Juttu

JUTTU | HELI NIEMINEN |

Aki Wahlman tuo kokit Logomoon

Aki Wahlman (edessä) on perustanut Logomoon ruokaan keskittyvän monitoimitilan. Parhaillaan siellä valmistellaan keväällä ilmestyvää keittokirjasta Erik Mansikan johdolla. Ensi viikolla aloitetaan Hei me leivotaan -ohjelman kuvaukset. Kuvat: TS/Ari-Matti Ruuska

Turkulaista ruokakulttuuria aletaan pian maustaa Logomosta käsin.

Logomon LO-osaan on valmistunut moderni keittiötila, jossa voidaan kokata kotoisasti lihapullia tai väkertää kovan tason fine diningia esimerkiksi Hans Välimäen johdolla. Tilassa kuvataan myös ruokaan liittyviä televisio-ohjelmia ja mainoksia.
Idean isä on ruuan monitoimimies Aki Wahlman.
Wahlmanista tuntui luontevalta sijoittaa tila juuri Logomoon, jossa on muitakin luovien alojen toimijoita.
– Logomo melkoinen veturi, joten täällä on hyvä olla yrittäjänä, Wahlman kehuu.

Oman tilan perustaminen Turkuun kävi ajankohtaiseksi, koska Wahlmanin omistamalla elintarvikealan konsultointiyritys Foody Allenilla on niin paljon ruokaan liittyvää tuotantoa.
– Onhan tämä iso investointi, mutta teemme vuosittain pelkästään pari sataa mainosklippiä. Tähän asti olemme joutuneet joka kerta vuokraamaan jonkin tilan.
Nyt kaikki kuvaukset voidaan keskittää yhteen paikkaan.

Tila mahdollistaa myös sen, että Turussa voidaan helposti kuvata erilaisia kokkiohjelmia.
Ensi viikolla käynnistyvätkin Hei me leivotaan -ohjelman kuvaukset. Siinä julkisuuden henkilöt  leipovat yhdessä Suomen kokkimaajoukkueen kondiittori Veli-Matti Ahvenharjun kanssa. Ohjelma esitetään televisiossa myöhemmin tänä keväänä.
Wahlman on mukana myös toisen uuden kotimaisen kokkiohjelman tiimissä.
– Pääsiäisen jälkeen lähdemme Hans Välimäen kanssa Italiaan, Jyrki Sukulan viinitilalle Piemonteen. Siellä kuvataan Hansin uutta grillausohjelmaa, kertoo Wahlman.

Mistä kulmasta annos näyttäisi parhaalta, miettivät ad Mikko Hurme, Aki Wahlman ja valokuvaaja Jere Satamo.

Logomon uudessa tilassa kauhan varteen pääsevät myös tavalliset kuluttajat, kun kevään aikana alkaa kokkikoulutoiminta.
Kokkikoulut ovat usein olleet yritysten etuoikeus, mutta Wahlman haluaa muuttaa asiaa muun muassa kurssien hinnoittelulla. Osa kursseista maksaa osallistujille vain kymmenen euroa.
– Haluan edistää ruokakulttuuria, ja tarjota ihmisille mahdollisuuden opetella tekemään vaikkapa hyvää lasagnea tai hyviä lihapullia.Jos olet kiinnostunut ruuasta, niin täältä saat oppia. Kunhan saamme raaka-ainekulut pois, niin se riittää, sanoo Wahlman.

Lisäksi tarjolla on kursseja, joissa valmistetaan muun muassa sushia, erilaisia kalaruokia ja skandinaavisia herkkuja. Raaka-aineet tulevat pitkälti alueen tuottajilta ja kursseja vetävät alueen omat osaajat, kuten keittiömestari Antti Vahtera ja kauppahallin Herkkunuotta-liikkeen Johan Hellsten.

Huippuruokaa halajavien on mahdollista päästä myös nauttimaan helsinkiläiskokkien, kuten Hans Välimäen vierailuista – tosin kukkaroa saa sitten kaivaa jonkin verran.

Suomen kokkimaajoukkueen jäsen, Logomo Kitchenin keittiöpäällikkö Erik Mansikka valmistelee huikeaa jälkiruoka-annosta kuvauskuntoon.

Tällä viikolla tilassa kokkaa Suomen kokkimaajoukkueen jäsen, Logomo Kitchenin keittiöpäällikkö Erik Mansikka. Hän valmistelee annoksia ruokakirjaan, joka tehdään meijerialan yritys Arla Ingmanillle.

Yritys on Suomen kokkimaajoukkueen pääsponsori, mutta yhteistyön hyödyntäminen kuluttajille on ollut haastavaa. Fooody Allen on ideoinut keväällä kauppoihin tulevan, kuluttajille maksuttoman keittokirjasen, jonka reseptit tehdään kokkimaajoukkueen voimin.
– Ei mitään ihan perusjuttuja! Näissä on vähän enemmän twistiä, esittelee Wahlman ruokia tyytyväisenä.

Tila on mieleinen ja käyttöä sille tuntuu olevan. Yksi pieni ongelma kuitenkin vielä on.
Wahlman ei ole keksinyt, miten nimeäisi tilansa. Hän heittää nyt pallon turkulaisille: mikä tilalle nimeksi? Tarkemmat kilpailuohjeet löydät Haarukassa-blogissa olevasta jutusta. Kilpailuaikaa on kaksi viikkoa.

 

Yksi vastaus artikkeliin “Aki Wahlman tuo kokit Logomoon”

  1. Uusitupa Arja

    logoscool, AKI´S LOGO, AKIN LOGOILU


Kommentoi