Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Kokkileijona Matias Haapsaari rakastaa kilpailemista ja rentoutuu kebabilla

Aika moni haluaa vapaa-ajallaan tehdä jotain muuta kuin sitä, mitä tekee työkseen. 22-vuotias turkulaiskokki Matias Haapsaari taas on valmis käyttämään melkein kaiken vapaa-aikansa keittiössä. Hän on osa Suomen uutta kokkimaajoukkuetta, joka tähtää huipulle.

– Minua ei sitten näy kotona neljään vuoteen, sanoi Matias Haapsaari avopuolisolleen kuultuaan, että on päässyt mukaan Suomen kokkimaajoukkueeseen. Uusi ja nälkäinen joukkue on koottu tämän vuoden aikana.

Vitsi vitsinä, mutta totta toinen puoli. Haapsaari työskentelee turkulaisessa ravintola Göranissa, ja kun vapaapäivät koittavat, edessä saattavat olla kolmen-neljän päivän mittaiset treenit kokkileijonien eli kokkimaajoukkueen kanssa pääkaupunkiseudulla.

Siellä todellakin kokataan: aloitetaan heti aamulla ja jatketaan puolille öin. Nukutaan välillä vähän ja jatketaan taas.

– Töissä ei ole ikinä mahdollista hioa mitään juttuja niin pitkään kuin treeneissä. Kerran nysväsin harjoituksissa yhtä ja samaa juttua neljä tuntia, jotta sain sen onnistumaan. Sitten päätettiin, ettei sitä käytetäkään! No, pyrin ajattelemaan, ettei mikään mene hukkaan. Aina se on lisää kokemusta itselle.

Matias Haapsaari haki kokkimaajoukkueeseen ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten. Vielä silloin ei tärpännyt, mutta kun kokemusta oli karttunut roimasti lisää, tänä vuonna onnisti. Kuva: Suomen kokkimaajoukkue/Eva Tordera Nuño

Haapsaari on valmistunut Turun ammatti-instituutista kokiksi vuonna 2014, mutta häntä luullaan toistuvasti ikäänsä vanhemmaksi ja kokeneemmaksi, sen verran monessa hän on ollut jo mukana.

Yksi uran onnenpotkuista oli se, että ensimmäisessä työpaikassaan, turkulaisessa ravintolalaiva Cindyssä Haapsaari tutustui keittiöpäällikkönä tuolloin työskennelleeseen Pasi Kuroseen.

Pian kasassa oli Kaks kokkii -kombo, ja miehet alkoivat tuottaa materiaalia Youtubeen.
Lyhyessä ajassa tapahtui paljon: tehtiin kokkausvideoita, lähiruokatilojen esittelyjä ja vierailuja huippuravintoloiden keittiöön. Tuli somehitiksi muodostunut raparpekonin resepti, julkisuutta ja lisää mielenkiintoisia töitä, kuten Naantalissa järjestetyn Costa Food -tapahtuman isännöinti.

Nyt Haapsaari työskentelee Voiveljet-yrityksen palveluksessa, ja tie on kulkenut Tiirikkalan ja E. Ekblomin kautta Göraniin. Siellä hänen esikuvansa on keittiöpäällikkö Mikko Leminen.
– Olen oppinut häneltä ihan hirmuisesti, ja kaikilta muiltakin voikkareilta, Haapsaari kiittää.

Suomen kokkimaajoukkueen yhteistyökumppanit ja tukijat kokoontuivat 12. syyskuuta tapaamaan uutta joukkuetta. Kautta aikain ensimmäisessä kumppanitapaamisessa oli välitön tunnelma. Kuva: Suomen kokkimaajoukkue/Eva Tordera Nuño

Kilpailuhenkinen Haapsaari on kiinnostunut myös kansallisesta Vuoden kokki -kisasta. Viime vuonna hän pääsi mukaan semifinaaliin, ja odottaa jo kiinnostuneena uutta tehtävänantoa pyrkiäkseen mukaan uudelleen.
– Kilpailemisessa kiinnostaa eniten itsensä kehittäminen, samalla tapaa myös paljon ihmisiä.

Kokkimaajoukkueen treenejä on kerran kuukaudessa, kisojen lähestyessä tiiviimminkin. MM-kisat odottavat vuonna 2018 ja päätavoite, seuraavat kokkiolympialaiset vuonna 2020. Viime syksynä Suomen kokkimaajoukkue ylsi kaikkien aikojen parhaaseen suoritukseensa, hopeaan. Odotukset ovat siis korkealla.

Muihin asioihin paukkuja riittää vähemmän, joten muut harrastukset, valokuvaus, golf ja autot ovat vähän tauolla. Eikä arkiruuanlaittokaan kotona aina kiinnosta: Haapsaari tunnustaa, että syö mieluusti ateriakseen kebabin.

 

Suomen kokkimaajoukkue

  • Suomen kokkimaajoukkue sai tällä viikolla nimekkäät jäsenet, kun sen riveihin liittyivät Suome Bouse d´Or -edustajana viime kaudella toiminut Eero Vottonen ja Vuoden kokki 2017 Mattias Åhman.
  • Kaikkiaan Suomen kokkimaajoukkueessa on nyt 14 jäsentä, ja joukkueen keski-ikä on noin 26 vuotta. Kaikki jäsenet ovat aloittaneet joukkueessa tänä vuonna.
  • Seuraavat kokkiolympialaiset järjestetään Stuttgartissa 2020, ennen sitä Suomen kokkimaajoukkue on tulessa Luxemburgin MM-kisoissa syksyllä 2018.
  • Kokkiolympialaisten historia ulottuu vuoteen 1900, jolloin Frankfurtissa järjestettiin ensimmäiset keittotaiteeseen keskittyneet messut. Suomi on osallistunut kokkiolympialaisiin 1950-luvulta lähtien.
  • Kaikkien aikojen parhaan sijoituksensa Suomi sai viime syksynä, kun kokkimaajoukkue pokkasi hopeaa Erfurtissa pidetyissä kokkiolympialaisissa.

Sinihomejuusto-pannacotta

5 dl kermaa
2,5 dl maitoa
1,75 dl sokeria
1 vaniljatanko
7 pientä liivatelehteä
120 g Peltola blue -juustoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta kerma, maito, sokeri ja vanilja. Siivilöi vanilja tanko pois ja lisää liotettu liivate sekä murennettu juusto. Sekoita kunnes juusto on täysin sulanut ja massa tasainen. Annostele tarjoiluastioihin ja anna hyytyä kylmässä vähintään kolme tuntia ennen tarjoilua.

Päärynähilloke

300 g päärynöitä
1 dl punaviiniä
1 dl vettä
1 dl hillosokeria
1 vaniljatanko
1 tähtianis
1 kanelitanko

Yhdistä kattilaan punaviini, vesi, sokeri, ja mausteet. Keitä hiljaa 10 minuuttia. Sillä välin kuori päärynät pilko noin 1 cm x 1 cm kokoisiksi paloiksi. Lisää päärynät sokeriliemeen ja keitä vielä viisi minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoa pannacottan kanssa.

Resepti: Matias Haapsaari

Kommentoi