Johdatus kiusaukseen

BLOGIT | Johdatus kiusaukseen

Perunapestokeittoa ja uutuusleipää

Lämmin keitto tuoreen leivän kera kuuluu ehdottomasti talviruokien parhaimmistoon. Kokeilin ensimmäistä kertaa Mainiot keitot -kirjasta löytynyttä perunapestokeittoa.

Ajattelin ensin tehdä keiton ihan suoraan kirjan ohjeen mukaan, mutta päädyin kuitenkin matkan varrella tekemään joitain muutoksia. Ensinnäkin, vaivaiset kolme siivua pekonia ei mielestäni voi millään riittää isoon kattilalliseen keittoa! Sitä siispä pistin reilusti enemmän. Toisaalta hurja määrä sipulia alkoi tekovaiheessa epäilyttämään ja päätinkin pienentää määrän lähes puoleen.

Perunapestokeitto on helppo valmistaa

Keitosta tuli hyvää, mutta mielestäni pasta oli tässä vähän turhassa roolissa. Ensi kerralla kokeilenkin ilman sitä. Pesto sopi oikein hyvin tähän (niin kuin moneen muuhunkin) keittoon. Laiskana ja kiireisenä kokkaajana käytin valmista pestoa suoraan purkista, mutta aina parempi, jos viitsii tehdä pestonkin itse!

Perunapestokeiton pinnalle raastetaan parmesania

Keiton kanssa maisteltiin Leipomo Salosen uutuusleipiä, joita sain viime viikolla testattaviksi. Rapeakuorista maalaisleipää ja aurinkokuivatusta tomaatista ja rahkasta makunsa saanutta tomaattileipää.

Näiden leipien jauhot tulevat läheltä Turkua, kemiöläiseltä Westankärrin tilalta

– Kerttu


Perunapestokeitto
4:lle

2 rkl oliiviöljyä
100 g pekonia
25 g voita
450 g jauhoisia perunoita
250 g sipulia
5 dl kanalientä
6 dl maitoa
100 g pastaa (esim. gnocchi)
1,5 dl kuohukermaa
2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
suolaa
pippuria
2 rkl vihreää pestoa
vastaraastettua parmesania tarjoiluun

Kuori ja paloittele perunat ja sipulit. Pilko pekoni pieneksi. Kuumenna öljy isossa kattilassa ja paista pekoni rapeaksi. Lisää voi, perunat ja sipulit ja paista 12 minuuttia jatkuvasti hämmentäen. Lisää kattilaan kanaliemi ja maito. Kiehauta ja hauduta 10 minuuttia. Lisää pasta ja anna hautua vielä 3-4 minuuttia. Sekoita joukkoon kerma ja hauduta viitisen minuuttia. Lisää persilja, suolaa ja pippuria sekä pesto. Annostele keitto lautasille ja raasta pinnalle parmesania juuri ennen tarjoilua.

Tulosta resepti

Kommentoi