Johdatus kiusaukseen

BLOGIT | Johdatus kiusaukseen

Pääsiäisen persikkapiiraat

Meidän pääsiäinen on ollut yllätyksiä täynnä. Tässä mainitsemattomien sattumusten takia ollaan oltu koko ajan menossa, mutta tänään ollaan viimein saatu viettää rauhallista kotipäivää. Ja koska vauhtia on riittänyt, suunnittelin tänään ottavani myös keittiössä ihan rennosti. Mutta eihän sitä osannut olla, jotain herkkua oli tehtävä, että edes vähän tuntuisi pääsiäiseltä!

persikkapiiraat

Pikaisen suunnittelun jälkeen ryhdyin toimeen ja lopputuloksena syntyi tällaiset pääsiäisen väriset, keväiset persikkapiiraat. Vaiheita tuntuu ensin olevan monta, sillä pohjan päälle tehdään sekä tuorejuustotäyte että vaniljakreemi ja ennen tarjoilua piirakat koristellaan vielä persikanpuolikkailla. Ohje on kuitenkin todella helppo ja nopea, ja jos haluaa vielä vähän oikaista voi pohjana tietysti käyttää ihan hyvin myös valmista pakastetaikinaa. Piiraiden täytyy antaa jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua, nämä jopa paranevat, mikäli saavat odottaa yön yli.

Persikkapiiraat

6-8 annosta

Pohja
75 g pehmeää voita
1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 dl kylmää vettä

Vaniljakreemi
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl kylmää vettä

Tuorejuustotäyte
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 muna

Päälle
6-8 kpl säilykepersikan puolikkaita
tomusokeria

Nypi pohjan aineet tasaiseksi taikinaksi ja siirrä jääkaappiin tunniksi. Valmista vaniljakreemi vatkaamalla jauheen ja veden seosta viiden minuutin ajan. Anna seoksen seistä hetki huoneenlämmössä ja valmista sillä aikaa tuorejuustotäyte sekoittamalla ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Voitele yksi iso tai 6-8 pientä piirakkavuokaa. Painele jääkaapissa levännyt taikina vuokien pohjalle ja reunoille. Kaada päälle tuorejuustotäyte ja lusikoi sen päälle vaniljakreemi. Paista piiraita 180 asteessa puolisen tuntia, kunnes reunat alkavat hiukan ruskistua. Anna piiraiden jäähtyä kunnolla tai anna olla jääkaapissa yön yli. Kuivaa säilykepersikoiden pinta talouspaperilla ja paina puolikkaat jäähtyneiden piiraiden pinnalle. Ripottele päälle tomusokeria.

Tulosta resepti

Kommentoi