Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Kasvispizzat huikeassa nousussa, vegaaneista uusi asiakasryhmä, sirkkapizza suunnitteilla

Kasvispizzojen myynti on kasvanut viimeisen vuosineljänneksen aikana yli 400 prosenttia Kotipizzan verkkokaupassa, kertoo Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Tommi Tervanen
– Kun sekasyöjät siirtyvät yhä enemmän kasvisruokaan, siitä syntyy aivan valtavia volyymeita, hän miettii.

Tervanen oli yksi puhujista tällä viikolla Helsingissä järjestetyssä Tonic17 – Food Tech Innovation -tapahtumassa, joka kuului Slushin oheistapahtumiin.

Koska aiheena olivat tekniikka ja innovaatiot, Tervanen kertoi muun muassa haaveestaan, joka liittyy urbaaniin maanviljelyyn. Hän visioi, että esimerkiksi Helsingin tai muiden suurten kaupunkien keskustoissa voitaisiin kasvattaa konteissa ympärivuotisesti esimerkiksi oreganoa, basilikaa ja rucolaa, ja käyttää niitä Kotipizzan pizzoihin.

Tommi Tervanen kertoi, että maistuvan vegaanipizzan kehittely oli haastavaa Nyt työn alla on sirkkapizza.

Kun asiakkaiden ruokailutottumukset muuttuvat, niihin pitää pystyä reagoimaan. Tervanen kertoi puheenvuorossaan myös siitä, miten Kotipizza kehitteli vegaaneille tarkoitetun pizzan yhdessä erittäin suositun Sipsikaljavegaanit– facebook-ryhmän kanssa.

Vegaaneiden asiantuntevat kommentit esimerkiksi juustoista olivat yritykselle hyödyllisiä. Lisäksi yhteistyö toi valtavasti näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.

– Tavallinen sekasyöjä ei välttämättä osaa erottaa mikä vegaaninen juusto olisi paras, mutta vegaanit osasivat kertoa sen heti.

Vegaanipizzojen myyntimäärät eivät ole valtavia, mutta Tervanen pitää niitä silti tärkeänä tuotteena.

– Vegaanipizzoja on myyty yli 10 000 kappaletta, ja niitä ostaneet ovat asiakkaita, joille meillä ei ollut aiemmin tarjota mitään. Olemme siis saaneet vegaaneista uuden asiakasryhmän.

 

Fazerin sirkkaleipä julkistettiin juuri kansainvälisen huomion saattelemana, ja Kesko ilmoitti tällä viikolla että K-ruokakauppoihin saadaan pian sirkkamysliä. Moni kyselikin Tervaselta, milloin luvassa on sirkkapizzaa?

– On mahdollista, että sirkkapizzaa kokeillaan joissakin toimipisteissä jo lähiaikoina arvioi Tervanen.

Hän kertoo, että Kotipizza haluaa käyttää vain kotimaisia Ollilan tilan sirkkoja, mutta niitä ei ole vielä saatavilla sellaisia määriä, joita valtakunnallisesti lanseerattavaan tuotteeseen tarvittaisiin. Se jarruttelee asiaa, mutta yritys haluaa myös ensin seurata, miten suomalaiset kuluttajat ottavat hyönteisruuan vastaan.

 

Suunnitelmia kuitenkin on, ja Kotipizzan luova johtaja Risto Mikkola kertoo, että sirkkapizzaa on kehitelty pitkin syksyä.

Esimerkiksi kokeilu, jossa pizzaan tuli thaimaalaista green curry -kastiketta ja friteeratut sirkat ripoteltiin paistetun pitsan päälle, oli erittäin toimiva.

 – Ollilan tilan sirkoissa on mielenkiintoinen maku, jotain kanan ja katkaravun välimaastosta. Ja ne ovat todella rapeita, Mikkola kehuu.

 

Kommentoi