Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Uuniperuna – foliolla vai ilman?

Viime viikkoina moni ruokaharrastaja on hehkuttanut uuniperunan ”paluuta”. Uuniperunasta on puhuttu Twitterissä ja uuniperunareseptejä on haettu ahkerasti Googlella.

Pitkän linjan ruokatoimittaja Pirjo Toikkasta ajatus uuniperunan paluusta vähän huvittaa – eihän uuniperuna koskaan ole kadoksissa ollutkaan!

shutterstock_192159038

Toikkanen pyöritti kuuden vuoden ajan Kotimaiset kasvikset ry:n nettisivustoa ja kehitti sinne liki tuhat reseptiä. Kirkkaimmassa kärjessä on aina ollut – mikäs muu kuin uuniperuna. Uuniperunat ja neljä täytettä -reseptiä on katsottu liki 130 000 kertaa, eli koko sivuston historian ajan keskimäärin sata kertaa päivässä. Varsinainen harppaus koettiin nyt uudenvuoden aikaan, kun parissa päivässä uuniperunaohjetta kävi lukemassa yli 800 ihmistä.

Uuniperunoihin liittyy useita koulukuntia. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, kiedotaanko perunoiden ympärille foliota vai ei.

– Voihan sitä toki halutessaan laittaa, mutta itse olen sitä mieltä, että en halua lautaselleni mitään folioriekaleita! Eli folio pitäisi ainakin ottaa pois ennen tarjoilua, ettei sitä joudu hampaisiin, Toikkanen neuvoo.

–  Minun mielestäni folion pyörittely perunan ympärille on kuitenkin aivan turhaa. Eikä silloin perunaan tule rapeaa pintaakaan.

Toikkanen neuvoo pesemään perunat hyvin juuriharjalla. Ne voi myös öljytä kevyesti, jotta pinnasta tulee todella rapea. Toikkanen neuvoo ottamaan muutan tipan ruokaöljyä käsiin ja sitten pyöritelemään perunaa kevyesti käsissä. Pintaa on tärkeä pistellä haarukalla muutaman kerran, etteivät perunat repeile paistovaiheessa.

Perunat voi laittaa paistumaan suoraan ritilälle tai vaihtoehtoisesti vuokaan suolapedille. Suolaksi käy karkea merisuola.

– Suolapedillä olevat perunat ovat näyttävän näköiset tarjota. Suolaahan siinä kuluu melkoisesti, mutta itse olen ottanut sen aina käytön jälkeen talteen, sitä voi käyttää samaan tarkoitukseen vaikka miten monta kertaa, Toikkanen neuvoo. Jos suolaan jää ruskeita kohtia, ne voi heittää pois ennen suolan pussitusta.

Toinen tärkeä uuniperunakysymys on se, syödäänkö kuoret vai ei.

–  Kyllä ne voi hyvin syödä, mutta silloin kuorien täytyy olla ehdottomasti puhtaaksi pestyt ja siistit, niissä ei saa olla mitään rupia. Ja perunat pitää silloin valmistaa ilman foliota, jotta kuori on rapea.

Uuniperunoista tutuin on Rosamunda, punakuorinen kookas peruna. Muita uuniperunoiksi sopivia lajikkeita ovat esimerkiksi Bella Rosa, Afra ja Challenger.

Tavallisessa uunissa uuniperunoiden valmistusaika on 1-1,5 tuntia 200 asteessa tai parisen tuntia 175 asteessa. Jos siis mielii olla pitempään vaikkapa ulkoilemassa, kannattaa perunat paistaa matalammassa lämmössä.

Jos on kiire, uuniperunoiden valmistamisessa voi oikaista voi käyttämällä mikroa. Keskikokoisen perunan kypsentäminen ei vie mikrossa montaa minuuttia, neljä perunaa valmistuu 12-15 minuutissa.

 

 

shutterstock_192159038Uuniperunat:

 

Pese perunat juuresharjalla huolellisesti (etenkin jos aiot syödä kuoret). Poista kolhut ja huonot kohdat. Pistele kuoreen muutamia viiltoja. Halutessasi voit vielä öljytä perunat kevyesti.

Paista uunissa 1-1,5 tuntia 200 asteessa tai 2 tuntia 175 asteessa. Kokeile kypsyyttä esim tikulla. Kun tikku painuu perunaan kevyesti, peruna on kypsä.

Tee perunaan ristiviilto tai halkaise peruna ja lisää päälle haluamiasi täytteitä.

 

 

 

 

7 vastausta artikkeliin “Uuniperuna – foliolla vai ilman?”

  1. Nettinörtti

    ”Tulosta resepti” -linkki avaa tämän sivun samanlaisena uudestaan. Tulostettavuus on todella heikkoa. Tehkääs nyt ihan tulostamista varten oma CSS joka toimii kaikilla selaimilla.


    • Turun Sanomat

      Moi, pahoittelut, ei tosiaan näytä toimivan. Täytyy tutkia asiaa. Otin tulostus-merkinnän jutusta toistaiseksi pois. Kiitos kun ilmoitit ongelmasta!
      -Heli


  2. pecca

    Olisko kellään legendaarista ”matti wanhasen uuniperunat” reseptiä?


  3. KissaK

    Folio on täysin turha uuniperunalle. Eri asia, jos perunoita kypsentää esim. nuotion hiilloksessa. Silloin folio on tarpeellinen.


  4. Seppo Aarnio

    Aivan parasta täytettä on hyvä kinkku, piparjuuri ja kermaviili/creme fraiche/majoneesi.


  5. Liisa vikstedt

    Kokeileppa Viherpippurikastiketta (pussi) jättäen kastikkeen sakeaksi.. on muuten hyvää..


Kommentoi