Juttu

JUTTU | TURUN SANOMAT |

Kotimaisen omenan sato on parhaimmillaan juuri nyt

Syksyn omenatarjonta on nyt monipuolisimmillaan. Aikaisia syyslajikkeita on ehditty napostella jo muutaman viikon ajan. Nyt ovat vuorossa Jaspi, Discovery, Collina, Summerred ja Raike.

Talvilajikkeet kuten Lobo ja Aroma ovat vielä kasvamassa kokoa ja saamassa lisäväriä pintaansa.

Sato pari viikkoa myöhässä

Viileä ja sateinen kesä viivästytti sadon kypsymistä. Kesälajikkeet olivat kolme viikkoa aikataulustaan myöhässä, mutta syyslajikkeet ovat hieman kuroneet aikataulua kiinni ja nyt ollaan enää pari viikkoa normaalista jäljessä.

Myös omenien laatu on hyvää, kun pihlajanmarjakoit eivät ole vioittaneet kehittyviä hedelmiä. Omenapuut ovat voineet hyvin, kun maassa on ollut kosteutta riittämiin vaikkakin sateiset säät ovat lisänneet jonkin verran omenaruven esiintymistä.

Kylmä kesä alensi kokonaissatoa

Ammattitarhoilla odotetaan omenasadon kokonaismääräksi Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton arvion mukaan noin 5,5 miljoonaa kiloa, kun se viime vuonna oli 6,4 miljoonaa kiloa.

Omenan kukinnan aikana sattunut viileä sääjakso heikensi kukkien hedelmöittymistä. Etenkin kesälajikkeiden ja aikaisten syyslajikkeiden satomäärä jäi tämän takia hieman alle odotusten. Talvilajikkeiden osalta tilanne on parempi ja niillä on kasvuaikaakin vielä jäljellä.

Omenaa viljellään ammattimaisesti noin 700 hehtaarilla ja 350 tilalla. Pääviljelyalueet ovat Ahvenanmaa, Lounais-Suomi ja Länsi-Uusimaa. Viljelyalueita on myös Hämeessä, Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa.  Ammattitarhojen omenasato menee pääosin tuorekulutukseen.

Kommentoi