Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Linnateatteri avasi pop up -lounasravintolan

Kulttuurinnälkäisille on jatkossa tarjolla entistä enemmän purtavaa.

Kulttuurielämykset ja hyvä ruoka kulkevat yhä useammin käsi kädessä. Uusittu Turun kaupunginteatteri sai syksyllä kylkeensä Kivi-lounasravintolan, ja nyt turkulainen Linnateatteri on ottanut valikoimaansa Dominossa arkisin tarjottavan lounaan. Pop up -lounasravintolakokeilu jatkuu näillä näkymin maaliskuun loppuun.

– Tämä on upea tila, ja mietimme, että miten sitä voisi käyttää paremmin ja tuoda lisää näkyvyyttä tälle paikalle. Sitten päätimme kokeilla lounasta, kertoo Linnateatterin myyntipäällikkö Maiju Kotialho.

Dominon tiloihin Linnateatterin toiminta laajentui viime syksynä. Ravintola Dominoksi nimetty ravintolatila on ollut käytössä Linnateatterin näytösten yhteydessä muun muassa illallisten pitopaikkana, lisäksi ravintolatilan yhteydessä on nykyisin myös Linnateatterin lipunmyynti.

– Se oli ennen Linnankadulla neljännessä kerroksessa, nyt se on keskustassa ja katutasossa, onhan se iso parannus, sanoo Kotialho.


Puolilta päivin lounastajia on kertynyt paikalle jo mukavasti, joten sana lounaasta on kiirinyt hyvin.
– Tavoitteenamme on, että saisimme päivittäin kerättyä satakunta lounastajaa. Sitä pienemmällä porukalla toiminta ei oikein ole kannattavaa, puntaroi Kotialho.

Ravintola Dominon keittiöstä vastaa lukuisissa turkulaisissa ravintoloissa työskennellyt Martin Langford. Lounaan ydin on monipuolinen salaattipöytä, josta Langford haluaa tehdä vaihtelevan ja mielenkiintoisen.

– Haluan että lounas on kasvispainotteinen, mutta proteiinia on silti tarpeeksi. Siksi käytämme paljon muun muassa papuja, välillä proteiinilähteenä taas on juustoa.

Salaattien lisäsi tarjolla on päivittäin vaihtuva keitto sekä lämmin kasvisruoka ja kala/liharuoka.
– Siinä on vähän haastetta, että ihmiset oppivat tämän uuden paikan ja sen että tänne kuljetaan Puutarhakadulta. Onneksi esimerkiksi lähialueiden asukkaat ovat jo löytäneet meidät aika hyvin, miettii Kotialho.

Juttua muokattu 28.2.2018, korjattu haastateltavan nimi.

Kommentoi