Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Food & Wine Festival valloittaa Forum Marinumin pihan

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Turku Food & Wine -tapahtuma kokoaa yhteen paikallisia makuja ja yhdistää ne kiinnostaviin juomiin. Tapahtuma toivottaa myös lapset tervetulleiksi.

Merimuseo Forum Marinumin piha-alueella järjestetään tällä viikolla torstaista lauantaihin kestävä Turku Food & Wine Festival -tapahtuma. Kerrallaan alueelle voidaan ottaa kaksi tuhatta kävijää.

Tapahtuman järjestäjiin kuuluva Samuli Pasanen kertoo, että tapahtuman ennakkomyynti on sujunut hyvin, ja kiihtynyt koko ajan tapahtuman lähestyessä. Hän uskoo silti, että lippuja jää reilusti myyntiin myös portille.

Alueelle nousee seitsemän ruokatelttaa, joissa 5-9 euron hintaisia annoksiaan myyvät Smör, Gustavo, Kuori, Mex-Mex, Tres sekä Wood & Fire Pizza Company. Lisäksi herkkuja tarjoavat MBakery, leipomo Gryn, Kaffillari, Chefs Umami, Lindrothin puutarha sekä Kolatun juustola.

– Annoksissa panostetaan raaka-aineisiin ja makuihin. Annokset ovat kooltaan sellaisia, että niitä on tarkoitus maistella useampia. Kolmellakin annoksella pääsee jo varmasti pitkälle, arvioi Pasanen.

Tapahtumassa on luvassa monipuolinen lista alkoholijuomia. Juomapisteistä kaksi tarjoaa alkoholittomia vaihtoehtoja.
Tapahtumassa on luvassa monipuolinen lista alkoholijuomia. Juomapisteistä kaksi tarjoaa alkoholittomia vaihtoehtoja.

Venevajakatokseen nousee kierrätysmateriaaleista valmistetut 13 juomatiskiä, tarjolla on muun muassa natural- ja luomuviinejä, käsityöläisoluita, siidereitä sekä  kotimaisia marja- ja omenaviinejä.

Mukana ovat mm. Kimito Brewing Kemiöstä, Brinkhåll’s Sparkling Röölästä, Kuura Siideri Fiskarsista, Finnviini pääkaupunkiseudulta sekä suomalaisen Berglundin perheen omistama Chateau Carsin Ranskasta. Eikä parane unohtaa modernia kaffeplöröä, eli Cafe Turrettoa, jonka Kaffillari sekä Helsinki Distilling Company ovat luoneet tapahtumaa varten.

Juomapisteistä kaksi tarjoaa alkoholittomia vaihtoehtoja, sillä tapahtumassa on mukana Bornemannin mehustamo, lisäksi alueelta löytyy myös Moctail-baari, jonka juomat ovat moninkertaisen drinkkien teon maailman- ja suomenmestarin Markus Sillanpään käsialaa.

Tapahtuman avajaispäivänä torstaina vanhemmat tai isovanhemmat pääsevät klo 11-15 maksutta tapahtumaan alle 12-vuotiaiden lasten tai lastenlasten kanssa, kertoo Pasanen. Hän lisää, että myös muina aikoina alle 12-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilman lippua.

– Kevään aikana on keskusteltu paljon siinä, saako lapsia tuoda ravintolaan. Me toivotamme ehdottomasti lapset tervetulleiksi. Uskon että tapahtumassa on monia annoksia, jotka kiinnostavat lapsia, esimerkiksi MBakeryn savujäätelö, Gustavon churrot ja raikkaat mehut, miettii Pasanen.

Aikuisten lippu maksaa 15 euroa ja alueelta voi poistua välillä ja palata uudelleen. Tapahtumassa järjestetään myös tastingejä, joihin voi osallistua vaikkei olisikaan pääsylippua tapahtumaan.
 
Turku Food & Wine -festival 27.-29.7. klo 11-20 Forum Marinumin pihalla (Linnankatu 72).

Juttua muokattu 27.9. Täsmennetty maksuttoman sisäänpääsyn kellonaikaa.

Kommentoi