Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Kalaravintoloiden klassikko, moderni kauppahalli, huikea maustekauppa – ruokatärppejä Tukholmaan

Ruokamatkailijat yleensä rakastavat kauppahalleja, ja Östermalmin kauppahalli on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Se on yksi  Tukholman kolmesta suuresta kauppahallista, ja sijaitsee nyt väliaikaisessa, tyylikkäässä ja modernissa rakennuksessa, joka on noussut aivan vanhan kauppahallin nurkalle. Väliaikaisrakennus on kuulemma sekä kauppiaiden että tukholmalaisten mieliin niin paljon, ettei varsinaiseen halliin muutolla olisi kaikkien mielestä mikään kiire.

Östermalmin kauppahalli on kiintoisa, moderni rakennus.

Valoisa puurakenteinen halli on hyvin erilainen kuin kauppahallit yleensä, mutta silti siinä on perinteisen kauppahallin henkeä. Tarjolla on niin lihaa, kalaa, juustoa, leivonnaisia kuin muitakin ruokaherkkuja kauniisti aseteltuina tiskeissä. Vaikkei ostaisi mitään, tiskejä on ilo katsella.

Vanhan kauppahallin remontin on määrä olla valmis huhtikuussa, joten nykyisillä sijoilla olevan modernin hallin näkee toiminnassa vielä vielä reilun parin kuukauden verran.

Östermalmin kauppahallissa sijaitsee myös perustajansa Lisa Elmqvistin mukaan nimetty, Tukholman kuuluisimpiin kuuluva kalaravintola. Sen toiminnassa on mukana jo neljäs polvi.

Paikka on tukholmalaisten herkkusuiden suosikki – siellä täytyy käydä tasaisin väliajoin. Ravintolan tuntevat myös hyvästä ruuasta kiinnostuneet matkailijat, löytyyhän paikka muun muassa White Guidesta ja Michelin-oppaasta. Paikka on myös kuninkaallinen hovihankkija.

Mikäli ei halua tuhlata aikaansa jonottamiseen, kannattaa tehdä pöytävaraus etukäteen tai saapua vasta lounasajan loppupuolella, jolloin on väljempää. Puoliltapäivin jono voi olla pitkäkin.
Lisa Elmqvist-ravintolan annokset ovat runsaita ja maukkaita, mutta varaudu maksamaan enemmän kuin normaalilounaalla: muhkea katkarapuleipä kustantaa reilut 20 euroa, kalakeitto noin 30 euroa.

Lisa Elmqvist, Östermalmin kauppahalli, Östermalmstorg. Avoinna ma-la klo 11-23. 

Kun astuu kadulta portaat alas Stockholms Eter and Essencefabrik -nimiseen maustekauppaan, astuu samalla menneeseen aikaan.

Yli 120 vuotta samalla paikalla toimineessa kaupassa mausteet mitataan jokaiselle asiakkaalle suurista peltipurkeista. Ne punnitaan vanhalla vaa´alla – vastapainona on punnuksia. Jokaisen pussin päälle kirjoitetaan tuotteen nimi ja paino. Kiirettä ei tunneta, vaan jokaista asiakasta palvellaan yksilöllisesti.

Perheyritystä pyörittää nyt jo neljäs polvi.

Stockholms Eter and Essencefabrik, Wallingatan 14, avoinna ma-pe klo 10-18, la 10-15.

 

Mother-ravintola tarjoaa herkullisia kasvisvaihtoehtoja, ja lisämaksusta niihin voi valita proteiiniksi esimerkiksi katkarapuja, kalaa, kanaa tai falafel-pyöryköitä.

Lounasaikaan asiakkaiden suosiossa on bowl eli kulho falafeleilla, ja kokonaisuus on maukas ja täyttävä. Tarjolla myös muun muassa wrapejä ja hot hot -annoksia. Kasvisruuat noin kympin, lisäproteiinit noin 2-5 euroa.
Mother, Mäster Samuelsgatan 19, avoinna joka päivä.

 

Lue lisää herkuttelijan Tukholmasta tästä jutusta!

Kommentoi