Juttu

JUTTU | TURUN SANOMAT |

Silakkamarkkinat tuo Aurajokirantaan yli 150 myyntipaikkaa

Turun silakkamarkkinat on vakiinnuttanut asemansa yhdeksi valtakunnan tärkeimmistä kalamarkkinatapahtumista, ja tämänvuotiset Silakkamarkkinat ovat järjestyksessä 39. nykymuotoiset markkinat. Virallisten tietojen mukaan kalamarkkinoita Aurajoen rannalla on  pidetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1636.

Markkina-alue sijaitsee markkinoiden perinteisellä paikalla Aurajoen rannalla sen läntisellä puolella Läntisellä Rantakadulla Auransillan ja Herrainpolun välisellä alueella, Kristiinankadulla Läntisen Rantakadun ja Linnankadun välisellä osalla sekä Aurajoen itäisellä puolella Auransillan ja Teatterisillan välisellä alueella. Markkina-alue on vartioinnin vuoksi osin suljettu myyntiaikojen ulkopuolisena aikana.

Torstaista sunnuntaihin kestävillä Turun silakkamarkkinoilla pääpaino on kalastajien harjoittamalla silakan ja silakkatuotteiden myynnillä. Kalatuotteita on laidasta laitaan: fileitä, savukalaa, marinadituotteita, tuoretta kalaa ja muita saaristolaistuotteita jokaisen makuun. Mukana markkinoilla on myös erittäin runsaasti alkutuottajia. Lisäksi mukana on käsityöläisiä sekä muita markkinamyyjiä.

Kaikkiaan Aurajokirantaan pystytetään yli 150 myyntipaikkaa. Näistä kolme on kalastajien ja muiden venepaikkoja, kalastajien maapaikkoja markkinoilla on 20 kappaletta.

Markkinoilla myydään entisten vuosien tapaan silakasta valmistettua ruokaa, muun muassa silakkapihvejä ja friteerattuja silakoita. Markkinoilla on lisäksi tarjolla muista kotimaisista kalalajeista valmistettuja ruokia.

Markkinoilla julkistetaan torstaista lauantaihin ammattikalastajien kalatuotekilpailujen voittajat ja palkitaan voittajat. Torstaina  julkistetaan vuoden herkkusilakka klo 16, perjantaina klo 16 valkosipulin ystävien suosikkisilakka ja lauantaina klo 13 maukkain maustekala. Voittajat julkistetaan Kristiinankadulla infoteltan edustalla.

John Nurmisen säätiö esittelee markkinoilla Saaristomeren Lähikalahanketta ja valmistaa kalahampurilaisia maisteltavaksi saaristolaiskalapihvistä. Heidät löytää Pub Niskan edustalta.

Tapahtuman järjestävät Turun Kalamarkkinayhdistys ry, Åbo Fiskmarknadsförening rf, Lions Club Turku-Aninkainen ry, L-S Kalatalouskeskus ry ja Åbolands Fiskarförbund rf.

Kommentoi