Juttu

JUTTU | Marianne Mäkitalo |

Lounaspaikka: Salaattiasema tarjoilee terveellistä ja täyttävää pikaruokaa

Pia Laakio ja Riikka Wirta perustivat ruokapaikan, jollaisessa he itse mieluusti kävisivät lounaalla. Idea Salaattiasemasta osoittautui onnistuneeksi.

Yrittäjät Pia Laakio ja Riikka Wirta avasivat ensimmäisen Salaattiaseman Helsinkiin vuonna 2016. Seuraavan vuoden kesäkuussa Salaattiasema laajeni Turkuun. Nyt voidaan jo puhua ketjusta, sillä ravintoloita on Helsingin ja Turun lisäksi myös Espoossa ja Tampereella.
– Nykyään ihmisillä on yhä enemmän kiireellisiä päiviä. Välillä ruoka pitää saada nopeasti. Halusimme perustaa paikan, joka vastaa tähän tarpeeseen, mutta niin, että annos on myös terveellinen ja täyttävä. Usein kiireiselle lounastajalle tarjonta on ollut lähinnä pitsaa tai hampurilaisia, Laakio sanoo.

Laakion mukaan Salaattiaseman tarjonnassa on tärkeää laatu, maku ja terveellisyys. Ravintola suosii paikallisia tuottajia. Valikoima rakentuu sesongin mukaisista raaka-aineista.
– Valmistamme kaiken itse paikan päällä tuoreista raaka-aineista. Haluamme myös osoittaa, että salaateista on moneksi. Terveellisyyden lisäksi salaatti on täyttävä.

– Aluksi ennakko-oletuksemme oli, että Salaattiasema on naisten suosiossa, mutta kyllä asiakaskunta on laaja.

Tofulla ja yrttisellä kvinoalla täytetty salaatti oli maukas ja täyttävä.
Tofulla ja yrttisellä kvinoalla täytetty salaatti oli maukas ja täyttävä.

Ravintolan ideana on, että asiakas voi koota salaattipohjan päälle omavalintaisen annoksen lisukkeista. Lisukevalikoimaan kuuluu kaksitoista kasvisvaihtoehtoa ja yhdeksän proteiinilähdettä, joista voi valita annokseensa kolme kasvisvaihtoehtoa sekä kaksi proteiinilähdettä.

Lisukevaihtoehtoja ovat esimerkiksi hummus, linssisekoitus, paahdetut sekä tuoreet vihannekset, marinoidut kasvikset, tofu, quorn, lihat, kalat, kasvispyörykät, taboulleh ja kvinoa. Annoksissa on huomioitu ruoka-ainerajoitteet, ja valikoimaan kuuluu vegaanivaihtoehtoja.

Lounashintaan valikoimassa on valmiiksi suunniteltuna päivän salaatti.
– Jokaisessa ravintolassa tiskin takana työskentelevät ovat kokkeja. Ajatuksena on, että kaikki pääsevät vaikuttamaan ravintolan tarjontaan. Suunnittelemme yhdessä uusia reseptejä, Laakio kertoo.

Sisustus on kodikas ja modernilla tavalla maalaisromanttinen.
Sisustus on kodikas ja modernilla tavalla maalaisromanttinen.

Salaattien lisäksi valikoimassa on salaattirullia, keittoja, lämpimiä salaatteja, tuorepuuroja sekä vastapuristettuja täysmehuja.

Vaikka kyseessä on nopeasti saatavaa ruokaa tarjoava paikka, on ravintolan sisustukseen panostettu. Sisustus on kodikas ja modernilla tavalla maalaisromanttinen.

Testipäivänä valitsin salaattiini tofua, joka oli maustettu kookoksella, kurkumalla, chilillä ja inkiväärillä sekä yrttistä kvinoaa. Annoksessa oli myös guacamolea, marinoitua porkkanaa, punasipulia sekä vegaanista majoneesia. Annos oli maukas ja erittäin täyttävä. Raaka-aineet olivat tuoreita.

Erityismaininnan ansaitsee hyvin maustettu tofu. Ruuan kanssa join raikkaan makuista vastapuristettua mehua, jossa oli ananasta, omenaa, porkkanaa, sitruunaa ja inkivääriä.

Salaattiasema

  • Aurakatu 12, Turku, Hansakortteli.
  • Salaattiannokset 12 euroa, päivän salaatti arkisin klo 10–15 10 euroa.
  • Salaattiannosten lisäksi tarjolla on salaattirullia, lämpimiä salaatteja, keittoja ja tuorepuuroja.
  • Lisätiedot Salaattiaseman verkkosivuilta.

Juttusarjassa esitellään Turun lounaspaikkoja.

Kommentoi