nauttien. Onnea ja menestystä Olutseura Ohrantähkälle, ja taidankin siirtyä kantapaikkaani vielä nostamaan huurteisen.

Kommentoi