Johdatus kiusaukseen

BLOGIT | Johdatus kiusaukseen

Uuniomenahillo valmistuu kuin itsestään

Uuniomenahillo on meidän lasten kestosuosikki puuron kanssa. Tätä herkkua olen valmistanut jo useampana syksynä oman äitini omppupuun antimista.

Tänä vuonna saatiin ensimmäistä kertaa myös omia omppuja, yhteensä toistakymmnentä omenaa kolmesta pienestä puun alusta. Niitä en kuitenkaan raskinut hilloksi soseuttaa, vaan osa syötiin sellaisenaan ja lopuista tehtiin kaunis omenakakku (jonka ohje tulossa tänne myös lähiaikoina!). Onneksi äidin puusta riitti tänäkin vuonna meille omppuja enemmän kuin tarpeeksi ja saatiin taas hillot koko vuodeksi.

uuniomenahillo

Omenahillo valmistuu uunissa kuin itsestään, kunhan käytössä on riittävän iso, uuninkestävä, kannellinen astia. Omput voi käyttää kuorineen, joten esivalmistelut eivät todellakaan kovin paljon aikaa vie. Parista kilosta omenoita valmistuu noin kaksi litraa valmista hilloa.

Omppujen paahtuessa uunissa hillo saa tummahkon sävyn ja uuniomenille tyypillisen, hieman jopa toffeisen maun. Uuniomenahillo toimii paitsi aamupuuron, myös rahkan, lettujen tai jäätelön seurana sekä monenlaisessa leivonnassa.

 

Uuniomenahillouuniomenahillo_resepti

2 kg kotimaisia omenia
4 kanelitankoa
1 kg hillosokeria
2 sitruunaa
2 dl vettä

Leikkaa omenat neljään osaan, poista siemenkodat. Pane omenalohkot, kanelitangot ja hillosokeri uuninkestävään, kannelliseen astiaan (itse käytin suurta teräskattilaa). Purista päälle sitruunoiden mehu ja vesi. Sekoita, sulje kannella ja siirrä kylmään uuniin. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja kypsennä hilloa 2-3 tuntia. Sekoita puolen tunnin välein. Jatka kypsentämistä kunnes omenat ovat kunnolla pehmenneet, kuitenkin vähintään kaksi tuntia. Poista kanelitangot ja soseuta sauvasekoittimella. Laita hillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin ja sulje purkit huolella. Anna purkkien jäähtyä ja säilytä uuniomenahillo jääkaapissa.

Tulosta resepti

10 vastausta artikkeliin “Uuniomenahillo valmistuu kuin itsestään”

  1. Ei edullista

    Muuten kiva ohje, mutta uunin pitäminen lämpimänä 2-3h 200C vie sähköä aika paljon.


    • Kerttu-Liina

      Totta tuokin. Tietystihän omenahillon voi valmistaa myös tuttuun tapaan keittämällä, mutta ihanaa uuniomenan makua ei kuitenkaan sillä tavalla hilloon saa 🙂


  2. Riina

    Uunin pitäminen lämpimänä esim. kolme tuntia 200C. Hmm… Meidän uunilla hintaa tulee noin 0,30 euroa. Tuleehan tuosta hintaa, jos tuota hilloa joka päivä tekee.


    • Kerttu-Liina

      Niinpä, suurista summista ei varmasti ole kyse! Ja eiköhän joka tapauksessa hillo tule edullisemmaksi tehdä itse, kuin ostaa valmiina kaupasta…valmistaapa sitä sitten monta tuntia uunissa tai hetken hellalla 🙂


  3. Henna

    Tein tätä hilloa tänään ja täytyy sanoa että tämä resepti jää historiaan! Se on niin hyvää, ihan vaikka pelkästäänkin 🙂 suosittelen kaikille lämpimästi!

    Ps. Itse tein tämän Crock-Potilla (2,5 h high) ja onnistui loistavasti. Jos siis haluaa välttää uunia 😉


    • Kerttu-Liina

      Kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit 🙂 Toi Crock-Pot onkin mulle ihan uusi tuttavuus, joku riisikeittimen tyylinen patako? Mutta hyvä kuulla, että sellaisellakin onnistuu!


  4. Onneli

    Laitoin happamia omenoita ja vain yhden sitruunan. Omenoita taisi mennä vähän ylimääräistä, kun kokonaisen sokerikilon laittaminen järkytti. Hillo on kyllä kuitenkin oikein pistävän makeaa ja hapanta samalla, muita makuja ei juuri erotukaan… Ainakin tuoreeltaan näin, toivottavasti maistuu paremmalta myöhemmin.


    • Kerttu-Liina

      Harmi, ettet saanut mieleistäsi lopputulosta.. Itse olen tehnyt jo vuosia hilloa tällä ohjeella ja ainakin tuolla ohjeen mukaisella omena-sokeri-sitruuna -suhteella hillosta tulee tosi herkkua 🙂 Sokerin määrä saattaa tosiaan äkkiseltään tuntua suurelta, mutta kilo sokeria kahteen kiloon marjoja (tai tässä tapauksessa omppuja) on ihan hillon valmistuksen nyrkkisääntö, joka takaa hillon säilyvyyden. Itse käyttämäni omenat eivät ole mitenkään erityisen happamia, joten varmasti myös se on osaltaan vaikuttanut makuun.


Kommentoi