Juttu

JUTTU | TURUN SANOMAT |

Koko Suomi leipoo -sarjan kolmas tuotantokausi alkaa – tässä ovat uudet kilpailijat

Upeat leivonnaiset ja taitavimmat kotileipurit laitetaan jälleen paremmuusjärjestykseen, kun Koko Suomi leipoo palaa televisioon keskiviikkona 27.9. Kesäisen kauniissa maisemissa kaksitoista uutta kilpailijaa pääsevät Anne Kukkohovin tsemppaukseen ja leipureiden suorituksia arvioi Mika Parviainen, sekä uutena tuomarina aloittava Markus Hurskainen.

Kolmannen kauden kilpailijat

Jaana Koivuranta-Härkönen

34-vuotias hyvinkääläinen Jaana on todellinen koristelutaitaja! Vuonna 2016 hän voitti kakunkoristelun Suomen mestaruuden upealla teoksellaan Suomineito puolukassa. Tällä hetkellä kotona kahden lapsen kanssa viihtyvä estenomi ja kosmetologi pitää omia leivontahetkiään terapeuttisina, mutta myös lapset saavat mieluusti osallistua tekemiseen. Jaana on ikuisesti kiitollinen perheensä viisaille naisille, jotka ovat ottaneet Jaanan mukaan leipomishommiin jo lapsena, ja antaneet Jaanan kokeilla omia siipiään leivonnan parissa. Jo teininä Jaana totesikin, että mitä monimutkaisempi resepti, sitä parempi.

 

Arttu Hartikainen

Joukon miesvahvistus on helsinkiläinen 36-vuotias luokan- ja laulunopettaja Arttu. Arttu ei ole noviisi leipomisessa, vaan harrastus on jatkunut jo 23 vuotta. Arttu toivottaa mielellään kyläilijöitä kotiinsa, ja hyvät tarjoilut ovatkin Artun mielestä vierailun a ja o. Uniikit leivonnaiset syntyvät nykyään yhdessä lasten kanssa; Artun perheen neljä lasta puuhaavat keittiössä isänsä opissa ja nauttivat itsetehdyistä herkuista. Arttu on toiselta ammatiltaan klassinen laulaja. Erityisesti barokkimusiikkia erilaisissa kokoonpanoissa laulanut muusikko on myös Lohjan Tenorikilpailun finalisti vuodelta 2008 ja Lappeenrannan laulukilpailun semifinalisti vuodelta 2010.

 

Emmi Kairema

Suomalaisuus, perinteet, puhtaat maut ja laadukkaat raaka-aineet. Siinä ovat koisjärveläisen 31-vuotiaan Emmin tärkeimmät ohjenuorat leipomiseen. Munat tulevat omilta kanoilta ja pihassa odottaa 14 huskya aina valmiina lenkkiin tai valjakon eteen. Leipomisvietti Emmiin on valahtanut itäsuomalaisilta juurilta ja elämää ohjaa ajatus siitä, että kaikki tehdään itse, mitä voi. Sama periaate pätee Emmillä niin leivonnassa kuin kodin sisustuksessa. Emmin kodissa huonekalut ovat hänen itse suunnittelemiaan, taulut seinillä valokuvia omilta metsäretkiltä, ja korut ja koriste-esineet itse tehtyjä.

 

Heidi Guttorm

27-vuotias rovaniemeläinen Heidi rakastaa kauhuelokuvia ja leivontaa, ja onkin osannut yhdistää kaksi harrastustaan varsin luovasti. Heidi leipoo näyttäviä kauhuaiheisia leipomuksia ja pitää halloween-juhlien järjestämistä parhaana viihteenä. Heidin bravuureihin kuuluu myös tiramisu, joka toimii silloin, kun haluaa tehdä vaikutuksen johonkin erityiseen henkilöön. Tiramisu sopii niin sydänsuruista kärsivälle, ensideiteille kuin ilostuttamaan hyvää ystävää. Sairaanhoitajana työskentelevä Heidi tunnustautuu myös lukutoukaksi ja leivonnaisten nauttimisen vastapainoksi hän tykkää jumpata.

 

Heljä-Riikka Laaksonen

Vahtolaisen Heljän keittiöstä ei iloa ja naurua puutu. 38-vuotiaan suomen kielen kouluttajan hersyvä nauru ja iloinen elämänasenne ei jää keneltäkään huomaamatta. Tämän kotileipurin viikonloput soljuvat kakkuja leipoen, ja ystävät pitävätkin häntä välillä ihan hulluna; kuinka joku voi leipoa aina! Heljän pahin painajainen olisi jos hän ei enää saisi leipoa. Leivonnan lisäksi Heljän elämään kuuluu 10-vuotiaat kaksostytöt, kaksivuotias hurmuripoika ja aviomies. Perheeltä ja leivonnalta jäävä aika kuluu järjestötyön, lavatanssijumpan, haitarin soiton ja puutarhatöiden parissa. Käynnissä ovat myös erityispedagogiikan opinnot.

 

Iisa Harju

Kasvatustieteitä opiskelevalle viittä vaille valmiille luokanopettajalle leivonta on ainoa pikkutarkkuutta vaativa asia, johon keskittymiskyky ja kärsivällisyys riittävät loputtomiin. 25-vuotias oululainen heittäytyy leipomiseen täysillä ja käyttää siinä kaikkia aistejaan. Iisa ei koskaan leivo reseptin mukaan, vaan kokeilee ja soveltaa aina fiiliksen mukaan. Iisa on kavereiden keskuudessa tunnettu uniikeista sokerimassakakuistaan, joita hän valmistaa vastaanottajan persoona huomioiden. Kakkujen ideoiminen ja yksityiskohtien näpertäminen ovat Iisalle leipomisen ydintä. Avomiehen ja ystävien kanssa leivotaan joka perjantai erilaiset pizzat, eikä illanistujaisista koskaan puutu Iisan ihania herkkuja. Urheilukaupan myyjänä työskentelevä Iisa on myös kova liikkumaan. Harrastuksiin kuuluu niin tanssi, jooga kuin crossfit-treenit.

 

Katja Kokko

45-vuotias lahtelainen Katja pitää leipomista syntymälahjanaan. Tyttären sanoin äiti on onnellinen, kun se leipoo. Leivonnaisillaan Katja pyrkii herättelemään aitoja ja autenttisia makuja ja raottamaan verhoa lapsuuden muistoihin. Leipominen on Katjalle myös perinteiden vaalimista ja hän pitääkin tärkeänä esiäitien reseptiikan säilyttämistä ja siirtämistä tuleville sukupolville. Katja on juuri aloittanut kokkiopinnot. Katja on äiti kolmelle lapselle, joista nuorimmainen asuu kotona Katjan ja kahden kissan kanssa. Katjan elämään kuuluu tiiviisti myös runous, valokuvaus, käsityöt ja elämän filosofian estetiikka.

 

Krista Jansson

29-vuotiaan vantaalaisen Kristan elämässä leipominen tekee kaikesta parempaa. Leipominen tuo iloa, poistaa stressiä ja antaa mahdollisuuden olla luova. Vaikka Kristan joka jouluisiin traditioihin on kuulunut viimeisen piparipellillisen polttaminen, ovat korkeammat leivontavoimat olleet pääosin Kristan puolella. Lastentarhanopettajana työskentelevä Krista nauttii myös siitä, että omat leipomukset tuovat iloa muille, ja hän voi huomata taitojensa karttumisen ja oman kehittymisen. Arkea Kristan kanssa jakavat mies ja pieni prinsessatyttö.

 

 Laura Nikola

34-vuotias klaukkalalainen Laura on taitelija monella alalla. Alakoulun luokanopettajana ja kuvataidekoulun opettajana työskentelevä kahden pojan äiti harrastaa askartelua, käsitöitä, taidegrafiikka ja keramiikkatöitä. Taiteellisuus näkyy myös Lauran leipomuksissa. Luomisen vimma pääsee irti keittiössä ja kakutkin maalataan pikkutarkasti siveltimellä. Äidin kanssa leipomisen aloittanut Laura leipoi ensimmäisen sacherkakkunsa jo 14-vuotiaana. Nykyään perheen erikoisimpiin leivontatraditioihin kuuluu jouluisin piparkakkujen leipominen Tsaikovskin Pähkinänsärkijän tahtiin. Kädentaitojen vastapainoksi Laura laittaa hien valumaan kuntonyrkkeilyn parissa, jota hän myös vetää oppilailleen.

 

Malla Marttala

35-vuotiaan lapualaisen Mallan elämää värittävät musiikki ja leipominen. Varhaisiän musiikinopettajana työskentelevä musiikkipedagogi laulaa ja soittaa taidokkaasti lähes 20:ta soitinta. Jo lapsena Malla kyllästyi perinteisiin täytekakkuihin kermavaahtoineen ja mansikoineen. Hän lähti itse toteuttamaan omia visioitaan ja sillä tiellä Malla on edelleen. Hän nauttii leivonnassa kaikesta aina suunnittelusta koristeluun ja tarjoilupöydän ulkonäön rakentamiseen. Erilaiset maut, tekstuurit ja reseptien soveltaminen vievät helposti mennessään ja leivonta onkin Mallalle kuin terapiaa.

 

 

Marion Agbejule

Kilpailun nuorin osallistuja, 17-vuotias vaasalainen Marion haaveilee omasta kahvilasta ja leivontaan liittyvistä opinnoista maailmalla. Kokemusta leivonnasta on ehtinyt kertyä jo vaikka ja kuinka. Vaikka leivontaharrastusta on takana vain muutamia vuosia, on Marion jo ehtinyt leipoa tarjottavat niin häihin kuin ylioppilasjuhliinkin useille kymmenille vieraille. Hän pitää itseään intohimoisena ja uteliaana leipojana, joka pääsee todella ilmaisemaan itseään keittiössä. Koulutöiden ohella Marion soittaa pianoa ja ukulelea, ja tanssii, minkä ehtii.

 

Sanna Santahuhta

34-vuotias kolmen pojan espoolainen äiti on leiponut aktiivisesti kymmenisen vuotta. Itseoppineelle harrastajaleipurille leipominen tarkoittaa intohimoa, terapiaa ja tapaa olla luova. Itsensä haastaminen ja onnistumisen ilo vievät Sannaa eteenpäin; leipominen ja leivonnaisten syöminen on Sannalle aistien sinfoniaa. Lapset herätetään aina syntymäpäiväaamuna sänkyyn viedyllä itsetehdyllä leivonnaisella, jota pojat ovat oppineet jo innolla odottamaan. Päiväkodin moniosaajana työskentelevä Sanna harrastaa leipomisen ohella käsitöitä ja fitnesstä.

 

Koko Suomi leipoo MTV3-kanavalla keskiviikkoisin 27.9. klo 20 alkaen.

Lähde ja kilpailijoiden kuvat: MTV

Kommentoi