Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Turun Food ambassadorin paahteinen nimikko-olut kerää kehuja

Harvempi ihminen voi mennä ravintolaan ja tilata omaa nimikko-oluttaan, mutta Turun ruoka- ja juomakulttuurilähettiläs eli Food ambassador, baarimestari Tanja Raunio voi.

Raunio on nimittäin saanut tällä viikolla oman nimikko-oluen, joka kantaa nimeä Tanjushka. Olut lanseerattiin olutravintola Uudessa Apteekissa, jossa se on myös myynnissä.
Idea oluen tekoon tuli Apteekilta viime syksynä, ja he haluavat juhlistaa sillä turkulaisen juomakulttuurin parissa pitkään työskennellyttä Rauniota.

Tanjushka-oluesta tuli tummaa ja paahteista.
Tanjushka-oluesta tuli tummaa ja paahteista.

Oluen suunnittelusta ja valmistuksesta on vastannut Kaskenmäen panimossa sekä panimoravintola Koulussa vaikuttava oluenpanija Mika Pitkänen, ja olut valmistettiin juuri Kaskenmäen panimossa.

– Oli selvää, että teemme vahvaa, maistuvaa olutta, ja siksi tyyliksi valikoitui Russian Imperial Stout. Oluttyylinä se juontaa juurensa aina 1700-luvun saakka Katariina Suuren hoviin Venäjälle. Stoutiin tykästynyt Venäjän keisarinna halusi aikoinaan englantilaista stoutia hoviinsa. Koska tavallinen stout ei olisi kestänyt pitkää kuljetusmatkaa, siitä keksittiin tehdä tavallista vahvempaa ja käyttää humalaa runsaammin, jotta olut säilyisi paremmin, Pitkänen kertoo.

– Russian Imperial Stout on siis alunperin varsinainen reissaaja, vähän kuten minäkin, muun muassa legendaarisen junamatkan Siperian radalla Venäjän halki tehnyt Raunio nauraa.

Raunio oli itse mukana nimikko-oluensa valmistuksessa.
– Tanjushkan valmistus oli todellista käsityötä, sillä Kaskenmäen Panimossa käytetään 300 litran kippikattilan lisäksi vanhoja meijeriastioita sekä ämpäreitä. Ämpäri jos toinenkin tuli nostettua, kun kaadoimme mäskäyksen jälkeen pari sataa litraa vierrettä seuraavaan kattilaan sekä myöhemmin keittämämme oluen jäähtymään ja käymään, kertoo Raunio.

Tanjuskaa valmistettiin 120 litran erä ja sitä on myynnissä Apteekin lisäksi Koulussa.

- Tämä olut on hyvä esimerkki Turun ravintoloiden välisestä yhteistyöstä, iloitsevat Raunio ja Pitkänen.
– Tämä olut on hyvä esimerkki Turun ravintoloiden välisestä yhteistyöstä, iloitsevat Raunio ja Pitkänen.

– Olutta on kysytty tämän viikon aikana paljon, ja olen saanut sen mausta todella hyvää palautetta, iloitsee Raunio. Häntä itseään viehättävät oluen mausta löytyvä paahteisuus sekä suklaan ja kahvin vivahteet.

Raunio on työskennellyt pitkään baarimestarina ravintola Old Bankissa ja toimii myös ravintola-alan opettajana. Lisäksi hän on liki kolme vuotta pitänyt Hörppyi ja herkkui -nimistä blogia TS Ruoka -sivustolla.

– Blogin pitäminen on ollut mielenkiintoista, hauskaa ja opettavaista. Olen luonteeltani tarinankertoja, ja siksi lähestyn usein aiheita ihmisten kautta, Raunio miettii.

Visit Turku nimitti viime vuoden lopussa Turulle kaksi ruoka- ja juomakulttuurilähettilästä eli Food Ambassadoria viime vuoden syyskuun lopulla, Tanja Raunio on heistä toinen.

2 vastausta artikkeliin “Turun Food ambassadorin paahteinen nimikko-olut kerää kehuja”

  1. Oluen ystävä

    Tämä Raunio kertoo olevansa luonteeltaan tarinankertoja, Hyviä tarinoita kertookin! Kiitos, jään odottamaan seuraavaa tarinaa. Hieno teko Uudelta Apteekilta juhlia omalla oluella tätä naista!


  2. Hanna K.

    Kuulinkin tästä jo Auran Aalloilta. Mukavaa että Turun Sanomat näyttää myös tekijöiden kuvat. Onnittelut oluesta ja hatunnosto Uudelle Apteekille kulttuuriteosta!


Napsauta peruuttaaksesi vastauksen.

Vastaa käyttäjälle Hanna K. Peruuta vastaus