Johdatus kiusaukseen

BLOGIT | Johdatus kiusaukseen

Tomaatti-paprikakeitto – helleruokaa perheen pienimmille

Kovilla kesähelteillä ei meidän yksivuotiaalle tunnu ruoka maistuvan. Eipä sitä itsekään kuumana päivänä lämmintä ruokaa kaipaa. Kylmä tomaattikeitto sen sijaan maistuu niin vauvoille kuin vaareille! Tässä ohje, joka sopii perheen pienimmille. Aikuiseen makuun saisi maustaa reilummin ja lisätä rutkasti valkosipulia, mutta tämä on sopivan mieto versio pieniin suihin.

Itse jätänkin nyt hetkeksi vauvanruoat taakseni, sillä lähden siskon kanssa minilomalle Madridiin. Siispä tapaspöydät kutsuu, niistä myöhemmin lisää!

– Kerttu

Tomaatti-paprikakeitto perheen pienimmille

1 punainen paprika
4 tomaattia
1 punasipuli
oliiviöljyä
5 dl kasvislientä (vähänatriumista)

Pilko paprika muutamaan osaan, puolita tomaatit ja pilko sipuli lohkoiksi. Laita kasvikset suurehkoon uunivuokaan ja lorauta päälle tilkka oliiviöljyä. Paahda kasviksia 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes paprikoiden reunat alkavat tummua. Kiehauta kasvisliemi. Irrota uunista tulleista tomaatinpuolikkaista kuoret ja siirrä kaikki kasvikset kattilaan kuuman kasvisliemen joukkoon. Anna kiehua hiljalleen kannen alla puoli tuntia ja lopuksi soseuta keitto. Keiton voi tarjota joko kuumana tai kylmänä. Osan keitosta voi pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Tulosta resepti

Kommentoi