Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Näin saat ruukkuyrtit säilymään

Yrtit ovat vuoden vihannes, ja suomalaiset osaavat käyttää niitä monipuolisesti. Muutamilla helpoilla nikseillä yrttien elinkaarta kotona saa pidennettyä huomattavasti.

1) Kun ilma on kylmä, ei herkkiä yrttejä kannata laittaa kauppakasseihin päällimäisiksi. Silloin ne ovat vaarassa paleltua kotimatkalla. Yrttien suojaaminen on tärkeää etenkin silloin, kun ulkoilma laskee pakkaselle. Herkin kaikista lienee basilika. Se mustuu kylmästä heti.

– Yrtit kannattaa kääräistä kaupoista löytyvään sanomalehti- tai kukkapaperiin kotiinkuljetuksen ajaksi, neuvoo hevi-osaston hoitaja Meira Nieminen.

2) Moni yrtti myydään todella pienessä ruukussa, ja siksi Nieminen suosittelee vaihtamaan yrtin kotona isompaan ruukkuun, jolloin juurille jää enemmän tilaa.

3) Yrttejä ei saa laittaa jääkaappiin, vaan ne tulee säilyttää huoneenlämmössä.

4) Yrtit kannattaa kastella heti kotona, etteivät niiden juuret pääse kuivumaan. Yrttejä tulee muistaa kastella säännöllisesti.

Yrtit kannattaa siirtää kotona isompiin ruukkuihin. Kuva: TS/Jonny Holmén

Puuvartiset yrtit, kuten timjami ja rosmariini, ovat kestäviä ,eivätkä säikähdä pientä kuivumistakaan. Hankalin tapaus lienee ruukkutilli.

– Minäkään en saa sitä kotona säilymään vaikka tekisin mitä, lohduttaa Meira Nieminen.

Suosituimmat yrtit ovat tilli, persilja, ruohosipuli ja basilika, mutta myös erikoisuuksille riittää kysyntää. Nieminen valikoi K-Supermarket Hirvensalon heviosaston tuotteet yrttikuvastosta, ja yksi mielenkiintoinen uutuus on perilla. Tätä ”kukkaniityltä” tuoksuvaa yrttiä voi käyttää esimerkiksi salatteihin ja keittoihin.

Välillä trendit heiluttavat yrttihyllyä: muuan avokadopastan ohje sai lehtipersiljahyllyn tyhjenemään Hirvensalossakin.

Kun vuosi alkaa kääntyä loppua kohden ja joulu lähestyä, jatkuu tillin voittokulku edelleen. Sitä kun tarvitaan moniin jouluisiin kalaruokiin. Ruohosipuli ja rosmariini kasvattavat myös menekkiään, samoin rakuuna, jota käytetään muun muassaklassisiin rakuunaporkkanoihin.

Yrttiruukuissa on nykyisin usein ohjeita siitä, millaisiin ruokiin kyseinen yrtti sopii ja missä vaiheessa ruuanlaittoa se kannattaa lisätä.

– Yrttien käyttö on hyvä asia, sillä se tuo ruokiin makua, ja silloin tarvitsee käyttää vähemmän suolaa, Nieminen sanoo.

Tämä hyvä ja helppo yrttiresepti on yksi Meira Niemisen suosikeista:

Rosmariiniperunat

yksi iso peruna per syöjä
öljyä
tuoretta rosmariinia
suolaa

Pese perunat hyvin ja halkaise ne. Sivele leikkuupinnalle öljyä, ripottele päälle suolaa ja silputtua tuoretta rosmariinia. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia, kokeile kypsyyttä tikulla.

Tulosta resepti

 

Parasta juuri nyt -sarjassa tutkaillaan hevi-osastojen tarjontaa. Sarjan ensimmäisenä vakiokommentaattorina toimii hevi-vastaava Meira Nieminen, K-Supermerket Hirvensalo.

3 vastausta artikkeliin “Näin saat ruukkuyrtit säilymään”

  1. Arde

    Kovimpien paukkupakkasten aikaan olen tuonut yrtit lähikaupasta kotiin takin povessa. Maksamisen jälkeen yrttiruukku vaan hedelmäpussiin, ettei tule takki multaiseksi, ja sitten takin napit kiinni ja viivana kotiin! Ei taatusti palellu basilika!


  2. Päivi Vuorinen

    Kylmälaukku on verraton kauppakassi. Siihen kun pakkaa banaanit, salaatit ja yrtit, niin eivät palellu kotimatkalla. Ja vastaavasti lämpiminä päivinä jäätelöt, leikkeleet ja lihat pysyvät kylminä kotiin saakka. Onneksi nykyään kylmälaukut ovat jopa kivan näköisiä, joten niitä kehtaa kuljettaa kauppareissuilla.


Kommentoi