Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

”Näitä tuotteita ei saa muualta” – saariston ruokaherkut hurmaavat Matkamessuilla

Turku ympäristökuntineen on monipuolisesti esillä 19.–21.1. järjestettävillä Matka 2018 -messuilla. Toimijoiden yhteisen Suomen Saaristo -osaston erikoisuus on nyt kolmatta kertaa messuille tuotu ruokakauppa, jossa on aitoa saaristolaistunnelmaa.

Osastolta saa ostaa artesaaniruokaa, jota ei välttämättä ole tarjolla  tavallisessa ruokakaupassa – myynnissä on esimerkiksi saskatoonhilloa ja tyrnimarjamehua.

Kuvat: Mona Salama
Matka 2018 -osastoille rakennettu saaristolaispuoti kiinnosti asiakkaita – moni muisti sen myös aiemmilta messukäynneiltään. Kuvat: Mona Salama

– Monet kävijät ovat sanoneet, että ihanaa, täällä tämä kauppa taas on – näitä tuotteita kun ei muualta saa, kertoo Visit Turun myynti- ja markkinointipäällikkö Satu Hirvenoja.

Erityisesti juuri saskatoon-hillo on monelle aivan uusi tuttavuus.

 

Messuosastolla on mukana myös Turun ammatti-instituutin opiskelijoita Jyri Kytön ohjauksessa, ja he valmistavat yleisölle tarjottavia maistelulautasia. Lautasilla on saariston alueen ruokaherkkuja, ja niitä jaetaan messutapahtuman aikana yhteensä 2 400 kappaletta. Niiden kautta pääsee maistamaan muun muassa leipää, juustoa ja hilloa.

Messujen ammattilaispäivänä torstaina kutsuvieraille tarjoiltiin saariston osastolla ruokatuotteita monipuolisesti esitellyt aamiainen.

– On mahtavaa, kun ihmiset kyselevät tuotteista, ja voimme kertoa, että tästä vieressä olevasta kaupasta niitä saa ostaa, kertoo Hirvenoja.

Margot Wikström.

– Kaupassa on tänä vuonna yhteensä noin kolmenkymmenen tuottajan tuotteita, kertoo Margot Wikström, Lähiruoka kasvuun Varsinais-Suomessa -hankkeen vetäjä.

Yhteensä tuotteita on noin sata, ja ne tulevat pääosin Turunmaalta ja Uudeltamaalta. Tuottajien joukossa ovat muun muassa Vikbo Torp, Rosala Bagaren, Tackork, Närboden ja Söderlångvik.

Osastolla on nostettu esiin myös muun muassa artesaaniruuan suomenmestaruuskilpailun voittajatuotteet, jota on merkitty kultatarroilla. Varsinais-Suomi on napannut useita mitalisijoja kahdessa aiemmassa  mestaruuskilpailussa, seuraavat Artesaaniruuan SM-kilpailut käydään  21.-23. maaliskuuta Raaseporissa.

Matka 2018 -messuilla Helsingin messukeskuksen 6n2-jättikorttelissa esittäytyvät yhdessä Turku, Naantali, Parainen, Kemiönsaari, Salo,  Hanko, Raasepori, Pori, Rauma, Uusikaupunki, Kustavi, Taivassalo ja Kaarina lukuisine näytteilleasettajineen. Yhteisosastolla on mukana myös Ahvenanmaa.

 

Kommentoi