Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Makea persimon on suomalaisille uusi tuttavuus

Persimon, sharon vai kaki? Riippuu siitä, missä hedelmä on kasvanut.
Persimonit tulevat Espanjasta, Kakit Japanista ja Sharonit Israelista. Kaikki ovat saman hedelmän eri lajikkeita.

Juuri nyt on aluillaan persimonin sesonki. Tämä lajike on kooltaan suurin, noin sitruunan kokoinen, ja hinnaltaan edullisin. Sen hinta on omenoiden kilohinnan tuntumassa.
– Persimonin voi syödä kovana tai pehmeänä, samaten sharonin, mutta kakin vain pehmeänä. Kovassa kakissa on paljon parkkihappoa, ja sen maku on jäätävän paha, naurahtaa Meira Nieminen.

Persimon-hedelmät syödään usein sellaisenaan, lisäksi niitä voi käyttää suolaisiin tai makeisiin salaatteihin. Hedelmäsalaatissa Nieminen laittaisi persimonin pariksi omenaa, koska toinen hedelmistä on pehmeä, toinen taas kova ja rapea.
Nieminen kuorii persimonit aina, ja yleensä kuori lähtee helposti irti kuorimaveitsellä.

Persimon on hedelmäosastoilla suhteellisen uusi tuttavuus, eivätkä kaikki ole vielä lämmenneet sille.

– Se on vähän kuin homejuusto tai selleri, siitä joko tykkää tai sitten ei, Nieminen sanoo.
Hän huomauttaa, että hedelmä on paljon maukkaampi kuin mitä sen karunpuoleinen ulkonäkö antaisi ymmärtää

Moni vieroksuu hedelmää kun se muuttuu ruskealaikulliseksi. Se on kuitenkin vain merkki siitä, että hedelmän sisältämät hiilihydraatit ovat muuttuneet sokeriksi, samaan tapaan kuin banaanissa. Ruskeatäpläisen persimonin voi mainiosti syödä ja itse asiassa se on maultaan makeimmillaan.

 

Miten käytät persimonia? Lue myös juttu, jossa reseptit persimonrahkaan ja persimon-fetasalaattiin!

 

 

Parasta juuri nyt -sarjassa tutkaillaan hevi-osastojen tarjontaa. Sarjan ensimmäisenävakiokommentaattorina toimii hevi-vastaava Meira Nieminen, K-Supermerket Hirvensalo.

 

 

33 vastausta artikkeliin “Makea persimon on suomalaisille uusi tuttavuus”

  1. Risto Kalliola

    Tuo otsikko oli hivenen harhaajohtava…Jo 90-luvun alussa sharonia nautittiin Pelkosenniemeläisessä hotelli-ravintolassa.


    • tsruoka

      Heh, vai niin. Siellä ollaan sitten oltu edelläkävijöitä! Pointtina oli se, että sitä on ollut suuremmassa mittakaavassa tarjolla kauppojen hevi-osastolla vasta muutamien vuosien ajan.


    • Ei ole uusi tuttavuus

      Muistan minäkin Nurmijärven Klaukkalan ässästä (huom, täyttä böndeä) ostaneeni ja syöneeni persimonia vähintään jo 15 vuotta sitten. Samoin monia muita hedelmiä kuten pitahayaa, litsiä ja kumkvattia sekä granaattiomenaa. Riippuu täysin asiakaskunnasta, mitä kauppias myyntiin tilaa. Siellä oli ilmeisen monipuolisesti syövää väkeä, ja Hesarin viiniarvosteluvoittajat myytiin aina torstaisin loppuun.


  2. Arde

    Hyvä kun tuli selvyys siihen, miksi saman hedelmän nimi vaihtelee!


  3. reijo

    joojoo,hyvä ja makea on mutta mitä ovat ravintosisältö,sokeri,vitamiinipitoisuus,kalorit ym.


  4. Kaikin puolin kalamies

    Söin juuri yhden persimonin. Täällä pikkukylän kaupoissa se on ollut vasta muutaman kuukauden. Sekin vain K-Marketissa.
    Oli makeampi kuin osasin odottaa, mutta tosi miellyttävä maku.
    Otin täysin valmiita, kun en tiennyt, että se on myös hieman raakana hyvää.
    Täysin valmiina sitä on melkein mahdoton kuoria, siksi syön ne kuorinee ja hyvin huuhdeltuna.


    • tsruoka

      Kiitos viestistäsi! Minä en myöskään oikeastaan koskaan kuori niitä, kuori on niin ohut ettei se haittaa. Maku on tosiaan parempi kuin uskoisi, hedelmä näyttää vähän karulta varsinkin jos on jo ruskeapilkullinen. Itse tykkään yhdistää persimoniin jotain suolaista, esimerkiksi salaatissa fetajuustoa. Kaikkiaan mainio tuttavuus! Toivottavasti sinäkin ostat sitä toistekin :) -Heli


  5. Frankie

    Persimon oli itsellekin uus tuttavuus. Hedelmä on vähän kuin omenan ja persikan sekoitus, mutta ei kovin makea. Ihan sellaisenaan söin kuorineen päivineen. Täytyy kyllä kokeilla salaateissa ja jälkiruuissa, sen verran hyvä kuitenkin oli. :)


  6. tsruoka

    Persimon on omakin suosikkini! Kokeile ihmeessä salaatissa esim yhdistettynä fetaan tai vuohenjuustoon, mielestäni toimii tosi hyvin! -Heli


  7. Kaki on kaki, myös Italiassa

    Kaki ja valkohomejuusto suolakeksin päällä. NAM!


  8. Kirsti Voutilainen

    Maukas hedelmä! Ei kai sisällä mitään sellaisia toksiineja, kuten avokado, jota ei saa antaa eläimille eikä mirgeenipotilaille?


  9. Opiskelija684

    Venäjän vientikiellosta johtuen kaki sharonin hinta voi pysytellä normaalia alempana erityisesti tammikuussa. Hedelmän ystäville tuo on varmasti mukava uutinen. Nuo eri nimet on varsin hämääviä. Sharon Israelista on kalliimpi ja raakanakin makea lajike. Espanjassa taas ihan paikallista hedelmää myytiin myös Kaki nimellä joten voi olla että suomestakin löytyy espanjalaista Kakia.


  10. Marja

    Olen allerginen sekä omenalle että persikalle, mutta persimonia voi syödä ilman allergista reaktiota. Mahtavaa saada allergioitten takia suppeaan hedelmärepertuaariini uusi, ja niin mahdottoman hyvän makuinen vaihtoehto!!!


  11. Omenamon

    Hyvä artikkeli! Tänään tuli kokeiltua ihan hedelmänä. Maukasta ja makeaa. Ehkä vähän liiankin omille makunystyröille :) .. pitääpä kokeilla suolaisen kanssa


  12. Tero-Juhani Kojo

    Mun valintani hedelmän käyttöön on soossi. 1 Sharon, 0,5 dl limettimehua ja 1rkl sokeritonta appelsiini tiivistemehua, ripaus kanelia. Koko paketti sekaisin tehosekoittimella tahi blenderillä. Maistuu järkkyhyvältä vaniljajätskin kanssa… No on se kyllä hyvää viipaloitunakin leipäjuuston kanssa.


  13. lea laitinen

    Maistoin eka kertaa oli hyvää


  14. pirjo

    Mitä vitamiineja on persimonissa?


  15. Pirkko

    Suomessa myytävät persimot ovat jotenkin viottuneen ja epäsiistin näköisiä. Talviajasta huolimatta ne olivat Espanjassa viottumattomia ja kannatkin ehjiä. Liekö syynä pitkä kuljetusmatka ja ne taidetaan kuljettaa tänne pohjoiseen raakana. Tosi hyviä, olkoon kuori vaikka minkälainen tahansa.


  16. jakara

    persim , sharoni on aikas hyvää, niitä pistelty ja laiteltu jo iät ja ajat.


  17. katjuuska

    Juuri japanissa käyneenä: Tokion lähellä kasvaa petsimoneja koska maaperä on muille hedelmille liian suolainen


  18. Ohimennen sanoen

    Pesimonia on ollut tarjolla Turun keskustasta löytyvssä ruokakaupasta ainakin jo joskus 80-luvun puolivälin paikkeilla.


    • Lento

      Kymmenisen vuotta sitten ostin Turussa itse ekan kerran.

      Sopii hyvin turkkilaiseen jugurttiin, erilaisiin kakkuihin ja juustosalaatteihin. Kera halloumin… :P~


  19. Ville

    Mielestäni persimon on maultaan aika mitäänsanomaton, lähinnä makea. Se sopii raaka-aineeksi monenlaisiin herkkuihin, mutta sellaisenaan syötäväksi se on kovin tylsä.


Kommentoi