Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Kaskenmäen päälle on avautunut salakapakka

– Tämähän on jo perinne, naurahtaa yksi turkulaisen Bar4:n yrittäjistä, Sakari Mäkinen.

Bar4:n väki on avannut Kaskenmäen päälle, joulutauolla olevan ravintola Kaskiksen tiloihin pop up -baarin nyt toista kertaa.

Viime vuonna baarin nimi oli Kaskizzio, ja teemana oli Italia. Tänä vuonna tyylinä on 1920-luvun henkinen salakapakka ja paikan nimenä on Shhh.
– Tämän hetken drinkkitrendit, Negronit ja muut tulevat vahvasti 20-luvulta. Idea salakapakasta tuli niiden kautta, kertoo Mäkinen.

shh1 shhh3 shhh5

Kaskiksen minimalistinen ravintolatila on kokenut täyden muodonmuutoksen, kun paikka on sisustettu muistuttamaan ”linnanherran olohuonetta” muun muassa huonekalujen, kirjahyllyjen, kirjojen ja vanhojen esineiden avulla. Ravintolan ikkunat on myös peitetty niin, ettei ulkoa näe sisälle.

Shhh.-salakapakassa on tarjolla niin klassikkodrinkkejä kuin kokonaan uusiakin juomia. Drinkkillistan erikoisuus on savustettu cocktail.

– Meillä on käynyt todella mukavasti kaikenikäisiä asiakkaita, ja moni on sanonut, että tällainen paikka pitäisi Turussa olla ihan pysyvästikin, kertoo Mäkinen.

Bar4:n yhteistyökumppanina salakapakassa on Beverage Partners Finland Oy. Ravintola Kaskis ei ole hankkeessa mukana kuin tilojen vuokraajana.

Shhh. on avoinna tällä viikolla päivittäin klo 16-00, viimeinen aukiolopäivä on uudenvuodenaatto 31.12.

 

Jutun otsikkoa on muokattu 27.12. klo 17.05

Kommentoi