Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Kaappaus keittiössä – uuden kauden kakkosjakso ”räjäyttää keskustelupalstat”

Kari Aihinen alkaa taas kaapata keittiöitä, kun hänen tähdittämänsä televisio-ohjelman toinen kausi alkaa tänään.

Helsinkiläisen ravintola Savoyn keittiöpäällikkönä työskentelevä Aihinen on kokannut suomalaisissa huippuravintoloissa pitkään. Mies sanoo olevansa edelleen hämmentynyt siitä, millainen voima televisiolla on.
– Sä olet voinut kokata ravintolakeittiössä 20 vuotta, eikä kukaan tunne sua. Mutta kun pääset Maikkarin prime timeen, niin asia muuttuu heti, Aihinen nauraa.

Kuvauksiin käytetään kolme päivää ja sitten on vielä tarkastuskäynti. Kun kaikki se pitää puristaa 41 minuuttiin, on siinä tekemistä, kertoo Kari Aihinen. Lasissa olevan gazpachon resepti jutun lopussa. Kuva: TS/Timo Jakonen

Aihinen pitää ohjelmansa formaatista, koska siinä ei tarvitse – eikä voikaan vetää mitään roolia.
– Mä olen siinä oma itseni: keittiöpäällikkö ja toisaalta tavallinen perheenisä.

Paineitakin julkisuuden myötä toki on kasaantunut.
– Onhan musta tullut nyt tämän ohjelman myötä sellainen jonkinlainen esikuva. Nyt pitää tarkemmin katsoa millaisia valintoja sitä vaikkapa kaupassa tekee. Mietin, että voinko vaikka ostaa jotain valmiina, vai pitäisikö mun tehdä itse. Kyllä mä olen esimerkkinä muille, Aihinen miettii.

Mutta joskus pitää pitää vapaapäivää keittiöstä, ja silloin Aihinen saattaa suunnata hampurilaisravintolaan, vetää pari mega-ateriaa ja lueskella samalla iltapäivälehtiä.
– Se on mulle sellaista henkistä terapiaa!

Tämän kauden jaksoissa vieraillaan Vantaalla, Raumalla, Lahdessa, Hausjärvellä, Tampereella, Mäntsälässä, Kokkolassa, Kotkassa, Turussa ja Keravalla. Innostusta keittiöön saavat niin lapsiperheet, yksinhuoltajat kuin sinkutkin.

Jakso numero kaksi oli Aihiselle kaikkein haastavin, sillä ohjelmassa kohdataan yksinhuoltajaäiti, jonka rahat ovat todella tiukoilla.
– Olin niiden kuvausten jälkeen ihan puhki. Mietin, että kaikkeni mä annoin, mutta riittikö se sittenkään. Se on kyllä jakso, joka räjäyttää vauva.fi-sivustot ja muut keskustelupalstat, hän lupaa.
– Siinä tuli taas kyllä tärkeimmäksi se, että ei me olla tekemässä telkkariohjelmaa, vaan oikeasti tukemassa ihmisten hyvinvointia.

Toiselle kaudelle haki noin 300 halukasta, mukaan valittiin kymmenen.
– Erilaisilla perheillä oli erilaisia ongelmia, joillakin ei esimerkiksi ole syömisissä mitään rytmiä. Mutta perusongelma on usein sama: arki ja kiire, rutiinit tai niiden puute, Aihinen summaa.

Kaappaus keittiössä maanantaisin klo 20.05 MTV3:lla.

Lue henkilökuva Kari Aihisesta täältä.

 

Kari Aihinen kokkasi viime keväänä yhdessä Mamin Marko Rauhalan kanssa Turun Sanomien julkaisemaan Makujen saaristo -lehteen. Yksi resepteistä oli tämä raikas ja keväinen gazpacho, joka sopii vaikkapa alkuruuaksi.

 

Lehtisalaattigazpacho

(kahdeksalle)

500 g viinirypäleitä (kivettömiä)
3 kurkkua
½  keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
2 oksaa varsiselleriä
1½  omenaa
2 lehtisalaattia
2 siivua vaaleaa leipää (ilman reunoja)
1½ rkl maustamatonta jugurttia
2 rkl valkoista balsamicoa
½ dl kasviöljyä
5 tippaa tabascoa
1 rkl worchestershire-kastiketta
1½ rkl sokeria
1 rkl merisuolaa

Kuori kurkut, sipulit ja omenat. Pese muut vihannekset. Leikkaa kaikki vihannekset paloiksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua kylmässä 6–8 tuntia. Aja tehosekoittimella keitoksi ja siivilöi.
Jäähdytä pakkasessa kylmäksi.

Tarjoa keiton kanssa esimeriksi katkarapuja tai rapeaksi paistettua parmankinkkua.

Tulosta resepti

 

Kommentoi