Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Erik Mansikka tekee kokkivierailun Maunoon Nenäpäivän kunniaksi

Vuoden turkulainen, ravintola Kaskiksen perustajiin kuuluva Erik Mansikka tekee tämän viikon perjantaina kokkivierailun ravintola Maunoon.

– Viime vuonna toteutimme ensimmäistä kertaa Nenäpäivä-tapahtuman yhdessä Lindorffin kanssa. Silloin järjestimme lounasdiskon. Tänä vuonna Lindorff oli taas aktiivisesti yhteydessä meihin ja päätimme järjestää taas yhdessä tapahtuman, jolla voidaan kerätä ruualla rahaa hyvän asian puolesta, kertoo Maunon toimitusjohtaja Santtu Kiili.

Perjantaina 23.10. järjestetäänkin kaksi tapahtumaa: toinen suurelle yleisölle ja toinen yrityksille. Lounasasiakkaille on tarjolla Nenäpäivän hampurilaisbuffet jonka kruunaa Erik Mansikan tekemä jälkiruokaa. Buffetin hinta on 12 euroa, ja summasta menee kaksi euroa hyväntekeväisyyteen.

– Paikalla on myös dj ja tanssitytttöjä, ja salissa tehdään ja näytetään Nenäpäivä-haaste -videoita.

Lisäksi Maunossa on tarjolla Nenäpäivän liikelounas, jolle myydään vain neljän hengen pöytiä. Ne maksavat 300 euroa + alv, ja puolet summasta (150 e) menee suoraan Nenäpäivä-keräykseen.

– Halusimme tarjota yrityksille tilaisuuden tehdä lahjoituksen ja saada samalla jotain erityistä vastineeksi. Erik nyt on Turun kovin keittäjä, ja lisäksi paikalla on Tami Tamminen houstaamassa tilaisuutta ja Saija Palin juontamassa, kertoo Kiili.

Liikelounaalle mahtuu mukaan nelisenkymmentä henkilöä, ja siellä tarjottavaan kolmen ruokalajin menuun on valittu Silakkamarkkinoiden hengessä erilaisia kaloja. Lisäksi raaka-aineina käytetään vasikkaa ja sesonkiherkkua eli omenoita. Menuun kuuluvat myös ruokajuomat.

Maunon Nenäpäivän hampurilasbuffet on avoinna klo 10.30-14, liikelounas toteutetaan klo 12-13.30.

Kommentoi