Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Neitsytperunafestivaali 2017: lentäviä perunoita ja iloisia kokkeja

Kokkaamista torilla ja varhaisperunan ympärille rakentuvia herkullisia ruoka-annoksia – uuden sadon pottuja juhlistava Neitsytperunafestivaali toteutetaan Turussa tänä kesänä jo seitsemättä kertaa.

 

Navakka tuulenpuuska lennättää ravintola Chicin annokseen kuuluvia perunasipsejä pitkin Panimoravintola Koulun pihaa ja tempaisee mukaansa yrttejä muistakin annoksista. Koko kokkiporukkaa remahtaa nauruun.

– Meillä on lentäviä perunoita ja iloisia kokkeja, tästä on hyvä lähteä, iloitsee Lounais-Suomen ruokakulttuuriyhdistys Kaffelin puheenjohtaja Mari Sandell. Kaffeli järjestää Neitsytperunafestivaalin nyt seitsemättä kertaa.

Reilun viikon päästä järjestettävässä tapahtumassa on tänä vuonna mukana kahdeksan tahoa, jotka tarjoilevat festivaalikansalle piharuoka-annoksia.

Kustavin Kipinän annos rakentuu leipomo Grynin valmistamalle rieskalle. Toisessa täytteessä on savulohta ja karamellisoitua sipulia, lime-craime fraichea ja perunakurkkusalaattia, toisessa muun muassa siitakesieniä.
Ravintola Aune tarjoilee ryppyperunoita eli kanarianperunoita, harkäkompottia ja mojo-kastiketta. Annoksesta tehdään myös vegaaniversio.

Ja nälkä tulee väkisinkin, kun näkee tarjonnan. Ravintola Aune tarjoilee Kanarialta tuttuja herkkuja: ryppyperunoita ja mojoa, Kustavin Kipinän raikkaassa perunatacossa taas maistuvat lohi, lime ja chili.

Ravintola Chic on loihtii lautasille lohi- ja härkäpastramia ja perunasipsejä ja teriyaki-perunaa, Panimoravintola Koulun klassisessa annoksessa on sitrusperunaa ja sokerisuolattua lohta.

Turun keittiömestareiden annoksen tähtiä ovat kuore ja varhaisperunasalaatti. J.J de Nier Food Experience luottaa mausteisiin makuihin ja tarjoilee open burgereita, joista toinen on vegaaninen. Hus Lindmanin annoksessa on hauki-lohimureketta ja tillivoipottuja.

J.J de Nier Food Experience valmistaa open burgereita. Toinen on boevors-purilainen, toinen kikhernepurilainen. Lisäkkeenä on muun muassa ras-el-hanout-perunoita.
Panimoravintola Koulun raikkaassa annoksessa on sitrusvarhaisperunaa, sokerisuolattua hiilloslohta ja kuusenkerkkämajoneesia.
Turun keittiömestareiden annoksen elementit ovat paneroitu kuore ja varhaisperunasalaatti.

Kun suolaiset annokset on maisteltu, Jälkiruokala Xoco´s räväyttää pöytään villeimmän kortin, perunajälkiruuan. Se on imelletty perunakinuskileivos tillijäätelöllä.

Yhdistelmä kuulostaa hurjalta, mutta annos on kerrassaan herkullinen.

Imelletty peruna-kinuskileivos tillijäätelöllä on Jälkiruokala Xoco´xin toinen festivaaliannos. Toinen on pottupita-kebab.

Turun Keittiömestarit ovat olleet mukana Neitsytperunafestivaalissa joka vuosi alusta asti.

– Onhan tämä aika iso ja työllistävä urakka, tänä vuonna meitä on mukana parisenkymmentä henkeä, laskeskelee Turun keittiömestareiden Kari Saari. Annosten valmistelu aloitetaan jo ennen tapahtumaa, ja itse myyntipäivät venyvät pitkiksi. Tapahtuma on kuitenkin hauska, ja Saari pitää tärkeänä sitä, että keittiömestarit näkyvät tällaisissa ruokatapahtumissa.

– Tänä vuonna tarjolla on mielenkiintoisia annoksia, on lihaa, on eri kaloja, kasvisvaihtoehtoja ja jälkiruokaakin. Erittäin hieno kattaus, kiittelee Saari.

Annoksista neljä on gluteenittomia ja neljä kasvisruokia. Näistä kaksi on vegaanisia.

Turun keittiömestareiden Kari Saari (vas.) ja Harri Lindstedt keskellään Neitsytperunafestivaalin kantaviin voimiin kuuluva Jorma Haranen.

Neitsytperunafestivaali alkaa Turun kauppatorilta, jossa pidetään perinteinen ja suuri perunankuorintakilpailu sekä Kokataan torilla -kisa. Siinä on tänä vuonna mukana kahdeksan ravintolaa: TOK Oscar Pub & Grill, ravintola Foija, MS Rudolfina, ravintola Bowler, Vaakahuoneen paviljonki, ravintola Smör ja ravintola Tres.

Jokainen ravintola valmistaa omassa keittiössään annoksen, jossa hyödynnetään torin antimia ja tietysti perunaa. Annokset tuodaan nähtäväksi torilla ja niiden tuomarointi alkaa noin kello 11.30. Valmiita annoksia laitetaan yleisön nähtäväksi sitä mukaan kun niitä valmistuu. Tuomariston puheenjohtajana toimii Kaskiksen Erik Mansikka.

Varsinainen festivaali toteutetaan tuttuun tapaan Panimoravintola Koulun pihalla.

Neitsytperunafestivaali 16.-17.6. Turussa. Kokataan torilla -kisa pe 16.6. klo 8.30-13.30. Itse festivaali toteutetaan Panimoravintola Koulun pihalla pe 16.6. klo 14-22 ja la 17.6. klo 12-22. Annoksia myydään ruokalipuilla, jotka maksavat 6 e/kpl. Alueella myös peruna- ja sillitori sekä ohjelmaa.

Kommentoi