Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Taidemuseon kahvila sai uudet, Kaffillarista tutut yrittäjät

Café Victor, Turun taidemuseon kahvila on saanut uudet yrittäjät. Kaffillari-kahvilapyörästä tutut Eetu Korhonen ja Annika Hotti ovat ottaneet Victorin ohjat yhdessä keittiömestari Jessica Sorsakarin kanssa. Heidän yrityksensä Oy Ripaus Ab, joka vastaa myös Deligo Cateringin toiminnasta sekä museossa järjestettävien tilaisuuksien cateringista.

– Näyttelyn vaihtumisen vuoksi pääsimme aloittamaan kunnolla helmikuun alkupuolella. Haluamme kehittää tästä niin hyvän kahvilan, että tänne tulleen muutenkin kuin vain museokäynnin ohella, sanoo Korhonen. Suunnitelmissa on muun muassa viikonloppubrunsseja ja kesäterassi, jolla olisi toisinaan dj soittamassa.

Jo nyt kahvilatila on saanut uutta ilmettä muun muassa viherkasveista, ja pöydille on levitetty liinat.

– Panostamme paitsi hyvään kahviin ja tuotteisiin, myös hyvään palveluun. Kierrämme muun muassa pöydissä tarjoamassa lisää kahvia, ja olemmekin saaneet paljon hyvää palautetta iloisesta palvelustamme, kertoo Hotti.

Victor on auki tiistaista sunnuntaihin aina museon aukioloaikojen mukaan, ja valikoimaan on otettu arkisin tarjolla oleva keittolounas.

– Suolaiset piiraat ovat todella suosittuja, ja korvapuustit! Museossa käy hyvin erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä, mutta kaikki tykkäävät korvapuusteista. Tavoitteenamme on, että meillä on kaupungin parhaat korvapuustit!

– Olemme ottaneet valikoimaan myös muun muassa kuivakakkua ja kaneliässiä, sillä olemme tällaisia henkisiä mummoja, nauravat Hotti ja Sorsakari.

Kaikki myynnissä olevat leivonnaiset ja ruuat valmistetaan itse Deligo Cateringin tiloissa Puutarhakadulla, museolla ei ole valmistuskeittiötä.

Korhonen kertoo, että myös Kaffillari nähdään todennäköisesti toisinaan museolla, sillä sen toiminta yhdessä Toivo Vuorelan kanssa jatkuu taas kesämmällä.

 

Kulttuuria täydellä vatsalla

Lukuisten turkulaisten kulttuurikohteiden yhteydessä toimii ravintola tai kahvila.

Esimerkiksi Turun kaupunginteatterin yhtedessä avautui viime syksynä lounasravintola Kivi ja Linnateatteri kokeilee Ravintola Dominossa parhaillaan pop up -lounastoimintaa.

Wäinö Aaltosen museon yhteydessä toimii Cafe Wäinö, Aboa Vetus & Ars Nova -museoiden yhteydessä MKitchen, Forum Marinumin yhteydessä Göran ja Turun linnan sisäpihalla Juhana Herttuan kellari. Ne ovat kaikki avoinna päivittäin, ja tarjoavat sekä lounasta että kahvittelumahdollisuuden.

Apteekkimuseon kahvila Qwensell ja Luostarinmäen käsityöläismuseon yhteydessä toimiva Enkelin Kisälli puolestaan ovat avoinna pääsääntöisesti vain kesäkaudella.

 

Juttua muokattu 7.3.2018 klo 7.40, korjattu Forum Marinumin ravintolan nimi.

3 vastausta artikkeliin “Taidemuseon kahvila sai uudet, Kaffillarista tutut yrittäjät”

  1. Fani

    Cafe Victor on ihana! <3


  2. Kokki

    Forum Marinumin yhteydessä toimii nykyisin ravintola Göran..


Kommentoi