Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Vuoden keittiöteko: yleisön ykkössuosikkina turkulainen ravintoloitsija Iiro Toivanen

Vuoden Keittiöteko 2017 -kilpailun pääpalkinnon on saanut Vantaan kaupungin ja Vantaan seurakunnan hallinnoima Yhteinen Pöytä -toimintamalli. Yhteinen pöytä on verkosto, joka luo mallia vantaalaiselle, yhteisölliselle ruoka-aputoiminnalle ja hävikkiruoan keskitetylle jakelulle.

Tuomariston äänestyksessä toiselle sijalle sijoittui Finnair ja lentävä kouluruoka, jolle myönnettiin Suomi100-kunniakirja.

Yleisön suosikiksi nousi ylivoimaisesti ravintoloitsija Iiro Toivanen.

Toivanen toimii ravintoloitsijana turkulaisessa Julinia-ravintolassa sekä Uudessakaupungissa sijaitsevassa Gasthaus Pooki -ravintolassa.

Toivanen on tehnyt pitkäjänteisesti yhteistyötä Hope ry:n kanssa ja lahjoittaa molempien ravintoloidensa lounailta jäänyttä ylijäämäruokaa vähävaraisille lapsiperheille.

Vähävaraisten lapsiperheiden auttaminen on ollut muutenkin lähellä Toivasen sydäntä: muun muassa iso joukko vähävaraisia lapsiperheitä sai tuntea ravintola Julinian vieraanvaraisuuden viime jouluna, kun ravintola tarjosi maksuttoman päivällisen yhteensä 170 hengelle.

Vuonna 2016 Julinia tarjoasi myös neljänä perättäisenä iltana iltabuffetin, josta pääsi nauttimaan maksutta yhteensä 344 vähävaraisten lapsiperheiden jäsentä.

– Olen itse lapsiperheen isä ja vaatimattomista oloista kotoisin, joten tuntuu hyvältä, että pystyn auttamaan muita. Päätin jo silloin kun aloitin Juliniassa yrittäjänä, että heti kun saamme toiminnan vakiintumaan, jotain hyvää pitää tehdä, kertoo Julinian yrittäjä Iiro Toivanen.

Julinian ja Turun Hope ry:n yhteistyö on ainutlaatuista koko Suomessa, mutta toimintamalli olisi helposti monistettavissa. Se myös vastaa vahvasti ruokahävikistä käytyyn keskusteluun.

– Vuoden Keittiöteko -kilpailun järjestäjänä toivomme, että Iiro Toivasen innoittamana myös muut ravintolat Suomessa lähtevät mukaan ylijäämäruoan lahjoittamiseen, sanotaan palkinnon saatesanoissa.

Fredmanin jakaman Vuoden Keittiöteko -kilpailussa etsittiin tekoa tai tiimiä, joka on luonut ammattikeittiöön uusia toimintamalleja, teknologiaa tai palvelumalleja, luonut elämyksiä aterian nauttijalle sekä uudistanut vanhoja, toimimattomia malleja sekä tehostanut yrityksen tai Suomen yhteisten varojen käyttöä tinkimättä mausta ja laadusta.

Toista kertaa järjestettyyn Vuoden Keittiöteko -kilpailuun tuli maalis-syyskuun aikana lähes 40 ehdotusta, joista osassa mainittiin sama ehdokas. Kaikkiaan ehdotettiin 32 eri tekoa.

Kommentoi