Juttu

JUTTU | KAISA KAUKOVIRTA |

Logomoon avautui kahvilan, baarin ja ravintolan yhdistelmänä toimiva Teatro

Logomossa, Turun kaupunginteatterin vanhoissa väistötiloissa avautui viime viikolla Teatro. Se on tapahtumapaikka, joka on niin monipuolinen, ettei sitä haluttu rajata muulla nimellä kuin Teatro.
– Rakennusluvassa lukee kahvila, Sunborn Cateringin operatiivinen johtaja Juha Leinonen paljastaa.

Teatro on auki keskiviikosta lauantaihin kello 15  alkaen sekä tapahtumien yhteydessä. Alkutunneilla se voi hyvinkin vastata kahvilaa, mutta illan tullen se on myös baari. Se on kohtaamis- ja ruokapaikka, musiikkiklubi sekä Logomon tapahtumien etko- ja jatkopaikka.

– Asiakkaat ovat meiltä vuosien varrella toivoneet, että olisi paikka, johon voisi keikan jälkeen jäädä jatkoille porukan kanssa. Teatro vastaa siihen tarpeeseen, Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä kertoo.

Teatroon on tulossa jazzklubeja, ja esiintyjinä on varsinkin pianisteja, joille on tarjolla kunnon soitin.
– Saamme täältä juuri hankitulle flyygelillemme kodin, kertoo Flame Jazz ry:n toiminnanjohtaja Jussi Fredriksson.

Teatro-galleriassa pitää parhaillaan näyttelyään taiteilija Johanna Oras. Teatro-saliin on tulossa sirkusta, teatteria ja elokuvia. Marras-joulukuussa Teatro-salissa esitetään Cirque du Soléilissakin esiintyneiden Pauliina Räsäsen ja Slava Volkovin ilma-akrobatiaesitys Circus White valkoisen ruokatarjoilun kera.

Show&dinnereiden lisäksi keittiöpäällikkö Kristian Karnell lupailee Teatroon ainakin Baskimaan paikallisia tapaksia pintxoja sekä pop-up illallisia.

Kommentoi