Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Pohjoismaiden paras ravintola Esperanto vierailee Turussa – menussa grillattua merilevää, jälkiruuaksi perunaa

Turkulaisravintola Smörin keittiössä on lauantai-iltapäivällä tungosta, kun kymmenkunta kokkia valmistelee iltaa varsin reippaalla tahdilla.

Ilta on erityinen, sillä luvassa on illallinen Pohjoismaiden parhaaksi ravintolaksi White Guide -ravintolaoppaassa noteeratun ravintola Esperanton tapaan. Perjantaiaamuna Turkuun saapuivat itse ravintoloitsija Sayan Isaksson ja ravintolan vuoromestari, suomalainen, aiemmin ravintola Olossa työskennellyt Taneli Myllyvirta.

-Perjantaiaamuna alettiin misata aamukahdeksalta ja lopetettiin yhdeltä yöllä – mutta toki meillä oli myös ravintola normaalisti auki perjantaina, eli kaikki aika ei toki mennyt pelkästään tämän illan valmisteluun. Tänään aloitettiin taas yhdeksältä aamulla, kertoo Smörin Jarno Seppä.

4397 / Kuvaaja: Jori Liimatainen / Päivämäärä: 08.04.2017 / Mitä kuvataan: ILTAVUORO TÄNNE! Pohjoismaiden parhaaksi valittu ravintola Esperanto tekee pop up -vierailun Turkuun. Kuva Läheisiin + vähän lisää matskua TS Ruokaan / Sijainti: Ravintola Smör, Läntinen Rantakatu 3
Smörin Michael Mwacharo ja kastikepullot.
4397 / Kuvaaja: Jori Liimatainen / Päivämäärä: 08.04.2017 / Mitä kuvataan: ILTAVUORO TÄNNE! Pohjoismaiden parhaaksi valittu ravintola Esperanto tekee pop up -vierailun Turkuun. Kuva Läheisiin + vähän lisää matskua TS Ruokaan / Sijainti: Ravintola Smör, Läntinen Rantakatu 3
Sayan Isaksson tarkistaa, että maut ovat kohdillaan.

Osa Esperanton illallista varten käytössä olevista tekniikoista on perin erikoisia – esimerkiksi yhdelle hyllylle on asetettu kyljelleen kastikepulloja, jotka tiputtelevat sisältöään mustaan styrox-boksiin, josta nousee työpöydälle vaaleanharmaata ”savua”. Boksissa on nestemäistä typpeä, joka jäädyttää kastikepisarat pieniksi kylmiksi helmiksi.

Mutta mitä ihmettä kastikepulloissa sitten on? Smörin Ville Leminen antaa lusikallisen maistettavaksi. Maistuu paahteiselta, jotenkin kahvimaiselta.

-Se on paahdettua perunaa, Leminen virnistää.

Jälkiruoka on nimeltään ”perunaa ja creme fraichea” ja jäätyneet pisarat ovat osa sitä.

4397 / Kuvaaja: Jori Liimatainen / Päivämäärä: 08.04.2017 / Mitä kuvataan: ILTAVUORO TÄNNE! Pohjoismaiden parhaaksi valittu ravintola Esperanto tekee pop up -vierailun Turkuun. Kuva Läheisiin + vähän lisää matskua TS Ruokaan / Sijainti: Ravintola Smör, Läntinen Rantakatu 3
Sayan Isaksson valmistelee snackseja, Taneli Myllyvirta käy läpi misalistaa.

Esperanton menusta löytyy myös ”rapeaa ruista”, merirapupuuroa, karitsatartar sekä ankkaa. Lisäksi aterialla tarjoillaan kolme snacksia, jotka näyttävät olevan itsensä Isakssonin käsialaa, sillä hän valmistelee niitä keskittyneesti ja pieteetillä. Sen verran hän kommentoi tekemisensä lomasta, että Esperantossa snackseja tarjoillaan illallisen yhteydessä normaalisti peräti kahdeksan.

Isaksson kertoo myös, että Turussa tarjottava illallinen on hyvin tyypillistä Esperantoa.

Jarno Seppä grillaamassa merilevää.
Jarno Seppä grillaamassa merilevää.

4397 / Kuvaaja: Jori Liimatainen / Päivämäärä: 08.04.2017 / Mitä kuvataan: ILTAVUORO TÄNNE! Pohjoismaiden parhaaksi valittu ravintola Esperanto tekee pop up -vierailun Turkuun. Kuva Läheisiin + vähän lisää matskua TS Ruokaan / Sijainti: Ravintola Smör, Läntinen Rantakatu 3

-On todella mielenkiintoista työskennellä yhdessä heidän kanssaan, he esimerkiksi toivat tulleessan ruotsalaista merilevää, jota en ole käyttänyt aiemmin. Tekniikat ovat hiottuja, ja moniin ruokiin haetaan grillattua makua, mutta erikoisin keinoin. Esimerkiksi voi käytetään hiilien läpi, ja sitä käytetään tuomaan makua ruokiin, kertoo Seppä.

Esperanton menu tarjotaan Smörissä lauantaina kahdessa loppuunmyydyssä kattauksessa, kumpaankin mahtui noin 60 ruokailijaa.

Koko ravintola Esperanton henkilökunta saapuu Turkuun sunnuntaina viettämään vapaapäivää. Maanantaina he vierailevat Helsingissä.

Kommentoi